blogi muuttaa

Kuten otsikostakin luitte, blogini muuttaa! Tällä kertaa osoitteenmuutoksen pitäisi onnistua paremmin kuin viimeksi. Eli (luultavastikin) huomisesta lähtien mä olen Blogbookin bloggaaja. Teidät ohjataan tästä vanhasta osoitteesta suoraan uudelle sivulle, toisin kuin omatoimisella osoitteenmuutoskerrallani.

Tässä on muutama vuosi tullutkin kirjoiteltua täällä Bloggerissa, joten eiköhän ole aikakin jo edetä muualle! Olen ollut tovin myös osa Indiedays Inspiration blogeja ja olen todella iloinen siitä. Nyt kuitenkin tuntuu parhaalta kokeilla uusia juttuja :)

Jännittävin odotuksin uutta kohti! Ja tietenkin toivon, että te ihanat seuraatte Rakkaudella Jassua jatkossa Blogbookissakin. Blogi tai bloggaaja ei muutu, osoite vain vaihtuu. Palataan pian!

Rakkaudella Jassu

puolet viikonlopusta

Mulla on ollut tähän mennessä kunnon pikkusiskoviikonloppu käynnissä. Eilen töistä päästyäni aloitin kokoillan televisiomaratonin pikkusiskoni ja ystäväni kanssa. Mä tykkään kaiken kiireen ja kalenterin täyteisen elämän ohella myös pitää kunnon televisioiltoja tai jopa päiviä.. hups. Syksy on siitä(kin) ihanaa aikaa, kun telkkarista tulee ihan hirmuisesti mun lempiohjelmia! Tämän hetken lemppareita ovat ehottomasti Iholla (!!!) ja Vain elämää. Kestosuosikkeja tietenkin Salatut elämät ja Emmerdale sekä Bigbrother (haha). Luojan kiitos ohjelmia on helppo tallentaa.. muuten istuisin kaikki illat television ääressä. 

Onneksi, ainakin toistaiseksi, upeat syyskelit houkuttelevat mut ulkoilemaan myös viikonloppuisin. Tänään siskoni kanssa menimme varmaan elämämme aikana kymmenennettä kertaa Ween Maan Wiljaa -markkinoille kiertelemään kojuja ja nauttimaan auringonpaisteesta. 

Vaikka markkina-alue ei ollut järjettömän suuri, saimme kulutettua siellä aikaa lähes kolme tuntia.  Söin muuten pitkään aikaan parhaan lounaani tuolla. Voiko ruoka maistua missään niin hyvältä kuin ulkona? Ei varmastikaan. Ja mikä parasta; osallistuimme "joka arpa voittaa" -arpajaisiin siskoni kanssa, ja mä voitin päähän laitettavan sateenvarjon. Haha, voisiko pyörityyppi parempaa varustetta syksyyn toivoakaan? :D 

Onneksi vielä on melkein puolet viikonlopusta edessä päin ja ehdin tekemään vaikka ja mitä! Nyt laitan musiikin soimaan, valmistaudun iltaan ja toivotan ihanat viikonlopun jatkot :) 

Rakkaudella Jassu

inhimillinen epäonnistuja

Arvatkaas mistä olen unohtanut täällä kirjoittaa? Viime kevään pääsykokeistani. Mun elämäni kolmansista korkeakoulujen pääsykokeista.

Nyt on neljäs syksy, kun mä olisin voinut aloittaa jossain korkeakoulussa. Neljäs syksy kun en aloittanut missään koulussa. Neljäs syksy kun en tiedä minne mä haluan.
Ensimmäinen syksy, jolloin alkuperäisten suunnitelmieni mukaan olisin halunnut aloittaa jossain korkeakoulussa, oli onnettomuuden jälkeinen syksy. Silloin olin sairauslomalla ja mun lukio venyi siinä vaiheessa neljään vuoteen. Eli oli itsestään selvää, etten silloin voinutkaan olla aloittamassa uudessa koulussa. Toisena syksynä, jolloin olisin voinutkin jo päästä opiskelemaan, halusinkin pitää väliä opiskeluista. Tätä edeltävänä keväänä kävin kuitenkin katsomassa millaisia pääsykokeet ovat, lukematta niihin.
Vuosi sitten oli se kolmas syksy, jolloin en valitettavasti päässyt opiskelemaan paikkaan, minne olisin halunnut - liikuntatieteelliseen. Päätin luovuttaa (jo ensimmäisen hakemisen jälkeen) yliopiston suhteen, joten tämän vuoden keväänä hain jälleen, kuten ensimmäisellä kerralla, ammattikorkeaan.
Tänä vuonna luin kerrankin kunnolla ja sain jopa tukea lukemiseeni. Silti mulle ei jäänyt päähän oikein mitään. Pääsykoepaperin saatuani kaikki, mitä olin lukenut, katosi mun päästäni. Eli ei, mä en todellakaan saanut hakemaani opiskelupaikkaa.

Mä luulen, että joidenkin mielestä voi olla noloa kun kerron täällä pääsykokeisiin lukemisistani. Tai siitä, kuinka kovasti haluan päästä kouluun. Enkä edes koskaan pääse minnekään. Ehkä se onkin vähän noloa, mutta haluan kertoa täällä myös epäonnistumisistani. Eikö epäonnistumiset ole aivan inhimillisiä?

Ennen onnettomuutta mun ei tarvinnut kuin kuunnella oppitunneilla, niin pärjäsin kokeissa täysin lukematta tai tekemättä läksyjä. Kokeisiin luvun tai läksyjen tekemättä jättäminen ei varmasti ollut fiksuimpia tekojani, mutta pärjäsin silti aika hyvin. Nykyään, vaikka kuinka luen, mun päähän ei tunnu jäävän mikään. Siihen mä en ole vielä tottunut, ja se kyllä välillä ärsyttää mua.
Musta tuntuu, että mä en voi hakea sinne (kouluun) minne haluaisin, vaan mun täytyy pikkuhiljaa vain miettiä minne ihmeeseen mä edes voisin päästä sisään..

Just nyt mä olen kuitenkin todella tyytyväinen siihen, etten ole päässyt minnekään kouluun. Mä olen saanut työpaikaltani maailman mahtavimpia työkavereita (ja työkavereista tullut ystäviä), joihin en välttämättä olisi tutustunut jos olisin päässyt jonnekin opiskelemaan. Vaikkei työtehtäväni ole ehkä sitä, mitä loppuelämäni haluan tehdä, nautin jokaisesta työpäivästäni niin paljon, ettei mulla ole kiirettä edetä sieltä muualle.
Kuten olen joskus kertonut, mä uskon, että kaikella on tarkoitus. Näköjään mun ei ole ollut vielä tarkoitus päästä minnekään opiskelemaan, ja se kelpaa mulle. Ainakin toistaiseksi.
Saa nähdä mitä suunnitelmia ja unelmia tulevaisuudelle rakennan tässä tulevien kuukausien aikana. Mihin suuntaan lähden reittiäni rakentamaan? Eiköhän musta vielä jonain päivänä jotain tule, muutakin kuin "ylioppilas, eli ei vielä mikään".

