ei ihan pönttöä

Heippahei ja terve taas!

Mulla on nykyää mukamas ainaki jotenki kokoaja kiire, niin etten kerkeä tänne kirjottelemaan lainkaan. Muttamutta mulla on ollut jälleen ihana viikko takana päin! Siitä kerron enemmän seuraavassa postauksessa, kunhan saan kaveriltani kuvia sitä varten. Olen myös päässyt aloittamaan täällä Jyväskylässä fysioterapiat ja kuntosalilla käynnit Peurungassa. Ihanaa jälleen reenailla! Mä olen kylläkin käynyt siis vasta kahdesti kerran viikossa siellä, mutta ensiviikosta lähtien käyn kaksi kertaa viikossa reenailemassa, jee!

Ja mikä parasta - saan ehkä piakkoin mulle sopivan wc:n kotiin! Tai siis, nyt se on jo suunniteltu vähänniinkuin valmiiksi.. Enää tarvitaan vain lupa aloittaa remontti, ja siinähän ei tunnetusti mene kuin ihan törkeen kauan aikaa. No eikai siinä kiire ole.. eihän se taida olla kenenkään perustarve pestä naama vedellä lavuaarissa (tällä hetkellä pesen pakkelit pois pumpuleilla) ja päästä itsekseen lirulle ihan oikealle pöntölle.

Eräs anonyymi lukia kyselikin multa oikein hyviä kysymyksiä viime postauksessa ja ajattelin nyt vastailla näihin kysymyksiin.

Miten sun perheenjäsenet ja muut läheiset ovat suhtautuneet tapahtuneeseen?
- Vastaan tähän sen mukaan, mitä olen kuullut muilta (eli siis en nyt erikseen haastattele ketään). Elikkäs, alussahan koko onnettomuus oli kaikille yhtä painajaista. Ensinnäkin muidenkin mukana olleiden tilanteet huomioiden ja sitten kun musta ei ollut tietoa, että selviänkö. Välillä näytti hyvältä ja välillä näytti siltä, että jäisin ainoastaan kasvikseksi sänkyyn loppuiäksi. Kaikki pelkäsivät pahinta. Mutta kun selvisinki vain halvaantumisella (ja melkein kaikkien sisäelinten mitä tiedän osittaisella turmeltumisella) niin kaikki oli jo paremmin. Halvaantumiseen kaikki ovat suhtautuneet erittäin hyvin. Näin se elämä jatkuu, hiukan erilailla, mutta jatkuupa kuitenkin ja tämän kanssa on elettävä! Sama vanha Jasmine mä olen tuolista huolimatta. Yksikään perheestäni ja läheisistäni ei ole hylännyt mua tämän takia. Kaikki ovat kannustaneet ja auttaneet eteenpäin. Kaikki ovat onnellisia, että olen tässä :) Vanhempani ovat sanoneet, että jos tästä jotain hyvää pitää etsiä niin se, että äiti ja isä saivat mut "takaisin". Sillä ennen onnettomuutta olin aina menossa, kavereilla ja baareissa. Olin usein monta kertaa viikossa baareissa.. ja vanhempani pelkäsivät, että minulle sattuu jotain ainaisilla reissuillani. Nyt olen siis rauhoittunut ja lähentynyt entisestään perheeni kanssa. 


Huomaatko arjessasi, että sua kohdeltaisiin jotenkin eri tavalla, koska olet pyörätuolissa? 
- En ole huomannut, että kohdeltaisiin mitenkään eri tavalla kuin muitakaan. Tai no pari kertaa olen joutunut tilanteeseen, jossa olen törmännyt pienoisiin esteisiin (esim. siskoni kanssa jäimme tietyömaalla hiekkaan jumiin)  ja heti tuli nuori mies auttamaan meitä, jotta pääsimme jatkamaan matkaa. Mutta en ole huomannut mitään suurempaa erityistä käytöstä mua kohtaan missään, joka on ihan kiva juttu :)

Voitko saada lapsia ihan normaaliin tapaan vai onko siinä jotain rajoituksia?
- Tämän vamman puolesta voin saada. Tottakai raskauden aikana täytyisi olla erityisen tarkka istuma-asennosta ja varoa painehaavojen syntyä, mutta selkäydinvamman puolesta ei ole mitään esteitä. Mutta mulla vaurioitui niin paljon sisäelimiä onnettomuudessa, joten en ole aivan varma onko niiden takia estettä tulla raskaaksi. Pitäisi kysyä lääkäriltä, että onko se mahdollista. Luultavasti ei ole mitään estettä, mutta en osaa sanoa aivan varmaksi. 


Ja tositosi paljon kiitos kommenteistanne. Oon ollut jotenkin erittäin laiska nyt vastailemaan kaikkiin kivoihin kommenteihinne, mutta tässä nyt tälläinen tiivistetty kiitos (: Yritän jatkossa olla hiukan aktiivisempi. Olen kyllä siis lukenut kaikki kommentit ja laittakaa niitä jatkossakin, ne piristävät aina!

Yritänpäs tehdä siis mahdollisimman pian jälleen uuden postauksen kuvien kera. Lähdenkin tästä pian siskolle kylään, heissulivei!

xoxo, Jassu