sunnuntai 8. tammikuuta 2012

huomenna!!

Apua. Huomenna se taas alkaa, koulu nimittäin. Juuri tän koulun takia mä en ole koko viikolla ehtinyt päivittämään tänne mitään. Mä olen saanut kokoajan kotona ollessani olla kirja naamassa kiinni, sillä mulla oli muutama viikko aikaa tehdä kaksi itsenäistä kurssia kouluun. Tietenkin mun tekniikka oli jättää suurin osa tehtävien tekemisestä viime tippaan, joten olen saanut niska limassa tehdä tehtäviä (joita en nyt kokonaan saanut edes valmiiksi, anteeksi opet).


Siinä mä ja mun rakas neloskurssin (käyn sitä vasta kolmatta kertaa) matikan kirja. Mä olen ollut ennen täysi ääliö. Olen käynyt varmaan puolet (no en ehkä aivan) lukion kursseista kahteen kertaan, sillä usein on käynyt niin, että en ole jaksanut palauttaa jotain kurssiin kuuluvaa yhtä tehtävää. En voi muuta sanoa kuin, voi että mikä ääliö! Huhuh. Ilman näitä tupla kursseiluja mä olisin varmasti päässyt lukion läpi vaikka kahdessa vuodessa..

No kuitenkin, mä voisin huomisesta alkaen pitää viikon koulussa jonkinnäköistä "päiväkirjaa", siitä miten ja mitä moneltakin teen koulussa. Tän idean sain eräältä lukijalta, joka pyysi mua kertomaan mun koulupäivistäni. Eli ens viikonloppuna olisi mahdollista tälläisen postauksen löytyä täältä.

Vielä lyhyesti mun viikonlopusta (kerrankin saatte nauttia ainoastaan teksteistä, eikä samanlaisia kuvia viikonloppu viikonlopun perään):

Perjantai: Ainiin, perjantai oli pyhä, ja kaikki oli aamulla kotona. Kuinka omituista. Siinä mä herättyäni kiireenvilkkaan valmistauduin kaupungille lähtöön ja leffaan menoon. Kävin sitten erään kaverini kanssa katsomassa elämäni ekan kerran (eikä kun tokanpas) scifi-leffaa. Hahhh. Se oli onneksi parempi kuin tosiaankaan osasin edes odottaa. Leffailun ja kahvittelun jälkeen suuntasinkin toisen kaverini kanssa baareilemaan ja kiertelemään kuppiloita. Paljon näkyi kivoja tuttuja, inttipoikia ja muuta mukavaa. Siinä se.

Lauantai: Herättyäni olin äkäinen itselleni, etten edellisenä päivänä saanut yhtäkään koulutehtävää tehtyä, joten aloitin lauantain mukavasti vääntämällä pari tuntia matikan tehtäviä. Tämän loistavan työskentelyn jälkeen mä lähdinkin kaverille yöksi hirmuisen tavara määrän kanssa. Siellä kaverilla se ilta menikin pelaillessa, äidinkielen tehtäviä tehdessä ja syödessä.

Sunnuntai: Heräsin. Tulin kotiin. Tein matikkaa ja äidinkieltä. Sisko perheineen tuli kylään sekä pari kaveria tuli moikkaamaan mua. Siinäpä tämä päivä lyhykäisyydessään.

Nyt voisin katsastaa tämän päivän Idolsin, jonka jälkeen pakko yrittää saada unta, että jaksan aamulla herätä. Toivottavasti saan fiiliksen kohdilleen huomenna. Tuntuu tyhmältä, että nyt ei kiinnostaisi mennä kouluun. Mutta puoli vuotta sitten olisin antanut mitä vain, jotta olisin päässyt kouluun! Hassua, kuinka mä ja mun ajatukset ollaan muututtu tässä puolen vuoden aikana. Mihin se erittäin pieneen tyytyväinen Jassu on kadonnut. Taidan etsiä sen jälleen, se oli kivempi Jassu.

Kauniita unia!
xoxo, Jassu

9 kommenttia:

  1. Koulu pitää kiireisenä,varsinkin lukio!Itse olen lukion ekalla ja ongelmia matikan kanssa,vaikka lyhyessä olenkin,voi kuinka itsekkin osaisin noin huolettomasti asiaan suhtautua,mutta kieltämättä mua pelottaa miten se lähtee sujumaan vai lähteekö. Kiva blogi sulla ja voi kun tuota positiivisuutta mitä sulla on ja tarmokkuutta sais vähän itelleenkin : ) hyvää kevätlukukauden alkua :)

    VastaaPoista
  2. Kerro terkkuja Yrjölle ja muille Sepän lukiolaisille! Tsemppiä opiskeluihin ja muista, että siellä koulussa saa ainakin hyvää ruokaa ;)

    VastaaPoista
  3. ihana koulu.. oltiin erittäin positiivisia tänää ! katellllaa millanen päivä huomenna on mussukka..

    -tiedät kyllä kuka ;););););););)

    VastaaPoista
  4. Moikka! Tsemppiä ihan kauheesti tohon koulun käymiseen :) Kiinnostais miten tuolla koulussa tuo kulkeminen onnistuu, onko hankalia paikkoja, vai löytyykö hissit jne? Onko ruokalassa ja luokissa hankala kulkea ja kaikkee tällästä! :)

    t. vakkarilukija

    VastaaPoista
  5. Opiskelun iloa toivottelee sulle kovasti toinen vakkarilukija!Tohon koulussa liikkumiseen ym. selviytymiseen liittyen vielä kysymystä: onko sulla koulussa avustajaa vai onnistuuko kaikki itse ja kavereiden avustuksella? Mikäli on, niin oliko helppo löytää? Mikäli ei, harkitsitko? Ilmeisesti sellaisen kuitenkin olisit saanut.

    VastaaPoista
  6. Entiiä ootko täällä maininnu siitä vuoden keski-suomalais kilpailun voittajasta. Mutta kuka sen nyt voitti?

    VastaaPoista
  7. Todellakin, paljon tsemppiä koulun käyntiin ja onnea opiskeluihin! :)

    VastaaPoista
  8. Hei! Kahlailen blogiasi läpi, ja täytyy sanoa, että olet ilahduttavan fiksu ja positiivinen nuori nainen! Miten virkistävää törmätä tuollaiseen persoonaan, tässä ammatikseen kitisevien ihmisten maassa. ;)

    Koiraihmisenä heräsi kysymys, että oletko koskaan miettinyt avustajakoiran hankkimista? Tai onko sinulla tulevaisuudessa suunnitelmia sellaiselle? :)

    Upeaa vuodenalkua ja tsemppiä kouluun!
    -Mio

    VastaaPoista
  9. Ei sitä aina tarvitsekaan olla niin täpinöissä koulun(kaan) suhteen - alkaisiko tilanteesi tavallaan normalisoitumaan.....
    Tsemppiä kuitenkin siihen kouluiluun - ja minustakin olisi mukava lukea, miten käytännön jutut sujuvat koulussa, liikkuminen ym..
    joten odotan raporttiasi :)

    VastaaPoista