Rakkaudella Jassu

mun päivä

Tänään on 17. päivä, eli mun jokaisen kuukauden onnenpäivä. Nyt kun ajattelen mennyttä päivää, niin kyllähän tämä on ollutkin oikein onnellinen päivä.

Aamu alkoi rauhallisesti aamiaisella ja ikkunasta utua ihmetellen. Onko se utua, joka on kuin sumua tai usvaa? Mietin aamulla, että kohta se on syyskuukin ohi ja pian tulee oikeasti kylmä. Mietin myös sitä kuinka ihana syksy on tähän mennessä ollut, ja toivottavasti nämä kelit jatkuvat vielä pitkään. Voi kuinka mä pidänkään tämmöisestä syksystä.

Päiväni kulutin kivasti töissä ja treeneissä, joidenka jälkeen hurautin pikavisiitille kotiin. Mun piti ehtiä kuuden maissa kuvailemaan kavereiden kanssa, joten kotona en ehtinyt kuin vaihtaa vaatteet ja lapata ruokaa massun täytteeksi. Kuvat ehdimme kuvaamaan juuri ennen auringon laskua ja niistä tuli aika kivoja! Hiih! Juuri nyt teen monia asioita kerralla; muokkaan ja tutkin tämän päivän kuvia, katson Elämä lapselle -konserttia, kirjoitan blogia ja syön iltapalaa. Tuo ihastuttava konsertti saa mun huomioin kyllä herpaantumaan kaikesta muusta vähän väliä. Taidankin nauttia koskettavista tarinoista ja hyvästä musiikista vielä kun siihen on mahdollisuus ja sammutan koneen loppu illaksi. Eiköhän tässä ollut tämä mun päivä -postaukseni.

Hurjaa hei, kirjoitin tänne nyt kahtena päivänä peräkkäin. Eikä tämä vielä tähän lopu. Haastoin jälleen itseni kirjoittamaan blogiini viikon ajan jokaisena päivänä. Eli pysykäähän perässä ja palataan jälleen huomenna!

Rakkaudella Jassu

elämäni aakkoset

A - aamukahvi

Tämä olisi voinut olla aamupalakin. Ensimmäisenä mieleeni juolahti nyt muutaman vuoden ajan (vai reilu vuoden?) nautittu joka-aamuinen kahvi. Aamukahvia nautiskellessa kuuntelen yleensä musiikkia, fiilistelen tulevaa päivää ja katselen ikkunasta järvelle. Aamukahviin varaan reilusti aikaa,  jotta hetki on mahdollisimman nautinnollinen.

B - blogi

Jo muutaman vuoden elämässäni mukana kulkenut ihana harrastus. Välillä enemmän tai vähemmän rakas päiväkirja, josta en voi kuvitellakaan luopuvani. Blogini on antanut mulle paljon, mutta samalla rikkonut mua lähes enemmän kuin mikään tätä ennen. Erittäin haastava harrastus, josta ehkä juuri sen haastavuuden vuoksi pidänkin niin paljon. 

C - cd-leyvt

Mun ensimmäinen omilla rahoilla ostettu CD taisi olla Aika (entinen Aikakone) - Hear me now. Vieläkin, vaikka mulla on Spotify ja välillä ostelen biisejä iTunesista, tykkään ostaa ihan oikeita CD-levyjä. Viimeisin ostamani levy on varmaan Cheekin uusin. Nyt odotan innolla Kuka muu muka albumin Stadion Editionia!! 

D - dipit

Ei se sipsidippi, vaan kuntosaliharjoittelussa. Liike, jonka monet olettavat olevan helppo pyörisläiselle. "Sun ojentajat on varmaan hurjan kovassa kunnossa." Njääh, paha liike se on vaikka päivät pitkät kelailenkin! 

E - erilaisuus

Pienenä olisin halunnut olla jollain tapaa erilainen, erottua joukosta. Pyysin joululahjaksi hammasrautoja, silmälaseja ja kyynersauvoja. Olisin myös halunnut, että mulla olisi ollut ärrä- tai ässävika, mutta ei. No 18-vuotiaana kaikki muuttui ja musta tuli erilainen (erilainen kuin ennen). Liikun pyörätuolilla, joten liikkumiseni suhteen olen erilainen kuin valtaväestö. Mun mielestä erilaisuus on rikkaus! 

F - Festarit

Mä en elämäni aikana ole ihan kauhean monilla festareilla ollut, mutta kaikki joilla olen ollut ovat olleet huikeita! Mä niiin rakastan festaritunnelmaa ja livemusiikkia. Festarit ovat yksi kesän parhaista asioista.

G - Greyn Anatomia

Maailman itkettävin sarja. Katsoin vuosi sitten muistaakseni neljä ensimmäistä kautta ja mulla on aika kauan ollut ostoslistalla viides kausi.. Mun mielestä ihan äärettömän mielenkiintoinen sarja; onnettomuuksia, sairaalameininkiä, leikkauksia, suhdedraamaa!! 

H - hiukset

Olen aiemminkin kertonut, että parasta mussa on mun mielestä mun hiukset. Olen laiska laittamaan niitä mitenkään, mutta haluan että hiukseni ovat aina hyvässä kunnossa.  

I - ilo

Ilo ja iloisuus ovat osa mun luonnetta. Mä pidän iloisista ihmisistä. Olen sitä mieltä, että iloisuus on tarttuvaa. Kuten masistelu tai väsymyskin, mutta mielummin haluan tartuttaa muihin sitä iloisuutta!  

J - Jasmine, Jassu, Japu, Japukka, Japi..

Mitä näitä nyt on. Jiillä alkaa mun nimi ja mun lempinimet. Hieno kirjain ja hieno nimikin. Mä innostun aina asioista joissa lukee Jasmine. Multa löytyykin kotoa esim. servettejä, rasvaa, huuhteluainetta ja saippua, joissa lukee Jasmine :D Ainiin ja ovathan selässäni olevan tatuoinnin kukatkin mun nimen mukaan valittuja.

K - kirjat

Mä rakastan lukemista. Kun löydän hyvän kirjan, en malta odottaa että pääsen sen loppuun ja samalla  kuitenkin pelkään kirjan loppumista. Usein hyvän kirjan luettuani ajattelen etten enää koskaa voi löytää yhtä mukaansatempaavaa kirjaa. Ja sama toistuu seuraavan hyvän kirjan kohdalla.

L - linnut

Mä pelkään lintuja! Niistä ei tosiaan tiedä mitä niiden päässä liikkuu ja mitä ne tekevät seuraavaksi. Hyi. Ne ovat myös likaisia. Tuplahyi. Kerran pulu kipitti mun sängyn alle, eikä meinannut poistua sieltä. HYIH. 

Silti mun kädessä on tatuoituna kyyhkynen - merkkinä vapaudesta ja halusta lentää. Muistona vanhoista ajoista ja ystävästä.

M - matkustelu

Ilman matkustelua kyllästyisin. Haluan nähdä uusia paikkoja ja kokea uusia asioita. Matkan jälkeen on aina kuitenkin ihana palata omaan kotiin, joten matkustelu saa arvostamaan kaikkea tuttua ja turvallista.

