äidin kalenteri, helmikuu

Tammikuussa kirjoitin teille vuoden 2011 sairaala-aikani hyvistä hetkistä, joita äitini oli kirjannut kalenteriinsa (äidin kalenteri). Tänään mä jatkan teille tätä listaa saman vuoden helmikuulta. Kuulta, jolloin elämäni rankimmat kokemukset olivat jo lähes takanapäin ja jolloin fyysinen paranemiseni todella alkoi. Tarkemmin ajateltuna takapäin olivat ehkä rankimmat fyysiset kokemukset. Sillä psyykkisesti koko vuosi oli rankka.

Tammikuusta lähtien mä kelasin päässäni onnettomuutta, ystävän kuolemaa sekä halvaantumistani. Tähän päivään asti mä olen näitä asioita pyöritellyt päässäni. Välillä asiat tuntuvat ihan helpoilta ja välillä taas raskailta ja vaikeilta käsittää. Mutta ehkä juuri 2011 vuoden alussa nämä asiat olivat mielessä lähes aina, eikä niitä lyhyessä ajassa voikaan käsittää. Toki halvaantumiseni mä ymmärsin ja hyväsksyin päässäni aika nopeasti verrattuna kaikkeen muuhun. Halvaantuminen vain on ja tulee aina olemaan osa mua, eikä sille voi mitään. Mutta onnettomuus ja kuolema ovat paljon suurempia asioita, vaikeampia käsittää.

Helmikuussakin tapahtui siis paljon kivoja asioita, joita muistelin kuukausi sitten äidin kalenteria luettuani.

Helmikuun alussa, 7. päivä, oli varmaan suurin leikkaus mitä mulle tehtiin. Selkäleikkaus. Sitä mä olin odottanut ja sitä varmasti monet muut olivat jännittäneet. Harmiksi täytyy sanoa, etten tiedä kauan leikkaustani tehtiin. Se olisi kyllä mielenkiintoista tietää.
Vain muutamia päiviä leikkauksen jälkeen, 11. päivä, mä pääsin ensimmäistä kertaa lähes istumaan. 30°
kulmassa sain ihastella omaa televisiotani, joka sinä päivänä tuotiin sairaalahuoneeseeni.
14.2. oli varmasti paras ystävänpäivä ikinä, sain tietokoneen. Sain ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen luettua kunnolla miten muilla menee ja mitä muille on tapahtunut. Muistan myös sen kun ihmettelin facebookissa kaikkien "pienissä häissä" -päivityksiä. En yhtään tiennyt mikä villitys oli olla aina pienissä häissä. Oli outoa huomata että en tiennyt mitkä kappaleet ja jutut olivat silloin "se" juttu. Läppärin saaminen käyttöön auttoi mua myös jaksamaan, sillä näin kuinka monet olivat kirjoitelleet kaikkea ihanaa ja tsemppaavaa seinälleni facessa. Lueskelin tuona päivänä, sen mitä kyyneliltäni näin, häkeltyneenä ainakin pari sataa seinäviestiä.
22. päivä pääsin ensimmäistä kertaa istumaan tuoliin. Muistaakseni tuoli oli nimeltään kehruutuoli ja siinä mä vain nökötin tyytyväisenä "mä olen vihdoin pystyssä!"
24. päivä, melkein kaksi kuutautta onnettomuuden tapahduttua, mun vatsa saatiin kurottua kiinni. Tähän asti mulla oli pitkään ollut kolmen päivän välein leikkauksia, joissa kiristettiin vatsaa ja vatsalihaksia pikkuhiljaa kiinni. Vihdoin oli koittanut se päivä, kun ei tarvinnut odottaa seuraavaa kiristysleikkausta.
25. päivä mä olin jo innostunut istumaan 3 ja puoli tuntia yhteen putkeen tuolissa. Lääkärit ja hoitajat taisivat ihmetellä kuinka jaksoin, mutta kun se vaan oli niin ihanaa monien viikkojen makoilun jälkeen.

Kuva: weheartit

Jälleen voin vain ihmetellä kuinka paljon hyviä hetkiä mahtui tuohon kyseiseen helmikuuhun. Varmasti näiden luettelemienikin lisäksi on ollut paljon iloisia, onnellisia ja ihania hetkiä muunmuassa kavereiden kanssa, jotka viettivät lähes jokaisen yön kanssani sairaalassa.

Vielä mulla olisi ainakin yhden postauksen verran kirjoitettavaa teille äitini kalenterista. Sillä toukokuusta 2011 alkaen mä olen pitänyt tätä blogia, joten siitä saakka tapahtuneet asiat te jo aika hyvin tiedättekin. Nyt kuitenkin toivotan oikein ihania hetkiä huomenna alkavalle viikolle ja mä palailen taas toivottavasti pian..
xoxo, Jassu