Jassu seikkailee, Oulu

Viikko sitten perjantaina lähdin äidin, iskän ja Karoliinan kanssa tsekkaamaan maisemia 340 kilometriä pohjoisemmasta kuin Jyväskylä. Matkakohteena oli jo viime postauksessa mainitsemani Oulu. Tämä muutaman tunnin matka hurahti todella nopeasti kun kaijuttimista kantautui mun mielestä paras levy aikoihin ;)

Mä en ollut ikinä ennen käynyt Oulussa. Lukuunottamatta kolmen viikon teho-osastoaikaani tai huoltoasemapysähdyksiä vuosia sitten mökille mentäessä. Oikeastaan mä en edes tiennyt ennen viime viikonloppua missä Oulu tarkalleen ottaen sijaitsee. Opinpahan taas jotain uutta!

Viikonlopun majapaikkanamme oli sama hotelli, jossa äiti ja iskä asustelivat kohta kolme vuotta sitten mun ollessa Oulussa sairaalahoidossa. Holiday Inn -hotellimme sijaitsi aivan keskustan tuntumassa, joten siitä oli helppo liikkua ilman autoa syömään tai ostoksille. Hotelli oli mun mielestä hyvä pyörisläiselle. Ei ylimääräisiä kynnyksiä eikä jyrkkiä ramppeja, toimivat hissit ja invahuoneessa asiallinen vessa. Ainoat miinukset pyörisläisen näkökulmasta oli jälleen (kuten aina tähän mennessä) huoneen itsestään-kiinnipaiskautuva-ovi ja huoneiden koko. Invahuone oli nimittäin niin pieni, ettei siellä ainakaan mun mielestä sähköpoyöriksellä pääsisi liikkumaan, mulle se kyllä oli sopivan kokoinen. Hotelli oli sisustettu kauniisti ja henkilökunta oli aivan omaa luokkaansa! Kiitokset siitä.

Kävimme reissun aikana syömässä mitä ihanimpia ruokia. Ahh! Ehdottomasti reissun yksi kohokohdista oli päästä vihdoin (vuosien haaveilun jälkeen) Pannukakkutaloon. Valikoimassa oli niin suolaisia kuin makeitakin pannukakkuja monilla eri täytevaihtoehdoilla. Pannukakut olivat juuri niin hyviä kuin olin osannut kuvitellakin. Miinuksena täytyy tosin kertoa, ettei ravintolaan ole ramppia. Sisäänpääsy onnistuu muutaman portaan kautta, eikä sisällä ole erikseen invavessaan. Jokatapauksessa suosittelen käymään kyseisessä paikassa jos vain tulee mahdollisuus!

Toinen ravintola, joka vei kieleni mennessään, oli ravintola Pannu aivan Oulun keskustassa. Mukava, lämmin ja kivasti sisustettu paikka, jonka ruoat näyttivät sekä maistuivat aivan taivaallisilta. Tähän ravintolaan oli jyrkkien portaiden vieressä onneksi hissi ja mukavana yllätyksenä löytyi vessakin, jonne pyörällinen tyyppikin voi helposti mennä. Ravintola taitaa vaan olla niin suosittu, että ilman pöytävarausta sinne ei helpolla (ainakaan siis viikonloppu iltoina) pääse.

Kyllä me teimme reissussa muutakin kuin söimme (vaikka muista tuntui, että mä olisin voinut olla kokoajan syömässä!?). Kävimme katsomassa kauniita maisemia keskustan tuntumassa, kiersimme muutamat kaupat ja ehkä ostelimmekin jotain sekä nukuimme hyvin ja nautimme hyvästä seurasta (kai me kaikki olimme ihan hyvää seuraa, haha).

Oulussa käynnin päätarkoituksemme oli (rentoutumisen lisäksi) kuitenkin käynti Oulun yliopistollisen sairaalan teho-osastolla. Osasto(i)lla, jolla mä olin hoidettavana. Pääsimme osastolle käymään ja näin neljä tai viisi hoitajaa ja yhden lääkärin, jotka olivat mua hoitaneet onnettomuutemme jälkeen. Näin myös sänkyni paikan teho-osastolla sekä ne pitkät käytävät, joista vanhempani ovat monesti puhuneet. Koko sairaalassa käynti tuntui siltä, kuin olisin katsellut jonkun lukemani kirjan miljöötä. Kaikki näytti aika erilaiselta, kuin olin kuvitellut päässäni. Se oli mielenkiintoista. Hienoa. Jännittävää.
Näin myös automatkojen aikana, niin meno- kuin paluusuunnassa, onnettomuuspaikkamme. Se oli ensimmäinen kerta kun näin itse, missä meidän elämä muuttui. Outoa.