N - nauraminen

Nauran kavereiden kanssa, kavereille, omille jutuille (se on yleisintä), huonoille vitseille.. Tykkään siis nauraa! Jos joku nauraa kovaan ääneen se tarttuu helposti muhunkin, vaikken tietäisi mille nauretaan.

O - onnellisuus

Olen onnellinen. Toivon, että olen tulevaisuudessakin onnellinen ja että mun läheisetkin ovat.

P - perhe

Mulla on maailman paras perhe. Kolme siskoa, äiti ja isi. Rakkaita kaikki! 

Q - qtamo

Eli kuutamo. En keksinyt muuta, mutta kuutamo on kaunis asia. Musta on ihana katsella kuutamoa ja tähtitaivasta. Revontuletkin on muuten hieno juttu. Näkyispä niitä enemmän! 

R - reppu

Kannan aina reppua mukanani. Haluaisin paljon erilaisia ja erivärisiä reppuja. Laukkuja en ole käyttänyt nykyisen pyörikseni kanssa oikeastaan lainkaan. Reppu pysyy juniorin (pyörikseni) selkänojalla paremmin. 

S - sopu

Mä inhoan yli kaiken tappelemista. Haluaisin, että kaikki olisi aina sovussa. Mä yritän liueta paikalta kun muut tappelevat tai väittelevät. Okei, toki itsekin syyllistyn välillä väittelemään, mutta luovutan helpolla, jotta saataisiin aikaan sopu. Saatan myös jättää jossain tilanteissa sanomatta oman mielipiteeni, jottei väittelyä pääsisi syntymään. 

T -treenaaminen

Treenaaminen kuntosalilla on tällä hetkellä tärkeä osa elämääni. En edes halua kuvitella millaista olisi ilman treenaamista. 

U - unelmat

Mä unelmoin monista asioista ja yritän tavoitella unelmiani. Haluaisin kannustaa muitakin unelmoimaan, sillä unelmat auttavat elämässä eteenpäin. 

V - valokuvaaminen

Pidän kuvien ottamisesta ja haluaisin olla siinä vielä paljon parempi. Valokuvat ovat mun mielestä ihania muistoja elämän hetkistä. Pitäisikin teettää tietokoneelle kertyineistä kuvista ne parhaat..

W - WhatsApp

Puhelimeni käytetyin sovellus. Ärsyttävän helppo tapa kommunikoida ystävien kanssa. Hiukan koukuttavakin - olen vähän väliä tarkistamassa onko joku laittanut viestiä. Mitä mä olenkaan tehnyt ennen kuin WhatsApp keksittiin?? :D 

X - xylitoli

Purkkaa tulee jauhettua yleensä useita kertoja päivässä, useimmiten ruuan jälkeen. 

Y - ystävät

Parhautta <3

Z - zepra -kuosi(kuvio)

Seeprakuosi on mun mielestä kiva juttu sisustuksessa!  Mun kotoa löytyy muutamiakin seepraisia asioita, esimerkiksi taulu ja pyyhkeitä.

Å - ÅHÅ

Ruotsalaisittain oho. Mä saataan tehä pikkumokia monta kertaa päivässä ja varmaankin sanon usein "oho". Hah, keksinpäs tähän jotain! 

Ä - äiti

Mun äiti on tietenkin maailman paras!

Ö - öitä

Toivotan iltaisin öitä tai kauniita unia :) Nukkuminen on parasta. 

Olisiko teille tullut yhtään samoja tai samankaltaisia asioita näihin kirjaimiin? 

Arvatkaas mitä, mä palaan blogiin jo heti huomenna!! Jee! 

Rakkaudella Jassu

pääsen melkein kaikkialle

Mä olen kelaillut pyörikselläni nyt reilu kolme vuotta milloin missäkin; paljon Jyväskylässä, jonkin verran muualla Suomessa ja hiukan myös ulkomaillakin. 
Aluksi kolme vuotta sitten kesällä ajattelin, että Suomi on todella hyvä paikka pyörisläiselle. Täällähän pääsee melkein kaikkialle avustettuna. Melkein kaikkialta löytyy myös hissit ja invavessatkin. Ei kaikkialta, mutta useimmista paikoista. 

Pikkuhiljaa olen huomannut, ettei täällä pyörisläisellä olekaan asiat niin hyvin kuin muualla. Suomessa riittää, että avustettuna pääsee kaikkialle. Ja uskokaa tai älkää - kaikkialle ei pääse edes avustettuna, helposti ainakaan. 


Hyvä esimerkki suomalaisesta (jyväskyläläisestä) ajatuksesta on bussiliikenne. Joitakin hetkiä sitten Jyväskylän Liikenteestä uutisoitiin, kun pysäkillä istunutta pyöristyyppiä ei oltu autettu sisälle bussiin. Mä en tiedä uutisen oikeita taustoja ja kuinka "vääristelty" uutinen oli - halusiko pyöristyyppi edes bussin kyytiin ja odottiko hän esimerkiksi kaveria tällä pysäkillä? Uutisesta käytiin kuitenkin paljon keskustelua netissä. Osa oli raivona siitä kuinka joku voidaan olla ottamatta kyytiin. Osa taas (myös nimimerkkien perusteella jotkut bussikuskit) kommentoivat ettei ketään ole pakko auttaa kyytiin, jos työtehtävissä ei lue ”auta pyörätuolia käyttävä kyytiin”. Jos auttamisesta ei mitään ohjeissa lue, niin eihän sitä tarvitse tehdä. Eikö? Jotkut kommentit olivat möys tyyliin ”vammaisillahan on takstimatkat kulkemistaan varten”. Niitä ei paljoa ole. Mä itse ymmärrän täysin jos joku pyörisläinen (tai rollaattoria käyttävä tms) joutuu käyttämään julkisia liikennevälineitä. Esimerkiksi (mun käsittääkseni tavallisin myönnetty määrä) 18 taksimatkaa kuussa tarkoittaa yhdeksää edestakaisin matkaa kuukauden aikana. Mieti omalle kohdalle jos pääsisit vain yhdeksän kertaa kuukauden (eli yleensä noin 30 päivän) aikana liikkumaan pois kotoasi! Kai jossain vaiheessa on siirryttävä käyttämään muita kulkuneuvoja kuin takseja, kun niitä matkoja on tosiaan niin vähän. Lisäksi mun täytyy korjata väite "ilmaisista taksimatkoista" -  ei pidä paikkaansa. Vammaispalvelun taksimatkatkin ovat maksullisia niitä käyttäville. 

Nyt karkasin hiukan aiheesta.. Eli mun pointti oli se, että Suomessa ajatellaan ettei kaikkien oikeus ole päästä kaikkialle (esimerkiksi juuri sinne bussiin). 
Nyt joku voi vedota siihen, ettei bussikuskeilla ole aikaa auttaa kaikkia kyytiin. Tähän vastaan sillä, etten usko kovinkaan monen pyörisläisen käyttävän bussia eli ei varmastikaan jokaisella pysäkillä ole pyörisläinen hyppäämässä kyytiin. Eikö joskus harvoin ole, jo muutenkin aina aikataulusta myöhässä olevalla, bussifirmalla aikaa auttaa ihminen kyytiin? 

