keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

yksin minun

Allekirjoitin tänään paperin, jonka avulla otan suuren askeleen elämässäni eteenpäin. Kerrankin on asia, jonka jopa mä saan nopeasti aikaiseksi. Nimittäin asunnon hankkiminen. Koko homma tapahtui älyttömän nopeasti. Vau. Viime viikolla keskiviikkona laitoin muutamaan paikkaan asuntohakemuksia ja jo torstaina tuli puhelu eräästä asunnosta, joka voisi kiinnostaa mua. Kävin katsomassa sen ja siinä se oli. Ei tarvinnut kauan harkita. Juuri sellainen kun halusinkin. Pienillä muutoksilla sopiva inva-asunnoksi. Vihdoin se tapahtuu. Mä muutan! Nyt mulla on pari kuukautta aikaa laittaa asiat valmiiksi omaan kämppään muuttamista varten. Mahtava fiilis. Katsotaan mitä tästä tulee.

Mä olen ollut jo hirmuisen innokas sisustaja. Olen äitini kanssa käynyt hiukan sisustusostoksillakin. Mulla on valmis suunnitelma päässäni, millaiseksi oman kotini sisustan. Huonekalutkin mulla on jo ruokapöytää vaille valmiina. Parvekkeelle kylläkin täytyy vielä jokin pieni kalusto ostaa. Eilen näinkin hyviä vaihtoehtoja kauppoja kierrellessäni. Yksi suuri investointi täytyy kyllä tehdä, astiat. Niitä mulla ei juurikaan ole. Mutta onneksi tilannetta auttaa muutama lahjakortti Iittalalle. Eli ei huolta niidenkään suhteen.

Parasta yksin omaan kotiin muuttamisessa on (ainakin tällä hetkellä ajattelen näin) sisustaminen. Koko kämpän suunnitteleminen. Myös ihan oma rauha kutkuttaa mua valtavasti. Vähän se kyllä myös pelottaa. Yksin!? No onneksi on keksitty tietokone, televisio, iPad, kännykkä... Heh, enköhän mä aikani saa kulumaan tylsinä yksinäisinä iltoinakin. Vaikeinta mulle tulee olemaan kokkaaminen. Olen maailman laiskin kokki. Inhoan siivota ruuanlaittojälkiä. Tai tiskaaminen. Huoh. Entäpä kun joka päivä ei jaksakkaan syödä samaa ruokaa. Mitä mä sitten teen? No pirautan äidille ja tilaan taksin Tikkakoskelle. Helppoa. Tai ehkä musta kehkeytyy siivoava mestarikokki. Luulen, että niin käy. Joku saa musta vielä hyvän vaimon...

Näihin maisemiin mä asetun parin kuukauden kuluttua. (Kuva: Googlesta)

xoxo, Jassu

 

30 kommenttia:

  1. Yksinasuminen on ihan sairaan mahtavaa! :D Vaikka sun tapauksessa se on luultavasti vähän enemmän haasteellista kuin omassani, mutta älä yhtään huolehdi. :)

    VastaaPoista
  2. Onnea tulevaan uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  3. Paljon tsemppiä, hyvin se menee! :p

    VastaaPoista
  4. Onnea omaan kotiin! ja sittenhän sulla on lyhyt matka satamaan, voisit tulla useammin, niin voitais joskus jutella ajan kanssa... jos vain ei olisi taas yhtä häslinkiä, kuten viimeksi, että kerkeis jutustella. Oli kiva nähdä, vaikkakin pikaisesti. Tuntuu kuitenkin, kuin olisi enemmänkin tekemisissä, kun luen aina tätä sun blogiasi :) mutta kiva olisi ihan naamatustenkin tavata.
    t.säde

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Hihii, niimpä. Satama on vaarallisen lähellä sit ;) Täytyy kyllä tulla sit useemminkin sinne juttelee!

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin, toivottavasti se tuntuu heti kodilta ja sopeudut hyvin! :)
    -Vakkarilukija, joka harvoin kommentoi.

    VastaaPoista
  6. miten muuten sitten yksin pärjäät esim suihkussa tai näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin! Tarvitsen uuden suihkutuolin (jos vakuutus tähän suostuu.. heh). Jaa jos ongelmia tulee ni aina saa avustajia =))

      Poista
  7. Tervetuloa naapuriin. :) Mä oon sitten se, joka kulkee tyhmän näköisen koiran kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hahaa, mä olen se jolla on välillä hölmösti käyttäytyvä koira kylässä..

      Poista
  8. Aivan mahtava juttu! :)

    VastaaPoista
  9. Hieno homma! Itse en asu Lutakossa, mutta oon käynyt siellä usein ja tykkään kovasti. Se on jotenkin eurooppalaisen tuntuinen kaupunginosa. Rantaraitti on hieno ja se aaltoileva puisto kanssa. Ja tietty Schaumanin linna on myös upea. Ja satamasta tykkään siksi, kun olin siellä lähes kymmenen vuotta sitten mieheni kanssa ensitreffeillä. Varmasti joku onnellinen saa susta vielä upean vaimon!

    P.s. Käyn suht usein hautausmaalla, kun isäni kuoli jokin aika sitten. Törmäsin yks kerta ihan sattumalta siinä teidän onnettomuudessa kuolleen ystäväsi hautaan. Siinä oli aika erikoinen hautakivi ja jäin sitten tarkemmin katsomaan, ja päivämäärästä sitten päättelin, että on oltava juuri se. Surullinen olo kyllä tuli, vaikken häntä yhtään tiennytkään :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan mahtava juttu :) Mäkin oon monta vuotta jo tykännyt kovasti Lutakosta ja sen seudusta. Ihan unelma-alue mulle!
      Juu sen hautakiven tunnistaa omalaatuisuudestaan, se on kaunis :)

      Poista
  10. Onnea! Tuon asuntoasian hoidit kyllä todella nopeasti, toivottavasti saat asunnon juuri suunnitelmiesi mukaiseksi. Itselläni on hieman sama tilanne kun sinulla muutama viikko sitte, vaikkakin jo kohta vuoden olen itsenäistä asumista harkinnut. Omalla kohdallani arjen haasteita tulee olemaan ehkä enemmän, mutta jospa minäkin saisin siihen nyt lisää potkua. Amat victoria curam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Toivottavasti säkin saat asiat kuntoon :)

      Poista
  11. Vähän sait nopeasti oman kämpän! Mahtavaa!
    Tähän aikaan vuodesta aina kämpät kivenalla kun opiskelijat etsivät asuntoa, mutta sulla kävi tuuri!
    Hymyilyttää kovasti Sinun puolestasi :)!

    VastaaPoista
  12. Kyllä sä vielä opit kodin siivouksen ja kokkauksen salat ;) Itse olin laiska siivoamaan ja ruokaa laittaa, mutta heti kun omaan yksiööni muutin niin asiatkin muuttui. En voi sietää epäsiistiä kämppää ja töissäkin ajattelin "mitäköhän sitä illalla tekisi". Yksin kun on pakko, niin on saatava siitäkin ilo irti :) Onnea omaan kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin opin! Oon jo reenannut kovasti kokkaamista kotona :D Kiitos!!

      Poista
  13. Onnea omaan kotiin ja tervetuloa kulmille! Mä oon sit se, joka saattaa "puskista" pompata kyseleen, tunnistatko mut... :-D

    VastaaPoista