Kokonaisuudessaan reissu oli mahtava. Ihanaa seuraa, ihanat ilmat (pienistä sateista huolimatta), ihana syksy ja ihana Oulu. Ehkä jännittävin ja tunteita herättävin reissu ikinä.

xoxo, Jassu

pyöriksellä portaissa

Vihdoin vuorossa ehkä tällä hetkellä kysytyin postaus. Postaus, joka oli helppo toteuttaa, mutta jonka toteuttamiseen mulla on mennyt jostain kumman syystä aivan liian kauan aikaa. Viikonlopun Oulun reissulla (Jassu seikkailee -postausta luvassa lähipäivinä) heti ensimmäisten portaiden osuessa silmään, päätin toteuttaa sen.

Esimmäisenä avustaja tarraa kiinni työntökahvoista ja mä (kuka tahansa joka istuu siinä pyöriksessä) puolestani kelausvanteista. Seuraavana peruutus portaiden juurelle niin, että isot pyörät ovat kiinni alimmassa portaassa. Tässä vaiheessa avustaja seisoo siis jo seuraavalla tasolla ja alkaa pyöriksen kallistus, jotta vain isot renkaat osuvat maahan ja mulla on tukeva asento takakenossa.

Veto aina seuraavalle portaalle tapahtuu avustajan ja mun yhteisvoimin. Avustaja pitää yllä kokoajan tuolin takakenoa (jotta en pääse horjahtamaan eteenpäin) ja mä autan nousua työntämällä kelausvanteista (ylöspäin mentäessä kelausvanteita työnnän loogisestikin taaksepäin). Näin kulkeminen sujuu kevyemmin avustajalle. Avustajan veto ja mun työntö tapahtuu siis samanaikaisesti.

Kulku jatkuu joka portaalla samalla kaavalla; isot renkaat osuvat seuraavan portaan reunaan ja yhtäaikainen veto- ja työntöliike kulman yli. Missään välissä ei saa päästää keulinta-asentoa laskemaan.

Tärkeää on muistaa rauhallisuus ja molempien henkilöiden yhtäaikaisuus. Avustajan on myös tietenkin muistettava astua pyöriksen liikkuessa aina seuraavalla (tai sitäseuraavalle?) portaalle.

Mitä loivemmat portaat ovat, sitä helpompi niissä on kulkea näin. Jyrkät-, kapeat- ja kierreportaat ovat nimittäin jo paljon haasteellisimpia. Suosittelisin muuten jättämään laukut ja reput pois portaissa kulun ajaksi pyöriksen selkänojalta. Ne jäävät nimittäin inhottavasti avustajan jalkoihin ja jalkojen paikkaa on haettava jostain muualta kuin suoraan tuolin alta.

Kulku alaspäin on lähes samanlainen. Siinä vain liikkeet tapahtuvat eri suuntaan ja pyöriksen kallistamisen tärkeys korostuu. On nimittäin pelottavaa (ja vatsalihaksia koettelevaa) tulla alas portaita pystyasennossa (tai edes lähes pystyasennossa).

Jos kulkeminen portaissa yhden avustajan kanssa tuntuu hankalalta tai raskaalta avustajalle, voi toinen avustaja auttaa etupuolelta keventämällä. Tällöin toinen avustaja ottaa kiinni pyöriksen rungosta (jalkaosan etuputkista). Mutta ei missään nimessä renkaista. Isojen renkaiden on kuljettava porrasta pitkin kahden avustajankin kanssa, jos homman tahtoo pitää mahdollisimman kevyenä.

Jäikö teille kysyttävää? Oliko ohjeet pyöriksellä portaissa ymmärrettävät? Kommentoikaa taas ihanat.

xoxo, Jassu

huomioita sisustuksessani

Muutama päivä sitten tuli vuosi täyteen siitä, kun istuin ensimmäistä kertaa aamupalalla omassa kämpässäni. Muistan sen ensimmäisen aamun fiiliksen erittäin hyvin. Oikeastaan samanlainen olo mulle tulee melko usein kun mietin kuinka ihanaa tässä asunnossa ja tällä paikalla on asua.
Tein jonkinnäköisen asuntopostauksen lutakkolaisuuteni alkuaikoina ja sitä ennen olin tehnyt ainakin Tikkakoskelta asunnonmuutostyöpostauksen. Tajusin eilen, että en ole koskaan kertonut mitä asioita mun piti huomioida asunnon sisustamisessa ja tavaroiden järjestelyssä pyöriksen takia.

Aivan ensimmäiseksi tärkeää oli (ja on) kalusteiden järjestely niin, että mahdun kulkemaan helposti kolhimatta paikkoja (tai törmäilemättä niin, että kaatuisin), pääsen sulkemaan verhot ikkuinoista ja yletyn ainakin useimpiin pistorasioihin. Eikä siinä vielä kaikki..