Viimeistään kesälomareissuni New Yorkissa ja Miamissa herätti mut siihen, kuinka hyvin asiat voisivat olla. Koko kahden viikon matkan aikana mua ei tarvinnut avustaa kuin minibusseihin (ja niihinkin kuskit olivat vapaaehtoisesti mut valmiita kantamaan), joilla kuljimme muutaman kerran. 
Amerikassa tiet olivat helppokulkuisia, suojatiet aivan älyttömän helppokulkuisia, rakennuksissa oli aina (kaikissa joissa me kävimme) liuskat ja helppokäyttöiset hissit sekä tilavat ja yllättävän siistit invavessat eikä kukaan kertaakaan miettinyt apua kysyttäessä ”onkohan meillä on invawc ja missä se on?”. Tämä viimeisenä mainittu ihmettely on tapahtunut enemmän kuin kaksi tai kolme kertaa Suomessa reissaillessani. 
Suurimman vaikutuksen muhun teki se, että menin minne tahansa, oli itsestään selvää, että pyörisläinen oli tasavertainen muiden kanssa. AINIIN! Melkein unohdin pukukopit. Joka ikisessä vaatekaupassa oli invapukukoppi (eli hiukan tavallista suurempi) ja muutamissa niistä jopa tasot, joille pystyi hypätä kokeilemaan housuja (tai niin mä ainakin käsitin niiden tasojen käyttötarkoituksen). Huikeaa! Maassa jossa on ihan todella paljon enemmän jengiä kuin meillä Suomessa, toimii tämmöiset asiat tuhat kertaa paremmin kuin meillä. 

Palatakseni alun kirjoitukseeni; silloin kolmisen vuotta sitten, ensimmäisenä pyörisvuotetani, ymmärsin täysin ettei kaikkialle välttämättä pääse pyörätuolilla. Eikä mua haitannut jos jonnekin ei päässyt - sittenpä etsin jonkin toisen, ehkäpä paremman paikan mennä. Olin todella onnellinen siitä että pääsin edes jonnekin. 

Mun ystävät eivät kyllä ole antaneet oikein minkään olla esteenä kulkemisellemme - mennään vaikka miljoonat portaat reppuselässä, jos muuta keinoa ei ole. Eli ei mua ole koskaan pienet esteellisyydet pahemmin estäneet tekemästä jotain. 
Eikö kuitenkin kaikkea voitaisi pyrkiä tekemään esteettömäksi? Mikä on tarpeeksi hyvä selitys sille ettei kaikkien tarvitse päästä kaikkialle? Onko pyöristyypit jotenkin vähempiarvoisia kuin kävelevät? Pitäisikö pyöristyyppien tyytyä vähempään ja olla onnellisia siitä että edes jonnekin pääsee? Tulisiko ajatella ”mä olen pyörätuolissa, ei mun tarvitse päästä juuri tuohon vaatekauppaan tai kahvilaan, mä olen vain mä ”? 

Tiedän, on mahdotonta odottaa, että Suomessa kaikkialle pääsisi pyörätuolilla. Esimerkiksi rakennussuojalaki estää joidenkin rakennusten muuttamisen esteettömäksi. Yksi suojeltu rakennus, joka mulle tulee mieleen ensimmäiseksi, on Jyväskylän yliopiston kampus. Tämän mainitsin siksi, että eikö jokaisella tulisi olla oikeus päästä liikkumaan opiskelupaikassaan vapaasti? No, eipä tämä mua kosketa, kun en yliopistossa opiskelekkaan. Tuli vain mieleen. Toisena suurena esteellisyyden aiheuttajana ovat asenteet, joista puhuin hiukan aiemminkin. "Riittää kun pääsee liikkumaan avustettuna". 

Toivon kuitenkin, että jonain päivänä asiat ovat meillä Suomessakin esteettömyyden osalta paremmin. 

Rakkaudella Jassu

Ps. En tosiaan tiedä mitä tämän tekstin fontille tapahtui. Vaikka jo viisi kertaa vaihdoin sen oikeaksi, se aina muuttuu julkaistaessa pieneksi. Ei voi mitään :/

vertaisena

Reilu kolme vuotta sitten kuljin ensimmäistä kertaa Helsingin Synapsian (entisen Käpylän kuntoutuskeskuksen) ovista sisään. Näin heti oven vasemmalla puolella kouluruokalaa muistuttavan ravintolan täynnä ihmisiä. Ihmisiä jotka naureskelivat, juttelivat ja söivät yhdessä. Se muistutti mua lukion ruokalasta. Ruokahetkistä lukiokavereideni kanssa. Se oli hetki kun mä näin pyöriselämäni ensimmäisen kerran muita pyörätuolilla liikkuvia. Silloin mä tajusin, että on äärimmäisen tärkeää saada tavata muita samassa tilanteessa olevia. Vertaishenkilöitä.

Ennen Synapsiaan pääsyä olin puoli vuotta sairaalahoidossa Jyväskylässä. Koko tämän ajan ajattelin: "ei mun tarvitse tutustua kehenkään pyörisläiseen".  Mullahan oli uskomaton tukijoukko jo omasta takaa; perhe, sukulaiset ja maailman upeimmat ystävät. Pystyin puhumaan heidän kanssaan kaikesta. Toki pystyin puhumaan kaikesta ja pystyn yhä edelleen, mutta siinä on jotain muutakin. Ihminen joka ei ole halvaantunut, ei voi esimerkiksi ymmärtää mitä tarkoitan sillä kun "jalka puutuu" vaikken sitä tunnekaan. 

Synapsiassa meillä samaan aikaan kuntoutuksen aloittaneilla oli oma vertaistukihenkilö, joka oli ollut jo useampia vuosia pyöriksessä. Silloin mä mietin, että joskus mäkin olen ollut jo vuosia pyöriksessä, ja voisinkohan mäkin olla sitten jollekin vertaistukihenkilö? 

Olenhan mä jo tavallaan pidemmän aikaa tehnyt vertaistukijuttuja, kun olen kirjoittanut tätä blogia ja esimerkiksi kuvannut videon Tatu RY:lle. Mutta viime viikolla pääsin ensimmäistä kertaa kurssille vertaistueksi. Kurssi oli tapaturmaisesti vammautuneille nuorille suunnattu, mutta ei, he eivät olleet pyörisläisiä, vaan kaikki tapaturmassa vammautuneita - kuten mäkin. 

Nämä kolme päivää, jotka vietin kurssilla, olivat jotain ihan käsittämättömän upeaa. Sain tavata mitä mahtavimpia ihmisiä, kuulla mielenkiintoisia elämäntarinoita, nähdä ilon ja onnistumisen hetkiä, oppia paljon uutta ja nauraa mitä hulluimmille kertomuksille. Niin ja opin mulle aivan uusia erätaitoja!! Lisäksi toivon itse antaneeni näille ihmisille jotain keskusteluilla joita kävimme ja kokemuksillani joita jaoin heille. 

