maanantai 4. elokuuta 2014

BLOCKFEST 2014

WOOP! Täällä mä moi. Näköjään elokuukin starttasi jo ja mä elän vielä jotain heinäkuun puoliväliä. Mun kesä on mennyt ihanasti tähän mennessä (eikös se vielä jatku niin kauan kuin aurinkoa piisaa?) ja vielä olisi kivoja juttuja tiedossa. Mitenkäs teidät kesä on mennyt?
Tunnen velvollisuudekseni selitellä tähän väliin hieman sitä miksen mä ole kirjoitellut lainkaan. Yksinkertaisesti kesä+helteet+tietokone = ei kiitos. On vain ollut jotenkin helppo lykätä kirjoittelua koko ajan eteenpäin. Mulla on pyörinyt postausideoita vähän väliä päässä, mutta jotenkin koneen avaaminen on tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta. Ärsyttävää, mutta eiköhän se tästä taas lähde liikkeelle uudella innolla!



Mun viime viikonloppu oli yksi tämän kesän parhaimmista ja siinä onkin aihetta lopettaa venynyt blogitauko. Kuten otsikostakin saatoitte päätellä vietin viikonloppuni Tampereella Blockfesteillä. Jo perinteeksi muodostuneelle Blokkireissulle lähdin samojen ihanuuksien kanssa kuin viimevuonna.



Tietenkään reissu ei sujunut täysin ongelmitta. Jo ennen lähtöä meille ilmoitettiin ettei reilu kaksi kuukautta sitten maksettua hotellihuonettamme ole olemassakaan. Kolmelle hengelle ei ole invahuonetta, kiva. Onneksi homma saatiin sovittua ja saimme kahden hengen huoneeseen patjan lattialle yhdelle :D No seuraavaksi istuimmekin yli tunnin junassa paikallaan ja odotimme että "kuski pääsee pukille" (ja tuo on suora lainaus kuulutuksesta). Kotimatkallakaan juna ei oikein kulkenut ja olimme Jyväskylässä 59 minuuttia myöhässä aikataulusta. Mulle on itseasiassa käynyt näin tänä kesänä nyt kolme kertaa ja olen ihan ihmeissäni, sillä olen elämäni aikana aika paljon junalla matkustanut eikä juna ole varttia pidempään ollut myöhässä kuin kerran aikaisemmin. Mutta hei, eikös se mene että "vaikeuksien kautta voittoon"?



Mä fiilistelen juuri nytkin festareilla nähtyjä artisteja ja alan varmaan jo pian laskemaan päiviä ensi vuoden Blockfesteille, mutta silti mun on jatkettava samalla teemalla kuin viime vuoden festaripostauksessa. Viime vuonna ahdistuin yleisössä muiden tunkiessa niskaan ja kaatuillessa suurinpiirtein mun päälle. Tänä vuonna päätin viime vuodesta oppineena pysyä poissa lavan lähettyviltä. Sepä ei ollutkaan hirmuisen hyvä idea, jos siis halusin nähdä edes vähän lavalla esiintyviä artisteja. Esiintymislavojen teltat oli rakennettu niin, että niiden ulkopuolelta ei nähnyt lavalle eli paras vaihtoehto oli kuitenkin sinne telttaan sulloutuminen. Okei, päivällä olleiden keikkojen aikana telttoihin mahtui hyvin ja takarivistäkin näki aika hyvin lavalle. Jee! Mutta myöhemmin festarialueen täytyttyä mä en nähnyt lainkaan lavalle, enkä edes lavan viereen rakkennettuihin näyttöihin. Mä kyllä tiesin, ettei festareille oltu ehditty rakentamaan invakatsomoa (sain sähköpostia asiasta aiemmin), mutta toivon todella paljon että ensi vuonna asia on vihdoin korjattu!
Silloin kun kuulin että olen loppuelämäni pyörätuolissa intoilin siitä, että mä tulen pääsemään keikoilla ja festareilla hyville paikoille. "Invakatsomot on aina näyttänyt niin kivoilta". Nyt aika monia keikkoja ja muutamat festarit kiertäneenä pyörisläisenä joudun toteamaan etten ole kertaakaan päässyt minkäänlaiseen invakatsomoon. Onko niitä enää missään? Osaako joku pyörisläinen kertoa missä niitä on ollut ja näkeekö niiltä lavalle?