Joku suositteli mulle ennen muuttoani, että ei kannata laittaa asuntoon lainkaan mattoja. Niin mä aluks ajattelinkin tehdä ja teinkin. Tosin eteiseen taisin ostaa heti alkajaisiksi mustan maton, jotta saan karisteltua pyöriksestä kurat tai lumet siihen ja näin en sotke koko kämppää.  Pian matottomuus olohuoneessa alkoi kuitenkin ahistamaan mua. Asunto näytti kolkolta ja kylmältä, joten päätin lähteä mattokauppaan etsimään mattoa, joka ei rullautuisi inhottavasti renkaiden väliin.

Löysin kuin löysinkin nopeasti toivotunlaisen maton; jämäkkä, kumipohjainen ja pörröinen. Testasin jo kaupassa, rullaantuuko matto etupyörien väliin kun ylitän sen reunan. Valitsemani matto ei jäänyt väliin kertaakaan kaupassa, eikä ole jäänyt myöskään kotona. Eli tein hyvää työtä testatessani maton toimivuutta jo kaupassa.
Tässä vaiheessa mulla oli matto siis eteisessä (sekin kumipohjainen, mutta hiukan liian lörppä, joten jää välillä rullalle) ja olohuoneessa. Kokemuksesta tiesin, että voin löytää maton, joka ei ole haitaksi, joten aioin hankkia sellaisen myös makuuhuoneeseen sängyn vierustalle. Sinne löysin samanlaisen kuin olohuoneessa, mutta paljon pienempänä ja harmaana.
Viimeisimpänä matto-ostoksenani on ollut pikkumatto vessaan. Sekin on kumipohjainen mutta todella lörppö. Se siis jää heti pyörien väliin, jos en jaksa keulia sen reunan yli. Mutta kun vessa näyttää nyt paljon paremmalta.. täytyy siis kärsiä. (vessan matosta ei kuvaa)

Pöydät, joidenka ääreen on tarkoitus päästä istumaan, täytyi myös valita muunkin kuin ulkonäön perusteella. Nimittäin jalkatilan korkeuden täytyy olla sopiva. Usein näin ei nimittäin ole ja jalat eivät mahdu pöydän alle lainkaan pyöriksessä istuessa. Vaikka pöytä olisi päältä mitattuna "normaalikorkuinen" (tiedä sitten, mikä on se normaalikorkeus?) mutta pöydän helma saattaa olla niin pitkä, että se vie monia senttejä pois jalkatilasta ja näin ollen polvet kolahtavat helmaan kun yritän päästä pöydän ääreen.
Toinen tärkeä asia pöydän valitsemisessa on sen jalat. Yksijalkainen pöytä on kaikista pahin, ainakin mun mielestä. Jos pöytä ei ole todella suuri, tulee yksijalkaisen alaosa eteen pöydän alle kelattaessa. On varmasti myös muita jalkoja, jotka eivät ole niitä parhaimpia pyöriksen kanssa, mutta siinä yksi esimerkki, joka tulee varsin usein vastaan esimerkiksi ravintoloissa.

Mun kriteereitäni pöytiä valittaessa oli siis; väri, korkeus ja jalat. Keittiönpöydän tahdoin näiden lisäksi olevan jatkettava mahdollisia juhlia varten. Tuon allaolevan "tietokonepöydän" ostin jo vanhempieni luona asuessa ja silloin halusin pöydän olevan kapea, mutta siihen tuli mahtua tietokoneen lisäksi telkkari. Löysin sitten tuon tason, joka on alunperin tarkoitettu sängyn päätyyn ja pyörillä rullattavaksi sängyn päälle. Mutta toimiihan se näinkin, kai?

Mun asunto ei siis ole inva-asunto, eikä tätä ole remontoitu lainkaan mua varten. Eli kaapit ovat korkeita ja hyllytila mun ulottumattomissa. Onnekseni tässä asunnossa on paljon kaappitilaa ja sain järjestettyä tavarani kaikkien kaappien alahyllyille. Eli mulla on kaikki ylähyllyt tyhjillään.
Keittiössä kaikki astiakaapit ovat valitettavasti tiskialtaan ja hellan yläpuolella, joten joudun säilyttämään astioitani eteisessä keittiötä lähinnä olevassa kaapissa.
Vessassa säilytystilat ovat keittiön tavoin ainoastaan korkealla, joten pussukoiden ja korien avulla olen saanut meikkini ja hiustuotteeni suht nätisti säilymään pyykinpesukoneen päällä. Näiden lisäksi ostin kyllä pienen rullakärryn(?), jonne sain osan purnukoistani.. muuten mun koko vessa olisi täynnä niitä.