Vaikka olenkin ihan väsynyt ja poikki kurssin jäljiltä, olen sitä mieltä, että haluan olla vertaistukihenkilö. Mulla on ehkä maailman paras fiilis noista päivistä! Tämmöistä mä haluan elämääni lisää. 

Postauksen kuvat ovat kännykällä napsimiani kuvia kurssilta. Pohjois-Savo vei sydämeni. 

Rakkaudella Jassu

#cheekend

Ai että! Mulla on ollut ihan mahtava loppuviikko. Ei siis pelkästään viikonloppu (vaikka se nyt oli ehdottomasti yksi tämän vuoden huikeimmista!!).
Keskiviikon - torstain vietin yllätysvisiitillä Turussa. Lähdin autolla huristelemaan aivan extempore kohti Turkua Amerikanmatkaaja Lauran kanssa. Paikanpäällä yllätimme turkulaisen kaverimme ja lähdimme viettämään huippukivaa tyttöjen iltaa. Tällainen kiva pieni reissu lyhensi kummasti viikkoa, jonka viikonloppua olinkin odottanut jo aika kauan ;)
Eli viikonloppua, joka ihan syystäkin nimettiin sosiaalisessa mediassa Cheekendiksi.

Perjantaina matkustin Helsinkiin ja majoituin ihanan ystävän kanssa hotelli Presidenttiin. Oli muuten hyvä hotelli pyörisläiselle! Sijainniltaan myös aika mainio. Mutta niin; illalla seikkailimme Helsingin Olympiastadionille Cheekin superkonserttiin.
Mua jännitti mennä ensimmäistä kertaa ikinä invakatsomoon. Mietin näkeekö sieltä oikeasti mitään ja kuinka ahdas katsomo on. Pääsinpä yllätymään positiivisesti! Stadionin invakatsomo oli paljon suurempi kuin olisin voinut edes kuvitella ja näkyvyys lavalle oli todella hyvä (ainakin siitä kohtaa, johon me pääsimme).  Lisäksi katsomo oli lähellä lavaa. Miinuksena invakatsomossa se, että jos joutui alariville invakatsomoa niin en usko, että siitä näki paljoakaan lavalle. Myös invakatsomon ylemmille "tasoille" vievä ramppi oli pieni miinus, sillä se oli hirmuisen jyrkkä, ja sateella varmasti äärettömän liukas.
Enpä ole koskaan aikaisemmin (pyörisläisenä) päässyt keikalle noin hyville paikoille!

Sitten itse konserttiin! Huh. Mä en todellakaan ole koskaan ollut lähellekään noin mahtavalla keikalla (tai konsertissa). Ihan uskomattoman upeaa. Kaikki ne valot, ilotulitteet, vierailevat tähdet, orkesteri, kuoro ja tietenkin itse Cheek - räppäävä "rockjumala".
Olin muuten innoissani ennen tapahtumaa, että sinne saa ottaa mukaan järjestelmäkameran. "Jee saan otettua hienoja kuvia sieltä". No.. ensimmäisen kuvan otettuani kamera ilmoitti "akku lopussa". Enpä sitten ottanut kuin ehkä kymmenen kuvaa hyvällä kameralla, jonka jälkeen siirryin puhelimen kameraan, josta myös loppui akku kesken konsertin. Hah. Pystyin ainakin fiilistelemään täysillä keikkaa, kun en keskittynyt räpsimään kuvia.

Konsertin Menu Olympia oli jaettu JVG:n "entréen" jälkeen kolmeen osaan: "juhlia ja ystävyyttä", "valoa ja varjoja" sekä "intohimoa ja asennetta". Mun lemppareimmaksi näistä nousi "valoa ja varjoja", vaikkakin kaikissa osuuksissa oli mun lempibiisejä. Eniten muhun kuitenkin kolahti biisi "Niille joilla on paha olla". Tämän jälkeen konsertin parhaimmistoon nousevat mun listalla Samuli Edelmannin feattaama "Parempi mies", "Puhelinlangat laulaa" -duetto Katri Helenan kanssa sekä uusi "Äärirajoille" ja loppuhuipennus "Timantit on ikuisia". Äääh, tykkäsin kyllä ihan kaikista :D
Mahtavuutta siis!

Eilen aamulla, päivällä ja illallakin jatkui konsertin fiilistely. Uskomatonta, miten yksi henkilö voi saada suuren osan Suomesta ihan sekaisin! Vielä kerran: huikeeta!
Olikos joku teistä perjantain tai lauantain konsertissa? Mitkä biisit olivat teidän lemppareita?

Rakkaudella Jassu

Miten näen itseni?

Jokin aika sitten blogeissa oli paljon pohdintaa siitä kuinka bloggaajat näkevät itsensä. Jokaisen lukemani tekstin kohdalla mietin miten mä näen itseni. Millaisena näin itseni nuorempana ja kuinka pyörätuoli on muuttanut mun kuvaa itsestäni. Olenko itsevarmempi nyt kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten? Olenko mä tyytyväinen itseeni?

Ala-asteikäisenä olin melko itsevarma. Mä pidin itseäni hyvänä juuri sellaisena kuin olin. Uskon sen johtuneen siitä, että kotona mua rakastettiin juuri sellaisena kuin olin ja tunsin oloni hyväksi mua ympäröivien ihmisten seurassa. Toinen suuri vaikuttava tekijä mun hyvään itsetuntoon oli mun ala-asteen luokka. Kaikki saivat olla omanlaisia, erilaisia ja silti tulimme kaikki toimeen keskenämme. Meillä oli mun mielestä maailman paras luokka täynnä hyviä tyyppejä ulkonäköön tai vaatteisiin katsomatta. 

Yläasteelle siirtyessä paineet omasta ulkonäöstä kasvoivat huomattavasti. Mä en esimerkiksi ollut koko yläasteen aikana päivääkään ilman meikkiä. Mulle tuli pienimuotoinen akne, jota yritin peittää otsatukalla ja meikillä. Aknen lisäksi häpesin suuresti kropan muuttumista. Tunsin itseni löllöksi ja vertasin itseäni koulun hoikimpiin tyttöihin. Tähän väliin sanon, etten mä ollut edes mikään "löllö", kuvittelin vain. Yleensä kuitenkin tunsin itseni ihan "ookooksi", mutta toivoin vielä joskus muuttuvani ookoosta todella kauniiksi. Olisin halunnut olla tyttö, joka on ylpeä omasta ulkonäöstään. 

Lukiossa olin jo jotenkuten hyväksynyt oman kroppani, mutta vieläkin häpesin muutamia kohtia itsessäni. Näin jälkeenpäin ajateltuna mua hiukan harmittaa, että en oppinut täysin hyväksymään omaa vartaloani. Mä en nimittäin sen vuoksi käynyt koskaan yleisillä uimarannoilla (yhtä kertaa lukuunottamatta, jolloin makasin koko rannallaoloajan vatsallani ja juoksin aina välissä nopeasti järveen) vaikka rakastin uimista. Kavereiden seurassa saatoin uida shortsit jalassa ja t-paita päällä, jottei kukaan näkisi mun ei-niin-langanlaihaa-kroppaani. 

