Jassu seikkailee, osa 1

Sain eilen idean, että alan kirjoittelemaan aina silloin tällöin tekemistäni, pienemmistä tai suuremmista, reissuistani pyörätuolilaisen silmin. Tai no tottakai olen niin tehnytkin, mutta kertoisin eri paikoista, joissa olen pääasiassa kohdannut epäkohtia pyörisläisiä kohtaan. Toki voin myös kertoa paikoista, jotka toimivat loistavasti liikuntarajoitteisille. Idea syntyi viikonloppuna tekemäni Tampereen reissun vaikutuksesta.

Valitettavasti mulla ei ole kuvia kuin yhdestä epäkohdasta johon törmäsin. Taustatietoa reissusta: lähdimme Tampereelle viettämään virkistäytymisviikonloppua Saappaan porukalla. Muiden oli tarkoitus yöpyä Härmälän leirintäalueella mökeissä ja mun + yhden muun oli tarkoitus viettää yöt kesähotellissa (okei, mä luulin, että ihan hotellissa). Lauantaipäivän aktiviteettina oli urheilua kylpylähotellissa, päivällä mahdollisesti shoppailua sekä illalla sai tutustua Tampereen yöelämään. Tässä siis reissun kohdat, joista mä kerron tarkemmin - sillä kyllähän me muutakin teimme, mutta ne asiat eivät liity tähän postaukseen.

Saavuimme kavereideni Katrin ja Vilman kanssa hotellillemme (pikemminkin hostellin ja mostellin huonommalle versiolle). No pihassa ei ollut yhtään invapaikkaa, jota ihmettelimme hiukan mutta ei se meitä lannistanut. Autosta ulos päästyämme ja tavarat kerättyämme matkaan lähdimme kohti pääovea. Ja mikäs siinä meitä odottikaan - viimeisiään vetävä rikkinäinen ramppi. Eihän sekään meitä haitannut. Jatkoimme sisälle ja etsimme huoneemme. Voi taivas. Järkyttävä haju ja ei se paikka silmiäkään hivellyt, olimme varmoja, että siinä paikassa on harrastettu jotain todella laitonta. Hetken järkytyiltyämme päätin mennä vessaan. Ahaa, vessan ovesta ei edes mahdu sisään. Katri riensi tämän jälkeen kysymään, rakennuksen luultavasti ainoalta työntekijältä, onko paikassa ollenkaan invavessaa. Vastaus oli ei.
Onneksi saimme mökin leirintäalueelta, jossa oli kuin olikin siisti invavessa. Kaikista ärsyttävinta koko vessaepisodissa on se, että matkamme järjestäjä oli käynyt keskustelua hotellin työntekijän kanssa, että paikassa on invavessa. No eipä vaan ollut. Härmälän leirintäalueen järjestelyihin olin kyllä todella tyytyväinen. Sillä vaikka mökkeihin oli pari porrasta, eikä paikassa ollut mitään invaramppeja, tulivat kaksi järkkäriä rakentamaan mulle rampin mökkiin. Ja tosiaan vessa oli erittäin siisti.

Lauantaina lähdimme kylpylähotelliin, jossa tarkoituksena oli joko uida, käydä salilla tai pelata esim. sulkapalloa. Auton saimme invapaikalle oven eteen - jes, alkaa hyvin! Sisällä saamme rannekkeet pukuhuoneisiin. Mulle ja Katrille sekä Vilmalle saimme isomman kopin, johon mahtui hyvin tuolilla. Vau. Urheilutamineet päälle ja sulkapalloa pelaamaan. No, eihän homma näin hyvin mennytkään. Pukukopista lähdimme suunnistamaan "lomaluolaan", jossa tarkoituksena oli siis pelata sulista. Mitäs vastaamme tulekaan - portaat tietenkin. Eihän meitä yhdet portaat pysäytä. Pääsimme portaiden yläpäähän ja jatkoimme matkaa. Kulman takana tuli toiset portaat ja vissiin kolmannetkin - vieläpä jyrkät. Käännyimme vahtimestarin puoleen ja kysyimme häneltä, onko lomaluolaan hissiä. Eipä ollut. Me kolme vietimme sitten tämän urheiluhetken pukukopissa hiuksia laitellen.

Urheilutuntien jälkeen lähdimme Tampereen keskustaan shoppailemaan. Hieman kierreltyämme menimme Stockmannille, sillä pääsisin siellä vessaan. Kysyimme eräältä myyjältä apua, missä on invavessa. Vastaus oli: "ööö.. emmä tiedä? Kolmosessa on jotain vessoja ainakin". Löysimme onneksi kolmosesta invavessan.
Illalla lähdimme sitten tutustumaan yöelämään ja aloitimme illan Passionista. Katri kävi kysymässä baarimikolta saisiko invavessan auki, johon tämä baarimikko vastasi vain äkäisesti "sulla pitäis olla kaveri joka ei kävele". No Katri näytti että mä olen se kävelemätön kaveri ja tämä baarimikko ohjasi meidät kysymään avainta toiselta puolen tiskiä. Saimme oven auki ja katsoimme sisään. Vessan nähtyään Vilma sanoi oven avanneelle baarimikolle että heidän invavessa on aivan kamala. "No se on varasto", vastasi tämä baarimikko. Ai varasto?? Me ihan katottiin, että ovessa oli pyörätuolin kuva. Annoimme vessareissun jälkeen ravintolapäällikölle asiallisesti palautetta, jota mies ei ottanut kuuleviin korviinsa.

Passionista matkamme jatkui Fat Ladyyn. Eräs aikaisemmin sisään mennyt tuttavamme oli jo kysynyt portsareilta, että onko paikassa invavessa ja pääseekö pyörätuolilla sisään. Tähän portsari oli vastannut jotain sen suuntaista, että löytyy invavessa mutta ei ne haluaisi pyörisläistä sisälle sillä niillä ei ole aikaa kannella pyörisläistä yms. No me menimme perässä ja kysyin portsarilta pääsenkö sisään ja löytyykö hissiä. Hissiähän ei löytynyt ja portsari vastusti todella mun sisään tuloa sillä heillä ei kuulemma riitä resurssit kantamaan mua pois jos tulee tulipalo. Tai muutenkaan heillä ei ole aikaa siihen kun mä aikoisin poistua paikasta. Kaverini lupasivat siinä sitten, että he kantavat mut sisään ja ulos. Pääsimme sisään ja toiset työntekijät kantoivat mut sekä sisälle ylös että myöhemmin ulos.

Musta alkoi reissun aikana tuntumaan, että Tampereella ei vissiin todellakaan tunneta sanaa invalidi. Tai sitten siellä ei muka ole yhtään pyöristyyppiä. Tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon en todellakaan usko. Mutta miten voi tosiaan olla, että melkein joka paikassa mihin siellä menin oli jotain ongelmia tuolin kanssa. Onneksi me selvisimme vain pienellä agrella ja naurulla tästä reissusta. Kiitos tytöt siitä, hyvin me selvittiin kaikkialla. Loppuun laitan piristykseksi vielä kuvan Tampereen Passionin loistokkaasta invavessasta, anteeksi siis varastosta. Pahoittelut vielä, että postauksesta taisi tulla hiukan liian pitkä... no asiaa vain riitti.

xoxo, Jassu