Sohvan valinnassa piti myös huomioida pyörätuoli. Varsinkin kun ostin ensimmäisen sohvani. Silloin sohvan penkkien piti olla lähellä pyöriksen istumakorkeutta, jotta siirtymiset olivat mahdollisimman helppoja. Mulla sohvan valinnassa oli tärkeää myös se, miltä sohva tuntuu. Sillä mun selkä väsyy todella nopeasti huonolla sohvalla. Plussana ensimmäisessä sohvassani oli se, että jalat sai nostettua vivusta vetämällä yläastentoon, joten jalkojen aston muuttui normaalista 90 asteen kulmasta aina sohvalla istuessa.
Viime keväänä mä kuitenkin halusin muutosta sisustukseen ja päätin hankkia uuden sohvan. Halusin divaanin, sillä se toi muutaman istumapaikan lisää olohuoneeseeni. Tämän toisen sohvan kohdalla en paljoakaan miettinyt sohvan korkeutta. Olen oppinut siirtymään eri tasoilta toiselle, joten pyöristä matalampi sohva ei enää haittaa. Nyt tärkeämpää on se, että mahdun kulmaosasta huolimatta yhä kulkemaan asunnossani helposti. Muutaman kaupan kiertelyllä löysin jälleen unelmieni sohvan; pikkudivaani, valkoinen, syvä istuma-asento ja käsinoja, jonka avulla hyppään pyörikseen.

Näiden edellämainittujen lisäksi sisustuksessa oli alussa huomioitava myös juuri mulle sopiva sänky. Tai pikemminkin patja. Patja joka ei aiheuta (ainakaan helposti) makuuhaavoja eikä ole liian pehmeä tai kova selälle. No, sänkyhän mulla oli ollut jo kauan valmiina, joten sitä ei uuteen asuntoon tarvinnut erikseen hankkia. Yksi asia, joka mulle vielä tulee mieleen, on peilit. Niiden asettelemisessa on myös huomioitava se, että pyörisläinen ei ole yhtä korkella kuin ihmiset yleensä. Eli mä olin itse näyttämässä minne peilini halusin, jotta varmasti näen niistä niin kuin pitää. Välillä kyllä tuntuu siltä, että ilman sopivankorkuista peiliä olisi helpompaa :D

Tällaisia huomioita mä jouduin tekemään laittaessani omaa asuntoa kivaksi. Jatkossakin sisustusta uusiessani joudun näitä asioita pohtimaan. Olisiko sulle tullut mieleen, mitä kaikkea pyöriksestä käsin joutuu miettimään? Tuliko jotain uutta? Tai unohtuikohan multa vielä jotain..?

Ihanaa päiväpäivältä pimenevää syksyä kaikki!
xoxo, Jassu

Äidin ja Isän vastaukset

Vou, olipa urakka. Muutaman päivän aikana käytin tähän postaukseen varmaan lähemmäs kolme tuntia per päivä. Tarkoitus oli vielä lajitella kysymykset lapsuus/onnettomuus/jotain -osiin, mutta sori, ei pysty. Siinä menisi jälleen (ehkä tuhannennen kerran) fontit ja rivit sekaisin..

Kiitos kaikille kysymyksistä edelliseen postaukseen! Kysymyksiä äidille ja iskälle tuli lähemmäs sata, joista muutama jäi nyt pois, sillä samoja tai todella samankaltaisia kysymyksiä oli paljon. Toivottavasti löydätte alta omanne ja saatte vastauksia teitä askarruttaviin asioihin. Äidiltä ja iskältä sellaiset terkut, että kysyä saa jos jotain jäi hampaan koloon! 

Eipä tässä muuta kuin olkaa hyvät:

     1.  Oletteko tulleet varovaisemmiksi tai (yli)suojelevaisemmiksi onnettomuuden jälkeen?

          Ei ylisuojeleviksi ainakaan omasta mielestämme. Varovaisemmiksi..? No molemmat ollaan                 oltu aina  varovaisia kuskeja liikenteessä.

     2.  Osaako elämää arvostaa paremmin, kun lähipiirissä on sattunut onnettomuus?

          Kyllä osaa! Enemmän koettaa ottaa elämästä irti - Nyt eikä sitten kun joskus meillä on aikaa..

     3.  Missä olitte kun tieto onnettomuudesta tuli?

          Kotona aamu-unilla.

4. Mikä oli ensimmäinen reaktio?
   Kauheeta! Äiti: Kuulin tapahtuneesta aamu-uutisista TV:stä ja olin heti varma, että on meidän nuorten auto. Herätin iskän ja kerroin uutisesta. Iskä lähti tutkimaan asiaa tarkemmin netistä.
   
   

5. Oletteko oppineet elämään eritavalla, pikkujutut ei enää tunnu kovin suurilta yms.?
   Aluksi ei pikkujutut tuntuneet/hetkauttaneet, mutta niin on aikaa kulunut, että kyllä pienetkin jutut saattaa ärsyttää. Mutta maailma ei kaadu pikkujutuista.
   
   

6. Miten saitte tiedon onnettomuudesta?
   Ensin TV-uutisista, sitten tarkistus netistä 112-sivulta, jossa luki "keskisuomalaisten nuorten matka.." ja kolmantena kuskin isä soitti ja varmisti tiedon tapahtuneesta meille.
   