Mä luulen, että ihmiset eivät edes huomanneet mun epävarmuutta lukiossa. Mua ei nimittäin kaikesta huolimatta pelottanut esimerkiksi esiintyä luokan tai koko koulun edessä. Enkä koskaan ole ollut mikään luokan hiljaisin tyttö, vaikka olinkin todella epävarma omasta kropasta ja ulkonäöstä. Tykkäsin olla huomion keskipisteenä. 

Pyörätuoliin jouduttuani mun piti opetella uusi elämä uuden erilaisen kroppani kanssa. Alussa oman ulkonäön hyväksyminen oli todella helppoa. Olin puoliksi kalju, painoin alle neljäkymmentä kiloa, jalkani ei toimineet, pukeuduin löysiin helposti puettaviin vaatteisiin ja silti mun oli hyvä olla. Mä olin niin kiitollinen siitä, että olin hengissä. Olin kuihtunut versio entisestä itsestäni ja silti rakastin olla mä itse. Pari ensimmäistä vuotta pyörätuolissa olinkin sinut itseni ja oman kroppani kanssa. Vasta nyt, pian neljä vuotta onnettomuuden jälkeen, alan olla taas epävarma itsestäni. Mä olen huomannut kuinka vaikeaa on pitää itsensä hyvässä kunnossa. Vaikka teen kovasti töitä ulkonäköni eteen, en ole sen näköinen kuin haluaisin olla. Yleensä ajattelen, että tällä treenaamisella ja tällä ruokavaliolla mun PITÄISI olla jotain muuta. Mä ajattelen väärin, sillä ei ole mitään mittaria siihen miltä pitäisi näyttää kun treenaa tietyn verran. Eikä sillä pitäisi muutenkaan olla väliä. Kun mun on muuten todella hyvä olla, niin miksen voi olla myös tyytyväinen omaan ulkonäkööni.
Kuitenkin liian usein mun peilistä katsoo joku, joka ei ole tyytyväinen kuvaansa. Ja ei, tuoli ei ole se mistä en pidä, vaan kaikki muu. Inhottavaa, haluaisin olla sinut itseni kanssa ja rakastaa omaa itseäni, mutta ei. 

Mihin kiinnitän itsessäni huomion kun katson kuviani? 

Ennen kun katsoin kuvia itsestäni näin vain rumat hampaat, eriparisilmät, epämuodostuneet huulet ja jenkkakahvat. Nykyään yritän olla etsimättä näitä "virheitä" kuvistani, ja katsoa parhaita puoliani;  iloiset silmät, hymyilevä suu ja hyvä ryhti. Vaikka kuinka yritän katsoa kuviani "ulkopuolisen silmin", niin usein mua häiritsevät "kainaloläskit" tai esimerkiksi juuri ne eriparisilmät.

Kuvieni suhteen olen kuitenkin yhtään edistynyt vuosien aikana! Jos vieläkin katsoisin kuviani yhtä kriittisesti kuin ennen pyörätuolia (huhhuh), mun blogissani ei olisi varmaan ikinä yhtään kuvaa itsestäni. Vou, pientä kasvamista ulkonäköni hyväksymisen kanssa siis! 

Mistä asioista mä pidän ulkonäössäni? 

Vaikka jo kirjoittamistani asioista voisi päätellä etten pidä paljon mistään itsessäni, niin on muutama asia joista olen ulkonäössäni pitänyt ja pidän edelleen. Kävellessäni (eli joitakin vuosia sitten) pidin mun nilkoista ja pohkeista. Sanoin aina niiden olevan paras osa mua. Halvaannuttuani mun pohkeet kuihtuivat, joten eivät ne enää niin kauniit ole. Mutta mulla kuitenkin on jalat ja pidän niistä, olivat ne ruipelot tai ei. 

Nykyään parasta mussa on mun hiukset ja kesäisin pisamat. Lisäksi aiemmin mainitsemani hymyilvät kasvot. Eli onhan mun ulkonäössä asioita joista pidän! Ja nyt kun mietin niin onhan mun nenäkin ihan kiva. 

Epävarmuudestani huolimatta mullakin on joskus jopa päiviä jolloin olen tyytyväinen siihen, että näytän juuri tältä. Onnistunut meikki, kiva kampaus tai hyvin istuvat vaatteet saattavat saada mut hymyilemään omalle peilikuvalleni ja tällöin mun olo on todella hyvä. Myös hyvin menneen treenin jälkeen mä saatan katsoa itseäni peilistä ilman, että tuijotan vain huonoja kohtiani. 

Näitä hetkiä vain saisi olla hiukan enemmän. 

Mä elän mun kropassani. Mä laittaudun ja treenaan itse itseäni varten. Miksi ihmeessä mun on niin vaikea olla tyytyväinen siihen miltä näytän? Mä olen ihan tavallinen tyttö ja saisin olla onnellinen, ettei onnettomuuskaan muuttanut mun ulkonäköäni. Uskon että kyllä mä vielä joskus näen itseni kivannäköisenä! Mun pitää vissiin vielä vain kasvaa siihen :) 

Rakkaudella Jassu

BLOCKFEST 2014

WOOP! Täällä mä moi. Näköjään elokuukin starttasi jo ja mä elän vielä jotain heinäkuun puoliväliä. Mun kesä on mennyt ihanasti tähän mennessä (eikös se vielä jatku niin kauan kuin aurinkoa piisaa?) ja vielä olisi kivoja juttuja tiedossa. Mitenkäs teidät kesä on mennyt?
Tunnen velvollisuudekseni selitellä tähän väliin hieman sitä miksen mä ole kirjoitellut lainkaan. Yksinkertaisesti kesä+helteet+tietokone = ei kiitos. On vain ollut jotenkin helppo lykätä kirjoittelua koko ajan eteenpäin. Mulla on pyörinyt postausideoita vähän väliä päässä, mutta jotenkin koneen avaaminen on tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta. Ärsyttävää, mutta eiköhän se tästä taas lähde liikkeelle uudella innolla!

Mun viime viikonloppu oli yksi tämän kesän parhaimmista ja siinä onkin aihetta lopettaa venynyt blogitauko. Kuten otsikostakin saatoitte päätellä vietin viikonloppuni Tampereella Blockfesteillä. Jo perinteeksi muodostuneelle Blokkireissulle lähdin samojen ihanuuksien kanssa kuin viimevuonna.

Tietenkään reissu ei sujunut täysin ongelmitta. Jo ennen lähtöä meille ilmoitettiin ettei reilu kaksi kuukautta sitten maksettua hotellihuonettamme ole olemassakaan. Kolmelle hengelle ei ole invahuonetta, kiva. Onneksi homma saatiin sovittua ja saimme kahden hengen huoneeseen patjan lattialle yhdelle :D No seuraavaksi istuimmekin yli tunnin junassa paikallaan ja odotimme että "kuski pääsee pukille" (ja tuo on suora lainaus kuulutuksesta). Kotimatkallakaan juna ei oikein kulkenut ja olimme Jyväskylässä 59 minuuttia myöhässä aikataulusta. Mulle on itseasiassa käynyt näin tänä kesänä nyt kolme kertaa ja olen ihan ihmeissäni, sillä olen elämäni aikana aika paljon junalla matkustanut eikä juna ole varttia pidempään ollut myöhässä kuin kerran aikaisemmin. Mutta hei, eikös se mene että "vaikeuksien kautta voittoon"?

