ihanaa olla pyöristyyppi

"Kaveriporukassa on tapahtunut aivan mahtava muutos suhtautumisessa liikuntavammaisia kohtaan.Itselläni ei ollut ennakkoasennetta no en ainakaan tunnusta heh..mutta muut tuntu pitävän pyöris ihmisiä jotenkin vähän tylsinä tyyppeinä,joihin ei uskalla ottaa kontaktia. - Nyt he ovat heränneet ja toteavat pyöris ihmistenkin voivan olla aivan mahtavia tyyppejä. Olet tällä uskomattoman hyvällä blogilla osoittanut kuinka hyvää elämää voi viettää vaikka onkin halvaantunut."
-Kiitos mahtavasta palautteesta! Tämä kommentti sykähdytti mua älyttömästi. Todella hienoa, jos mun blogi on vaikuttanut näin positiivisesti ja saanut ihmiset tajuamaan, ettei pyöristyypit ole tylsiä tai pelottavia. 

Mulla itsellä oli ennen onnettomuutta kyllä jonkinlainen ennakkoasenne invalideja kohtaan. En kyllä ollut ajatellut edes sitä mitä ajattelin pyörätuolilaisia kohtaan. Mutta yleinen ennakkoluulo mulla kyllä oli, se että pyörätuolissa olijat ovat yleisimmin vanhuksia tai vaikeasti vammaisia. Enkä varmaan itse olisi pystynyt seurustelemaan pyöristyypin kanssa. Olisin ajatellut sen olevan liian hankalaa ja "mitä muut ajattelevat"-asenne olisi myös ollut mulla esteenä. Tiedän, oli typerää ajatella sitä mitä muut ajattelevat mutta niin se mulla meni. Ehkä osaksi sen asenteen vuoksi mä en ole koskaan oikeasti seurustellut edes ns. "normaalien" kanssa (haha, hyvä pistää seurustelemattomuus tuon piikkiin... oikeasti kukaan ei vaan ole syttynyt muhun).

Alussa, kun sain tietää etten enää koskaa kävele, ajattelin etten halua tutustua muihin pyörisläisiin. En halua olla yksi "niistä". Haluan olla normaali. Mä en kuulu "vammaisten" joukkoon. Jotenkin vastustin sitä, että olisin yksi pyörätuolilaisista (näyttäisin oudolta). Vaikka ei mulla ollut siis omaa tuolissaoloa vastaan mitään, mutta vaikeinta oli myöntää, että olen yksi muiden joukossa.
Kuitenkin vuosi sitten kesällä tutustuin Synapsiassa muutamiin pyörisläisiin ja se oli itseasiassa kivaa. Muut samassa tilanteessa olevat tiesivät mistä puhuin ja miltä esim. istumisen harjoittelu tuntuu, ja miltä jalat "tuntuvat" kun niitä ei tunne. Oli mahtavaa, että joku ymmärsi tällaisiakin asioita, joita ei läheisimmät ihmiset ymmärrä.

Jyväskylässä en ole tutustunut kehenkään muuhun pyörätuolilaiseen - olen kylläkin ainakin yhden miehen kanssa jutellut pidemmästikin Jypin pelissä. Mutta olen pitänyt yhteyttä iki-ihanan naamakirjan kautta mun Synapsian pyöriskamuihin. Ja vaikka nämä mun muutamat kaverit ovat tuolissa, he eivät ole mitenkään tylsempiä kuin mun kävelevät kaverit. Päinvastoin, tuntuu välillä että nehän tekevät paljon enemmän asioita elämässään kuin monet kävelevät. Kaikenlisäksi nämä pyöristyypit ovat hauskoja ja kaikinpuolin mahtavia.

Hahh täytyy vielä kertoa asia, jonka olen Peurungassa kuntoillessani huomannut. Taustatietoja: Peurungassa kuntoilee mun lisäksi lähinnä vanhuksia. Toki muutamia muita nuorehkoja henkilöitä mahtuu joukkoon. Mutta tosiaan, Peurunka on vissiin lähinnä veteraanien kuntoutuspaikka.  Asiaan: Yleensä fysioterapiaan menoa odotellessani eräässä aulassa mä katselen läsnäolevia henkilöitä (lähinnä siis vanhuksia). Lähes aina joukko jakaantuu kahtia seuraavalla perusteella - pyörätuolissa istuvat hymyilevät, muut eivät. Tietenkin on myös poikkeuksia, mutta yleensä asia on näin. Eli olen tästä päätellyt, että musta tulee iloinen, elämänhaluinen vanhus - jos elän vanhaksi. Mahtavaa olla pyörätuolissa!!

Mun mielestä jokaisen pitäisi tuntea joku, joka on pyörätuolissa tai muuten on erilainen kuin "normaalit". Sillä ehkä juuri meidän elämästä täysillä nauttivien erilaisten avulla näkisi ettei elämää pidä ottaa liian vakavasti. Jokainen päivä voi olla viimeinen eli nauti jokaisesta hetkestä - niin mä ja varmasti monet mun läheisistä ajatellaan.

Huh tulipa pitkä ja kömpelö teksti. Toivottavasti tästä sai edes jonkunlaisen käsityksen mun ajatuksista. Onnea sille, joka jaksoi lukea tämän kokonaan. Ps. mun piti jollekin kertoa, että eilisessä (lauantai 19.05) Keskisuomalaisessa oli juttu musta. Anteeksi tämä liian myöhässä kertominen, mutta en ehtinyt aiemmin päivittelemään Rakkauspakkausta.

xoxo, Jassu