   

7. Mitkä olivat ensimmäiset ajatukset tiedon saatuanne?
   "Nyt äkkiä Ouluun" - iskä. "Näin on käynyt" -äiti.
   Ja molemmilla vaan ajatuksena suoriutua Ouluun, oli sää mikä tahansa. Matkalla odotetaan virallista ilmoitusta poliisilta tai sairaalasta.
   
   

8. Muuttuiko teidän parisuhteenne tai suhteenne lapsiin onnettomuuden jälkeen?
   Kyllä lähensti parisuhdetta, joka on ollutkin läheinen. Samoin suhde lapsiin lähentyi/tiivistyi.
   
   

9. Mikä on ollut kaikkein vaikeinta onnettomuudessa?
   Alun (n. kolme viikkoa) epätietoisuus selviääkö Jasmine hengissä.
   
   

10. Onko Jassu muuttunut, muutenkin kuin fyysisesti, onnettomuuden jälkeen?
    Ei ole. Sama hömppä se on. Nyt enemmän aikaa meille..
    
    

11. Onko autolla ajamisesta tullut erilaista? Tai oletteko panostaneet oman autonne turvallisuuteen enemmän? Onko liikennekäyttäytymisenne muuttuneet?
    Ajamisessa ei tiedostettua muutosta.. paitsi itseasiassa vastaantulevaa liikennettä tulee molempien seurattua entistä enemmän. 
    Autojen turvallisuuteen on satsattu. Molemmat autot vaihdettiin turvallisempiin ja isompiin sekä uudempiin.
    
    

12. Pelkäättekö enemmän lapsienne puolesta nykyisin?
    Kyllä jollakin asteella. Aina ilmoitus kun on päässyt jonnekin perille - tosin näin on tehty aina.
    
    

13. Miten ystävänne, työkaverit, sukulaiset, naapurit yms. suhtautuivat onnettomuuteen, elämään halvaantuneen tyttären kanssa?
    Kukaan ei kiinnittänyt liiemmin huomiota halvaantumiseen, vaan jaksamiseen ja selviytymiseen tapahtuneen jälkeen. Kaikki ovat olleet ok, myötäeläneet kanssamme. Halvaantuminen ei siis ollut missään vaiheessa ongelma.
    
    

14. Miten työnantajanne suhtautuivat onnettomuuteen ja siitä johtuviin poissaoloihin tms.? Jatkoitteko töissä normaalisti vai olitteko poissa/irtisanouduitte?
    Iskä oli vaihtamassa työpaikkaa juuri tuolloin, joten vaihto "hiukan" venyi (10 kuukautta). Iskällä oli siis hyvin aikaa olla Jasminen kanssa.
    Äiti: Sain hyvin työnantajan puolelta järkättyä asiat. Aluksi olin sairaslomalla, välissä yritin tehdä töitä, mutta takapakkien tultua jouduin takaisin sairaslomalle. Käytin myös lomani tuolloin.
    
    

15. Mikä on ollut suurin ilonaihe onnettomuuden jälkeen?
    "Japun silmien aukaisu Oulussa teholla" -iskä
    "Ilonaiheita on ollut (ja on) niin paljon, että vaikea eritellä. Elämä itsessään ja yhdessäolo sekä ihanat shoppailut" -äiti
    
    

16. Pelkäättekö koskaan, että Jassu jää yksin?
    Ei! Ainakaan vielä tähän mennessä.
    
    

17. Oletteko toipuneet paremmin kuin Jassu itse?
    Vaikea vastata. Eihän läheisen osa ole helppo ollut. Toipuminen tavallaan jatkuu/kestää koko elämän, mutta emme "sairasta" sitä.
    
    

18. Mistä teidän perheessä on kiukuteltu/väännetty kättä eniten?
    Kotiintuloajoista ja kotitöistä. Sisaruskinasteluakin on luonnollisesti ollut.
    
    

19. Onko Jassu ollut kiltti vai tuhma?
    Jassu on kyllä aina kiltti ja totellut.
    
    

20. Pidättekö Tikkakoskella asumisesta? Mikä on parasta Tikkakoskessa?
    Tikkakoskeen on tottunu.. voisihan sitä asua muuallakin, mutta koti on nyt täällä ja äidin työ. Parasta Tikkakoskessa molempien mielestä oma koti ja luonnonläheisyys.
    
    
    
    
    

21. Tuleeko mieleen hassuja sanomisia Jassun sairaala-ajalta? (Jassu on kirjoitellut vanhempien kertomia lääkepöhnätarinoita)
    "Big Mac tulee ja syö teidät!". Sanoi hoitajille, että hiukset pitää laittaa nätisti kun tulee vieraita (me, äiti ja iskä siis olimme tulossa). Yöllä Jassu oli karkaamassa hoitajien kanssa häihin ja elokuviin. Vauvakin oli syntymässä - "tämmöstä vaan sattuu" tuumasi Jassu.
    