Mä fiilistelen juuri nytkin festareilla nähtyjä artisteja ja alan varmaan jo pian laskemaan päiviä ensi vuoden Blockfesteille, mutta silti mun on jatkettava samalla teemalla kuin viime vuoden festaripostauksessa. Viime vuonna ahdistuin yleisössä muiden tunkiessa niskaan ja kaatuillessa suurinpiirtein mun päälle. Tänä vuonna päätin viime vuodesta oppineena pysyä poissa lavan lähettyviltä. Sepä ei ollutkaan hirmuisen hyvä idea, jos siis halusin nähdä edes vähän lavalla esiintyviä artisteja. Esiintymislavojen teltat oli rakennettu niin, että niiden ulkopuolelta ei nähnyt lavalle eli paras vaihtoehto oli kuitenkin sinne telttaan sulloutuminen. Okei, päivällä olleiden keikkojen aikana telttoihin mahtui hyvin ja takarivistäkin näki aika hyvin lavalle. Jee! Mutta myöhemmin festarialueen täytyttyä mä en nähnyt lainkaan lavalle, enkä edes lavan viereen rakkennettuihin näyttöihin. Mä kyllä tiesin, ettei festareille oltu ehditty rakentamaan invakatsomoa (sain sähköpostia asiasta aiemmin), mutta toivon todella paljon että ensi vuonna asia on vihdoin korjattu!
Silloin kun kuulin että olen loppuelämäni pyörätuolissa intoilin siitä, että mä tulen pääsemään keikoilla ja festareilla hyville paikoille. "Invakatsomot on aina näyttänyt niin kivoilta". Nyt aika monia keikkoja ja muutamat festarit kiertäneenä pyörisläisenä joudun toteamaan etten ole kertaakaan päässyt minkäänlaiseen invakatsomoon. Onko niitä enää missään? Osaako joku pyörisläinen kertoa missä niitä on ollut ja näkeekö niiltä lavalle?

Kuten alussa sanoin viikonloppu oli kaikesta huolimatta yksi kesän parhaista. Ihanat tytöt, hotellissa yöpyminen, aurinko, mahtavia keikkoja ja hyvää musiikkia! Lisäksi paljon epäonnistuneita kuvia, naurua ja festarisapuskaa. Blockfesteillä on lähestulkoon kaikki mun lemppariartistit. Nekin, jotka eivät olleet (ainakaan aiemmin) mun lemppareita, yllättivät mut positiivisesti.
Voi että, festaritunnelma ja livemusiikki ovat kyllä ihan parasta kesässä.
Musiikki on kyllä ihan parasta aina, mutta varsinkin livenä.

Oliko joku teistä Blockfesteillä? Kai muutkin ovat tehneet Spotifyhin listan parhaista biiseistä viikonlopulta?

Rakkaudella Jassu

Ps. Otan itseäni nyt niskasta kiinni ja seuraava postaus löytyykin sitten uuden osoitteen takaa. Eli jatkossa googlettakaa vaikka "Rakkadella Jassu" ja löydätte mut ja mun blogin. Kiitos ja näkemiin!

Jassu seikkailee - Miami Beach

Viimeksi kerroin hiukan mun ja Lauran kesälomareissun ensimmäisestä viikosta Amerikassa, jonka vietimme New Yorkissa. Tällä kertaa olisi aika vilkaista millaista meillä oli Miami Beachilla.

Tajusin hiukan ennen matkamme alkua, että Miami Beach tulee olemaan mun elämäni ensimmäinen rantaloma. Mä olen ehkä enemmän kaupunkilomaihminen, sillä kaupungissa on hektisempää ja paljon nähtävää, mutta tätä rantalomakohdetta odotin innolla! 

Mun alkureaktio taksista poistuttuamme hotellin edessä oli kyllä melkoinen. Olin kauhuissani, sillä hotellimme ei ollutkaan mikään iso ja se sijaitsi todella vilkkaan kadun varrella ravintolan yhteydessä. Huoneeseen päästyämme halusin ottaa lennon mahdollisimman nopeasti takaisin New Yorkiin. Miami ei muistuttanut lainkaan New Yorkia ja kutsuinkin rantakatua "slummiksi". Heh. Hiukan ehkä liioittelin järkytyksissäni, sillä ensimmäisen yön jälkeen olin jo aivan toista mieltä koko paikasta. 

Miami oli ihana rentoutusloma huikean ja hektisen kaupunkiloman jälkeen. Nukuimme hyvin (ihanan viileässä huoneessa), söimme myös hyvin (hirmuisen kalliisti, huhhuh) ja otimme aurinkoa. Mä otin aurinkoa ihan rannalla ensimmäistä kertaa koko pyörisaikanani! Pakko myöntää, että melko tylsää touhua, mutta onneksi rannalla vilisi ihmisiä keitä seurasin Lauran nukkuessa vieressä :D. Näytin muuten varmasti hyvältä ensimmäisenä auringonottopäivänämme, kun kääriydyin pyyhkeeseen ja naamallani lojui paita, niin että kädet olivat ainoa osa musta auringossa. Paloin, suojakerroin 50 huolimatta, sen verran pahasti etten uskaltanut olla suoraan aunringossa, vaan hikoilin suojiin kääriytyneenä. 

Yhden sateisen päivän vietimme Evergladesin Alligator Farmilla, joka ei ollut mitenkään päätä huimaava kokemus, mutta ihan hauska siellä oli käydä. Oikeastaan hurjinta koko sinä päivänä oli bussimatka farmille. Vettä satoi aivan järjettömän paljon ja liikenne siellä on hiukan eri luokkaa kuin meillä Suomessa, joten mä olin ihan paniikissa koko reilun puolituntisen ajan! Hetkeksi sain paniikkini laskemaan kun ohitimme saaren, jolla on mm. Madonnan ja Ricky Martinin mökit. Huuuh, ihan mukavan kokoisia mökkejä! 

Miamissa emme käyneet isoissa kauppakeskuksissa, vaan ostimme muutamat ostoksemme kävelymatkan päässä sijaitsevista kaupoista. Olimme siis suurimman osan matkarahoistamme käyttäneet jo ensimmäisellä viikolla, joten siksi kauppakeskusshoppailut jäivät täällä välistä. 

