tiistai 26. kesäkuuta 2012

YLE (Jassu seikkailee, osa 2)

Hupsis mullapa meni tänään myöhään mun seikkailuilla, joten vasta nyt kerkesin tulla päivittelemään blogiani. Mä lähdin aamupäivästä Ylelle tekemään pientä radiojuttua Jyväskylän esteettömyydestä ja sen sellaisesta sekä sain kierrellä katselemassa Ylen työtiloja. Olin aivan innoissani! Mäkin haluan sinne töihin. Kiertelyn ja haastattelun jälkeen jäinkin muutaman kaverin kanssa istuskelemaan keskustaan, mutta nyt mä olen tässä. Sain napsia muutamia kuvia teille katseltavaksi sieltä Yleltä:


Kaikki, joita kiinnostaa ja joilla on mahdollisuus, kuunnelkaa huomenna aamulla kello 8.40 Ylen radio Keski-Suomea. Sieltä kuuluu mun haastattelu. Myös nettiin on vissiin tulossa jonkinnäköinen juttu tästä haastiksesta. Infoan siitäkin mahdollisesti myöhemmin. Korjaan (27.6) tätä tekstiä. Eli tuo juttu ei tullutkaan sovittuun aikaan, sillä Ylellä on häikkää tietokoneiden kanssa. Haastattelu tulee ulos siispä jonain muuna ajankohtana (tänään? Ei vielä tietoa). Ilmoittelen uudesta ajankohdasta, jos vain kerkeän.

Uusi päivitys jälleen. Eli nyt edellistä päivitystä muutamaa tuntia myöhemmin voin kertoa, että uusi yritys haastattelun ulossaantiin on tänään (27.6) kello 16.40

Apua, mä kirjoittelen näitä postauksia nykyään niin kiireellä, että unohdan aivan tärkeitä asioita. Tietenkin Jassu seikkailee -postauksissa täytyy kertoa esteettömyydestä. No pääasiassa huomenna radiosta kuuluu asiaa tästä. Mutta Ylen esteettömyydestä hiukan: muuten asiat olivat erittäin hyvin, paitsi että heidän invavessan ovesta puuttui se invakahva, eli en saisi ovea itse kiinni pienen kynnyksen vuoksi normaalista kahvasta. Ja toinen miinus oli radiolähetyshuoneeseen(?) mentäessä kynnys, jota en päässyt itse itsekseni ylittämään. Arvosanaksi annoinkin jo toimittajalle paikanpäällä 9-. Se on hyvä se.

xoxo, Jassu

14 kommenttia:

  1. Wou.. olen lukenut sun blogin muutamassa päivässä läpi ja sä olet niin uskomaton selviytyjä ja vahva nuori! Olet kokenut niin uskomattoman kovia mutta silti vaikutat niin positiiviselta ja elämäniloiselta.. Kaikkea hyvää sulle koko elämäksesi !! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi juku, mä just yks päivä lueskelin noita mun ensimmäisiä postauksia ja voi kamala. Hävetti ihan lukea.. kirjotin vielä huonommin silloin kuin nyt. Mutta siis kiitos paljon kommentistasi, kaikkea hyvää sullekin! :)

      Poista
    2. Komppaan anonyymiä tuossa yllä! lukaisin pari-kolme viikkoa sitten sun blogin läpi ja oli pakko kertoa siitä tutuille, mieletöntä miten jaksat olla noin aurinkoinen :)

      Tsemppiä ja aurinkoista kesää!

      annemi

      Poista
  2. Voi apua! Tuleeko toi haastattelu myöhemmin kuultavaks esim Yle Areenaan tai jonnekin muualle, sillä en pääse kuuntelemaan tyhmien työjuttujen takia tuohon aikaan. Olisi tosi kiva kuitenkin kuulla sun mielipiteitä asioista.

    Jännittikö ennen haastattelua vai menikö jo vanhalla rutiinilla? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä tuleeko se myöhemmin kuultavaksi. Mutta netissä tuo haastattelu onkin jo lyhyesti :) Laitan linkkiä myöhemmin. Ei jännittänyt lainakaan, meni vanhalla rutiinilla. Tai no oikeastaan oli aivan innoissani, haluan radioon!

      Poista
  3. Mä oon nyt puolisen vuotta seuraillu tätä sun blogias, ja tää on aivan upea, sä oot tosi positiivinen ihminen ja ihailen sua, ku jaksat aina olla ilonsena. Pitäis itekkin ottaa sellain asenne että ei valittais pienistä :) Kuuntelin radiosta ton sun haastattelun vaikkakin täältä etäläsuomesta olen, mutt hyvin löyty netistä :) Mahtavaa, jospa joku ottais vielä tollasestakin opiks ja siivoilis niitä invavessoja :P

    Kaikkea hyvää sulle !!
    ps. käyn melkeen joka päivä täällä katteleen että ootkos kirjotellut jotain uutta ja on tosi kiva lukea näitä sun juttuja, älä vaan luovu tästä sun blogista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun oot jaksanut lukea tätä noinkin pitkään! Hahh tosiaan netistähän se varmaan löytyi kans. Joo, olis todella kiva kun vessat olisi siistejä =) Kiitos paljon!

      Poista
  4. Harmi kun en ollut kuulolla, mutta varmasti hieno kokemus!
    Naapurimme veli on siellä radiotoimittajana, minkälaista sitten arki on, jos aina sitä tekisi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo et paljosta jäänyt paitsi :) Nii-in. Millaistahan se olisi..?

      Poista
  5. Kuulin vvahingossa, olit ihana. Näin myös pariviikkoa sitten kun tulit taksista kaupungilla. Näytit niin onnellisesta ja sulla on tosi kaunis hymy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoskiitos! Kiva, jos näytän onnelliselta :)

      Poista