    

22. Oliko teille henkilökohtaisesti kova totutteleminen samoihin tulevaisuudensuunnitelmien mukauttamisiin, jotka Jassukin ehkä on tehnyt päänsä sisällä? Mahdollisesti jotkut kuvitellut tulevaisuuden harrastukset, perhe tai ammattivaihtoehdot voivat olla erilaisia, kuin olitte ajatelleet?
    Ei ollut. Ei ole tarvinnut tulla joksikin miellyttääksen vanhempia.

23. Onko Jassu erottunut myös ennen onnettomuutta valoisuudellaan, sosiaalisuudellaan ja positiivisella ajattelutavalla porukasta yhtä vahvasti kuin nykyään?
    Kyllä, heti yksi-vuotiaasta lähtien. Ennenkin valloitti kaikki tutut ja tuntemattomat.
    
    

24. Mistä asioista olette kaikkein ylpeimpiä Jassussa?
    Valoisuudesta, iloisuudesta, energisyydestä, huumorintajusta (varsinkin iskä..), rohkeudesta uusiin asioihin sekä sinnikyydestä ja määrätietoisuudesta. 
    
    

25. Onko jotain sellaista kuviteellista tunnustusta, jonka Jassu teille tulevaisuudessa kertoisi, mitä ette tiedä?
    ??
    
    

26. Oliko teidän vaikea hyväksyä Jassun halvaantuminen?
    Ei ollut.
    
    

27. Onko onnettomuus muuttanut teitä ihmisinä?
    Jasmine saa vastata.. ei kuulemma!
    
    

28. Onko teidän kahden arki muuttunut paljon onnettomuuden jälkeen?
    Ei. Aluksi vuosi 2011 oli melkoista kaaosta, kodinmuutostyöt yms. sekä sairaalassaolot. Nykyään ei.
    
    

29. Jos sulle annettaisiin mahdollisuus, ottaisitko pyöriksen ennemmin itse ja pelastaisit Jassun jalat?
    "Kyllä" -molemmat.
    
    

30. Onko vielä päiviä, jolloin mietitte onnettomuutta?
    Kyllä niitä tulee aina välillä. Ambulanssin näkeminen herkistää todella..
    
    

31. Onko teillä nykyään suurempi huoli Jassusta kuin ennen pyörätuoliin joutumista?
    Ei sen suurempi kuin aiemminkaan.
    
    

32. Kuinka paljon mietitte vielä onnettomuutta ja sitä, että Jassu viettää loppuelämänsä pyörätuolissa? Tuntuuko se pahalta?
    Kyllähän se askarruttaa, mutta näillä mennään! Pyöristä ei mieti, se on Jassua itseään. Elämää ei eletä tuolin kautta vaan sen kanssa.
    
    

33. Oliko Jassulla paha murrosikä?
    Ei pahemmin. Ollut kyllä oma tahto, mutta ei tarvetta kapinoida.. Naureskeli meille kun jotain kiellettiin.
    
    

34. Hyyssäättekö nyt enemmän, kun Jassu on tuolissa?
    Ei hyyssätä.
    
    

35. Onko onnettomuus saanut teidät pelkäämään matkustamista?
    Ei - nyt mennään, kerran täällä eletään!
    
    

36. Onko teidän perheen dynamiikka jotenkin muuttunut, ovatko perheenjäsenten roolit erilaiset kuin ennen?
    Eiii? Perheen "roolit" pysyneet ennallaan.
    
    

37. Kuinka äiti on kaikesta selvinnyt!?
    "Äiti selviää aina". Äitinä olen selvinnyt avoimella ja aidolla tunteella, tunteiden näyttämisellä, puhumisella, itkulla, naurulla, laululla. Aika hoitaa osansa haavoista. Avoimuus - olen itkenyt silloin kun itkettää, olen sitten missä vaan. Myös perheen avulla ja Jassun oma asenne on auttanut!
    
    
    
    

38. Saitteko tilanteen alussa ja myöhemmin tarpeeksi tukea, miten koitte vertaistuen?
    Vertaistukea emme ole saaneet vieläkään. Emme ole sitä enää hakeneetkaan.
    Oulussa kriisiapu oli joulunpyhinä lomalla, mutta pääsimme heti arjen alettua juttelemaan kriisityöntekijöiden kanssa.
    Lääkäri teholla otti meidät hyvin vastaan. Kuunteli ja tuki meitä ajatuksissamme. Samoin hoitajat olivat aivan mahtavia koko sairaalajakson ajan, niin Oulussa kuin Jyväskylässä. Iso plussa myös hotellin henkilökunnalle Oulussa.
    Hiukan myöhemmin äidin työterveyden kautta pääsi(mme?) psykologin juttusille.
    
    

39. Oletteko itse antaneet vertaistukea muille?
    Ei olla. Voisimme kylä olla sellaisessa mukana. Olisimme mielellämme tukemassa muita.
    