Kaikenkaikkiaan loma Miami Beachilla oli ihana! Paljon erilaisia ihmisiä, hyvää palvelua, kauniita maisemia ja lämmintäkin riitti, vaikka oli pilvisempiäkin päiviä. Mä en edes tarkkaan tiedä kuinka lämmin siellä oli, mutta aina hotellin ovesta "astuttua" ulos oli niin lämmin että aurinkolasit menivät samantien huuruun. Ainakin oli lämpimämpää kuin koskaan missään, missä mä olen aiemmin käynyt! Ei yhtään hullumpi rantaloma näin ensikertalaiselle ;)

Jassu seikkailee - New York

Pariisi, New York ja Lontoo. Kolme kaupunkia, jotka olen niin kauan kuin muistan halunnut kokea. Pariisin tsekkasin (ja siihen myös rakastuin) pari vuotta sitten, Lontooseen toivon pääseväni vielä joskus, mutta New Yorkin kohtasin hetki sitten. New York on aina ollut mulle paikka, jota ihailee vain televisiosta, jonne olen kuvitellut pääseväni vain suurimmissa unelmissani. Kesäkuun viimeinen viikonloppu matka unelmakaupunkiini kuitenkin alkoi.

Odotin kaupungin olevan suuri; talot korkeita, ihmisiä valtava määrä ja paljon hälinää. Ainut pelkoni oli se, kuinka pieneksi itsensä tuntee kaupungissa jossa asuu yli kahdeksan miljoonaa ihmistä. 

Jo ensimmäisellä taksimatkalla huomasin odotusteni täyttyvän; kaikki oli suurta. 

Vaikka New Yorkissa oli aina joka paikassa paljon ihmisiä, se ei ollut todellakaan ahdistavaa. Yllätyin positiivisesti siitä kuinka turvallinen olo oli liikuimme sitten missä päin kaupunkia tahansa. Yllätyin myös siitä, miten puhtaita ja vihreitä kadut olivat. Odotin ehkä synkempää ja likaisempaa kaupunkia, mutta vau, pääasiassa kauniita katuja! 

Kaiken kruunasi se, että hotellimme sijaitsi aivan ytimessä - Times Squarella. Meidän oli helppo lähteä seikkailemaan joko kävellen (kelaten) tai napata taksi suoraan hotellimme edestä. 

Matkan parhaimpiin hetkiin kuului ehdottomasti käynti Empire State Buildingissä. 86:een kerrokseen nousu hissillä (äärimmäisen nopealla sellaisella) oli jo oma kokemuksensa. Sitten ne maisemat! Rakennuksia toisensa perään ja silti niin upeaa. Ai että.

American Museum of Natural History kiinnosti meitä museoista ehdottomasti eniten, joten kävimme ihmettelemässä siellä dinosauruksia (jee!!) ja vaikka mitä muuta hienoa. Jälleen kerran kaikki oli isoa, todella isoa. 

Kävely, kelailu, tsillailu läpi Central Parkin aurinkoisena päivänä.. ahh, en edes tiedä mitä sanoa. Jo pienen matkan kuljettuamme kauniissa puistossa näimme muun muassa hääpareja, veneilijöitä, torvensoittajan, jättisaippuakuplia, hevosvaunuja, lihaksikkaita temppuilijoita, rullaluistelijoita, juoksijoita ja auringonottajia. Lenkkeilisin mielelläni siellä useamminkin. 

Kova haastaja Empire State buildingille oli kyllä Top of the Rock. Näkymät olivat ehkä vieläkin huikeammat tältä näköalatasanteelta, vaikka aivan yhtä korkealle ei siellä päässytkään. 

Mä olen niiiin onnellinen, että keksimme käydä katsomassa Broadwaylla Leijonakuningas musikaalin. Huh! Kylmiäväreitä ja kyyneliä nostattava uskomaton show. Jos Leijonakuningas on elokuvana Disneyn parhaimmistoa, niin musikaalina se oli vielä jotain enemmän. Jos aikaa olisi ollut lisää, niin olisimme varmasti käyneet katsomassa jonkin toisenkin musikaalin. 

Olimme hankkineet ennen reissua New York CityPass -kortit (lipukkeet?), joidenka avulla meidän ei tarvinnut jonottaa sisään esim. Empire State buildingiin tai Top of the Rockiin. CityPass sisälsi pääsyn kuuteen valinnaiseen (vaihtoehtoiset kohteet olivat lueteltuina) kohteeseen, joista yksi oli risteily Manhattanin ympäri. Reilu puolentoistatuntisen aikana näimme Vapaudenpatsaan, Brooklynin sillan ja Manhattanin eri osia. 

Kaiken kiertelyn ja turistikohteiden ihmettelyn lisäksi ehdimme shoppailemaan kaikkea ihanaa! Mun lemppariostospaikoiksi nousivat ehdottomasti Century21 ja Victoria's Secret. Century21:ssa paloi niin aikaa kuin rahaakin Suomen hintoihin verrattuna äärettömän halpohin merkkivaatteisiin ja laukkuihin. Victoria's Secret oli vielä mahtavampi kuin osasin kuvitellakaan; ihana henkilökunta ja upeita alusasuja sekä ihania tuoksuja ja urheiluvaatteita ja vaikka mitä! Jälkimmäisessä kävimmekin muutamaan otteeseen..

Viimeisenä kokonaisena päivänämme Isossa Omenassa pääsimme juhlistamaan 4th of Julya - Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää. Päivän huipennus oli puolentunnin ilotulitus Brooklyn Bridgellä! Mä olen jo Suomessa ja jopa Jyväskylässä innoissani kaikista ilotulituksista, niin apua kuinka mahtavaa oli nähdä jotain näin suurta! Kolme miljoonaa ihmistä oli kerääntynyt katsomaan tätä spektaakkelia, enkä edes tuntenut olevani ahdingossa suuressa ihmismassassa. Upea kokemus!

Vielä voisin mainita, että kuljimme paikasta toiseen aina kävellen tai taksilla. Taksit olivat mun mielestä siistejä ja kuskit pääasiassa mukavia. Kävellen (kelaten) kulkeminen oli myös helppoa, sillä tiet olivat siitejä ja hyvässä kunnossa. -> lisää kulkemisesta ja muutenkin pyöriksestä Amerikassa myöhemmässä postauksessa

Ruokapaikkoja tuli myös testattua viikon aikana aika paljon. Niistä parhaimmat jäivät mieleeni; Hard Rock Cafe, John's Pizzeria (hotellimme mahtavan piccolon suosittelema paikka), Wolfgang's Steakhouse (herkullinen ja hieno pihviravintola) ja kaiken kruununa mua hiukan järkyttänyt sushiravintola (jonka nimeä en valitettavasti muista). Mä en ole koskaan maistanut sushia, enkä pystynyt sitä vieläkään maistamaan, vaan Laura sai nautiskella munkin tonnikalasushini. Mä tyydyin herkulliseen kanaan ja riisiin (juntti mikä juntti). 

Aivan ihana kaupunki, joka vei mun sydämen täysin ja ylitti kaikki odotukseni! Lähden sinne uudestaankin heti kuin mahdollista. Mulla olisi paljon tarinoita reissulta, ja kaikkea en varmasti pysty tiivistämään tekstiksi, mutta yritän parhaani. Seuraavassa postauksessa pääsettekin kurkkaamaan toiseen reissuviikkoomme - Miamiin! 

Ps. Kiitos kaikille picnic -arvontaan osallistuneille. Herkkusetin voitti Milla, vielä kerran - onneksi olkoon!

Rakkaudella Jassu