kaikella on tarkoitus

Mä heräsin tänä aamuna erittäin väsyneenä ja ihmettelin, että moneltahan mulla on ajotunti. No asia selvisi kun olin saanut näpyteltyä ajo-opettajalleni tekstarin unihiekkaisilla silmilläni puhelimeni näyttöä hakaten. Toivottavasti kirjoitin edes suunnilleen oikein mun viestin. Hups. Ajotunti-ongelman ratkaistuani mä tajusin, että ei helkkari mähän en ole taaskaan aikoihin kirjoitellut teille mun mitä mielenkiintoisempia tarinoitani. Ja siinä samassa, vieläkin pienessä unihiprakassa, mun päähän pälkähti idea postauksesta. Mutta enhän mä tänäänkään ole kerennyt päivällä kirjoittelemaan tänne. Vaikka en sillein oikeastaan tee mitään niin silti teen koko ajan jotain. Salille, syömään, salille, kokkaamaan, autokouluun, kauppaan, ajotunnille, syömään, salille, siivoamaan, lenkille ja ainiin vielä kun näkisi kavereita ja perhettä. Ihanaa kun on aina tekemistä!

Varmaan haluattekin kuulla mikä mun aamuinen ideani oli? Aa, ei sitten. Kerron sen joskus. Muahah, vähän mulla on hyvä huumorintaju. Eli siis ajattelin että vastaisin hiukan pidemmästi muutamaan tai muutamiin kysymyksiin, mitä multa useimmiten kysytään (joko täällä, sähköpostissa tai ihan kadulla). Enkä mä varmaan edes muista kaikkia eniten kysyttyjä kysymyksiä mutta mun mieleen on jäänyt ainakin kaksi kysymystä parhaiten. Tähän väliin: pitäisiköhän mun tehdä jokin uusi "kysymys-postaus"? Sellainen johon vastaisin itse.. vai olenko mä tehnyt jo sellaisen? En muista...

Ensimmäinen ja ehkäpä useimmiten kysytty kysymys on: Oletko koskaan miettinyt miten sulle olisi käynyt jos et olisi istunut onnettomuudessa siinä, missä istuit?
Vastaus: Ei, en oikeastaan. Vain silloin olen miettinyt asiaa kun joku multa sitä kysyy. Samalla olen saattanut miettiä mitä olisi tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta jos olisimme pysähtyneet 5 minuuttia pidempään huoltoasemalla tai olisimme lähteneet tuntia aikaisemmin matkaan. Ja joka kerta olen päätynyt samaan lopputulokseen: näin vain oli tarkoitus käydä. Uskon, että jokatapauksessa mulle olisi käynyt näin, vaikka olisimme pysähtyneet kauemmaksi aikaa, ja ehkä siinä tapauksessa päällemme ajanut mieskin olisi lähtenyt 5 minuuttia myöhemmin liikkeelle. Mun mielestä on aivan turha jossitella asiaa. Näin kävi ja näin oli tarkoitus. Kaikella on tarkoitus.

Tähän kysymykseen saattaa liittyä useimmiten myös lisäkysymyksiä, kuten "kierrätittekö paikkoja kavereidesi kanssa matkan aikana?" tai "oletko katkera muille, jotka selivisivät ns. vähemmällä?". 
Vastaus: Mä en muista kierrätimmekö paikkoja sen aikana mitä matkaamme kerkesimme mennä. Mutta vissiin olimme ainakin joitain paikkoja vaihtanut. Sellainen mielikuva mulle on jäänyt, että mä istuin koko matkan onnettomuuteen saakka keskellä - sillä mä olin lyhkäsin porukastamme. Ja sehän on siis todella loogista, että istuin sitten keskellä. Tuohon katkeruus -juttuun mun vastaus todellakin on, että en ole. Mä en ikinä voisi olla katkera kavereilleni. Enkä halua puhua muista "vähemmällä selvinneinä". Sillä yhtälailla he kokivat onnettomuuden, ystävän menetyksen ja he ainakin muistavat kolarin paremmin kuin mä. Mähän tässä olen siinä mielessä helpoimmalla päässyt kun en muista onnettomuudesta mitään. Toki jouduin opettelemaan suurimman osan asioista uudestaan, mutta no niin. Ei mun mielestä voi mitenkään määritellä kuka kärsi eniten. Kaikki kävimme saman läpi yhdessä ja sillä selvä. Ja mieluiten mä olen tässä tilanteessa kuin olen. En olisi voinut kuvitella ketään muuta pyörätuoliin. Ehkä mä olen joltain osin vahvin meidän porukasta sillä kestän tuolissa olon, ainakin mielestäni, erittäin hyvin. Uskon ja toivon, että mut oli jo joskus kauan sitten tarkoitettu tähän tilanteeseen, jotta voin näyttää esimerkkiä ja auttaa muita. Ainakin musta se on mahtava ajatus!

Toinen paljon kysytty asia on: Kuinka siirryt autoon?
Vastaus: En ole koskaan saanut aikaiseksi teille kuvina enkä videona (videopostauksen teko tuntuu erittäin vieraalta idealta mulle) tätä autoonsiirtymis-postausta, joten vastaan teksillä. Eli kelaan auton viereen, tuoli on ehkä n. 45 asteen kulmassa autoon nähden. Eli jalkalauta on osittain kiinni auton kyljessä. Tämän jälkeen otan, apukuskin paikalle siirtyessäni, vasemmalla kädelläni kiinni auton "kauhukahvasta", nostan vasemman jalkani autoon ja hivuttaudun aivan tuolini reunalle. Tässä vaiheessa siirrän oikean käteni kauhukahvalle ja vasemman käteni lasken auton penkille. Siitä sitten heivaan takamukseni oikean käden voimalla auton penkille. Lopuksi nostan myös oikean jalkani auton kyytiin.
Autosta poistuminen tapahtuu oikeastaan päinvastoin. Ensin oikea käsi kauhukahvalle, beba auton penkin reunalle, oikea jalka asfaltille (tai mikä maasto siinä onkaan), jonka jälkeen vasen käsi kahvalle ja oikea tuoliini. Sitten heivaus ja tuolissa ollaan.
Tuolin palasiksi laittamista ja kasaamista autosta käsin en ole vielä harjoitellut. Mutta onhan tässä vielä pieni hetki ennenkuin ajokortin saan ja ehkä vielä pidempi pieni hetki ennen kuin saan oman auton.

Toivottavasti nämä vastaukset selvensivät asioita teille. Jatkossakin kyselkää vain kaikesta, mä ainakin yritän pikkuhiljaa vastailla!  Nyt katson maailman parasta huonoaviihdettä eli Bigbrotheria.. Öitä!
xoxo, Jassu