    
    
    
    

40. Mitä mieltä vanhemmat on TTS-jaksosta ja Jasminen myöhemminkin saamasta julkisuudesta?
    Toistaiseksi tuntemattomasta syystä jakso oli kyllä OK. Oli hienoa päästä siihen mukaan. Ohjelman tekijät olivat mahtavia tyyppejä. Oli helppo työskennellä heidän kanssaan, vaikka kolarista oli silloin vasta noin vuosi.
    Jassun julkisuus - kyllähän se vähän yllätti. Mutta toivottavasti esimerkillään pystyy auttamaan muita vastaavassa tilanteessa olevia ihmisiä. Toivomme myös, että ihmiset ymmärtävät sen, että Jasmine haluaa auttaa esimerkillään muita. 
    
    

41. Oliko TTS-ohjelmaan osallistuja itsestäänselvyys, että äiti on puhumassa eikä isä? Oliko isälle liian kova pala tulla siihen?
    Tuottaja pyysi äidin mukaan. Näki minut (äidin) ensitapaamisella ja halusi juuri minut puhumaan. Iskäkin olisi pystynyt puhumaan, mutta ohjelmaan mahtui vain muutama henkilö.
    
    

42. Oliko lukioon meno Jasminen omatahto vai äidin?
    Ihan Jasminen oma ajatus. Kysyimmekin silloin "oletko ihan varma mihin lähdet?"
    
    

43. Miten Jasmine on suhtautunut muihin siskoihin? Oli riidat tavallisia vai?
    Jasmine on suhtautunut aina hyvin siskoihin. Riidat ihan tavallisia ja iän myötä hävinneet lähes kokonaan. Meidän vanhempien silmissä näyttää sisarusten välit olevan oikein läheiset, oli kyllä läheiset jo ennen onnettomuutta.
    
    

44. Pitikö lapsena muistuttaa turvavyön käytöstä vai huolehtivatko itse?
    Meillä on aina käytetty turvavöitä. Auto ei liikkunut ennen kuin vyöt oli kaikilla kiinni.

45. Mitä tuntemuksia oli matkalla Ouluun kun sairaalasta soitettiin ja sanottiin Jasminen olevan ainakin halvaantunut?
    Lähinnä päälimmäisenä oli se, että "selviä hengissä, taistele. Täältä ollaan tulossa!"
    Mahdollisella halvaantumisella ei ollut väliä. Pääasia, että selviäisi. "Elämä jatkuu jaloitta, kunhan pää säilyisi isoimmitta vaurioitta"
    
    

46. Miltä tuntuu kun Jasmine on tehnyt itsestään julkkiksen tuomalla elämänsä esille, sen johdosta saanut paljon hyvää mainetta ja titteleitä?
    Ei meille julkkis - aina ollut avoin ja vilpitön. Asioissa mukana jo kouluaikaan, ala-asteelta alkaen.
    
    

47. a) Kuvailkaa toisianne viidellä adjektiivilla
    Äiti iskästä: iloinen, huumorintajuinen, hölmö, rakastettava, avulias
    Iskä äidistä: iloinen, reipas, kaunis, rakastettava, lutunen
    
    
     b) Mikä on onnellisen avioliiton salaisuus
    Rehellisyys, niin mukavissa kuin huonoissa asioissa. Puhuminen, puhuminen, puhuminen, hellyys, pussailu. Vastoinkäymiset myös yhdistää/vahvistaa sekä yhdessä tekeminen niin arjessa kuin lomilla.
    
    
    c)Koitteko rakkautta ”ensisilmäyksellä”
    Iskä: kyllä!
    Äiti: Hyvin pian.

100.  d) Perheen motto
     "Carpe diem" sekä "Se mikä ei tapa se vahvistaa"

           e) Raha vai rakkaus

           Molemmat yhdestä suusta: rakkaus

           f) Uskotteko ihmeisiin?

          Molemmat: kyllä!

          g) Mitä olette ammatiltanne?

          Iskä: jakeluauton kuljettaja

          Äiti: lähihoitaja

          h) Kuvailkaa Jassua viidellä adjektiivilla

          hassu, hauska, kaunis, älykäs (tässä kohtaa äiti nauraa ja kirjoittaa älkäs), rehellinen ja vilpitön. 

           i) Millainen Jassu oli vauvana?

          Jo silloin iloinen. Helppo vauva, tyytyväinen.

           j) Onko Jassulla huonoja tapoja?

           Ajoittainen laiskuus ja saamattomuus. Sekä huonomuistisuus.

           k) Mikä on Jassun elämäniloisuuden salaisuus?

           Vanhemmat kuulemma. Ollut rakastettu ja turvattu lapsuus.

           l) Vaikuttaako pyörätuoli kuinka perheeseenne?

           Aai mikä? Hah. Ei vaikuta. Onhan toki jouduttu tekemään kodinmuutostöitä.

           m) Onko toivo ollut joskus menetetty esim. onnettomuuden jälkeen ja mikä auttaa jaksamaan?

          Tottahan alussa tuntui ajoittain toivottomalta kun tuli komplikaatioita toinen toisensa perään ja yleensä              epätietoisuus Jassun selviytymisestä. Jaksamiseen auttoi ihanat ihmiset ympärillä, rukoilu, shoppailu                (terapiamielessä) - jopa iskän mielestä!

           n) Jouduitteko muuttamaan talo pyörisystävällisemmäksi?

           Kyllä, yllättävän paljon yksitasoiseen taloon.

           KLIK <- Jassun postaus kodinmuutostöistä

48. Menittekö heti onnettomuuden tapahduttua katsomaan Jassua?
    Kyllä, heti lähdettiin Ouluun sairaalaan.
    
    

49. Miten muut sukulaiset/läheiset kuulivat onnettomuudesta?
    Sukulaiset sai tiedon puhelimen välityksellä. Emme itse ehtineet ilmoittaa asiasta - asia oli jo kaikkien tiedossa. Puskaradio siis toimi.
    
    

50. Miten nopeasti onnettomuuden tapahduttua saitte tiedon tapahtuneesta? Mitä kautta? Tarjottiinko teille kriisiapua? Kauan Jassu oli ollut sairaalassa kun tajusitte huolen olevan turha?
    Virallinen tieto onnettomuudesta tuli vasta noin yhdeksän tunnin kuluttua tapahtuneesta. Poliisit kävi kertomassa kotona olleelle pikkusiskolle, siis me olimme jo matkalla Ouluun. Ajomatkalla iskä soitti Ouluun sairaalaan lääkärille - numero saatiin poliisilta. 
    Kriisiapua saimme vasta Uudenvuoden jälkeen. 
    Useampi kuukausi meni varmuuteen siitä, että Jassu selviää - sillä leikkauksia oli paljon!
    
    

51. Millainen Jassu oli pienenä?
    Edelleen.. hurmaava pellavapää!
    
    

52. Tuliko teille koskaan tunnetta, että olisitte voineet tehdä jotakin toisin, ettei onnettomuutta olisi tapahtunut?
    Ei. Se on kohtalo mikä määrää.
    
    

53. Tarvitsiko teidän auttaa alussa Jassua paljon päivittäisissä askareissa? Entä nykyisin?
    Noin vuosi meni, että Jasmine oppi täysin olemaan omatoiminen. Pieniä jelppejä oli silloin aamu- ja iltatoimissa sekä sohvalle siirtymisessä. 
    Nykyisin autellaan lähinnä auton tankkauksessa ja huoltamisessa sekä pienissä kotihommissa sillointällöin.
    
    

54. Mitä toivoisitte Jassusta tulevan isona?
    Onnellinen, omatoiminen, elämään tyytyväinen, rehellinen nainen. Ei katkeroitunut, kyyninen toisia ihmisiä kohtaan.
    Toivottavasti ammatti löytyy alalta, jossa itse viihtyy ja jonka tuntee hyväksi/oikeaksi.. antaa sisältöä ja mielekkyyttä elämään.
    
    

55. Mikä on ollut vaikeinta halvaantumisen suhteen hyväksyä?
    Ilkeät kommentit blogissa!!
    
    

56. Miten asiat ovat onnettomuuden jälkeen muuttuneet?
    Elämän arvostus, myös arki voi olla juhlaa. Erilailla ottaa elämästä "ilon" irti - mm. matkustelu. "Rohkeasti uutta kohti".
    
    

57. Mikä on tyttäressänne paras ominaisuus ?
    Elämänmyönteisyys!
    
    

58. Koetteliko onnettomuus parisuhdettanne?
    Ei negatiivisesti.
    
    

59. Mitä mieltä olette blogin kirjoittamisesta?
    YES! Upeeta, mahtavaa, rohkeaa!
    
    

60. Onko Jassu kasvanut/aikuistunut halvaantumisen jälkeen?
    Toki on aikuistunut - mm. vastuunottamisessa. Kyllähän vuodet on tuoneet ns. normaalia aikustumista, jota on vaikea sanoin kuvailla. Ehkä Jassu on rauhallistunut, jokin töhötys jäänyt pois.
    
    

61. Onko Jassu ikinä allapäin?
    Harvemmin, mutta kyllä toki joskus.
    
    

62. Miten vaikeaa lapsen onnettomuus ja halvaantuminen on/oli kestää ja miten pääsitte siitä yli?

Lapsen halvaantumisen ottaisi itselleen mielummin kuin lapselleen! Uskolla, toivolla ja rakkaudella jaksaa eteenpäin.

Toivottavasti kysymysten sekajärjestys ei häirinnyt! Kauniita unia toivottelee Jassu täältä koneen äärestä ja kerrankin taitaa tulla erilainen lopetus. Nimittäin äiti ja iskä suurimman työn tämän postauksen eteen teki..

xoxo, Elina ja Matias