Kuten alussa sanoin viikonloppu oli kaikesta huolimatta yksi kesän parhaista. Ihanat tytöt, hotellissa yöpyminen, aurinko, mahtavia keikkoja ja hyvää musiikkia! Lisäksi paljon epäonnistuneita kuvia, naurua ja festarisapuskaa. Blockfesteillä on lähestulkoon kaikki mun lemppariartistit. Nekin, jotka eivät olleet (ainakaan aiemmin) mun lemppareita, yllättivät mut positiivisesti.
Voi että, festaritunnelma ja livemusiikki ovat kyllä ihan parasta kesässä.
Musiikki on kyllä ihan parasta aina, mutta varsinkin livenä.

Oliko joku teistä Blockfesteillä? Kai muutkin ovat tehneet Spotifyhin listan parhaista biiseistä viikonlopulta?

Rakkaudella Jassu

Ps. Otan itseäni nyt niskasta kiinni ja seuraava postaus löytyykin sitten uuden osoitteen takaa. Eli jatkossa googlettakaa vaikka "Rakkadella Jassu" ja löydätte mut ja mun blogin. Kiitos ja näkemiin!

18 kommenttia:

  1. Mä olin tänä vuonna ekaa kertaa Blockfesteilla ja tykkäsin kovasti, mahtavaa musiikkia ja mahtava meno :) näin sutkin siellä, mutta rohkeus ei riittänyt tulla moikkaamaan :D Mielelläni lueskelen aina sun juttuja ja ihailen suuresti sun positiivista elämänasennetta! :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon kuullut että Ruississa on hyvät invakatsomot ja ainakin tänä vuonna siellä tuntu olevan tosi paljon pyörätuolilaisia :)

    VastaaPoista
  3. Niin onko sulla joku toinenkin blogi, en ainakaan googlen kautta löytäny joten voisitko laittaa vaikka linkkiä sinne? :) Sun postauksia on niin kiva seurailla ja ne saa aina niin hyvälle tuulelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen blogi on vaihtanut nimeä, ja kohta oisoitekkin vaihtuu! :)

      Poista
  4. Ruississa on hyvät invakatsomot, kuten joku jo ehti sanoakkin.. Ja kerran oon hengaillu Ankkarockissa pyöriskaverin seurana invakatsomossa, hyvä oli sijainti ja näkyvyys :)

    VastaaPoista
  5. Ruisrockissa tosiaan on mielestäni kaikilla lavoilla myös invakatsomot! ja tänä vuonna tosiaan siellä näytti olevan aika paljonkin pyörätuolilaisia! =)

    VastaaPoista
  6. Maailma kylässä-festareilla oli pyöriskatsomo, tosin se oli aika sivussa lavasta, enkä oo tuolissa, joten en tiedä näkyvyydestä.
    Näin sut rullailemassa lauantai-iltana festareiden päättymisen jälkeen (varmaan hotelliin), mutta en osannut tulla sanomaan mitään. Tai tuntui tyhmältä tulla ja sanoa, että hei luen sun blogia, oot mahtityyppi! Näin jälkikäteen ajateltuna ois pitänyt tulla.
    t. Katja

    VastaaPoista
  7. Kuopio RockCockissa oli invakatsoma ainakin päälavan luona 2012, kun itse viimeksi kävin festareilla.

    VastaaPoista
  8. Festarit/konsertit ja niiden invakatsomot (lue: katsomoiden puute/surkeus) on meidän jokakesäinen ketutuksen aihe. Katsomot, siis jos niitä on, ovat yleensä kaukana tai huonosti suunniteltuja (esim. aivan järkyttävän jyrkkä ramppi). Olympiastadionin invakatsomon rampit ovat aivan järkyttävän jyrkät ja sateella vielä liukkaat. On ollut monta onnettomuutta todella lähellä, varsinkin kun sähkärit yhtäkkiä lähtee kaatumaan, niin niitä ei ihan noin vain pysäytetäkään. Katsomoa ei voi kuulemma muokata, koska rakennus on suojeltu. PRKL. On se jännä, että Kolosseumille on kuitenkin voitu rakentaa hissi (ja Italia ei todellakaan ole mikään maailman esteettömin maa)... Ruisrockilla oli pari vuotta sitten inva/esteettömyyskysely, mutta eipä siitä sen jälkeen kuulunut mitään. Pori Jazzeilla invakatsomo oli ainakin pari vuotta sitten n. miljoonan kilometrin päässä lavalta, että tosi kiva sieltä sitten yrittää tihrustaa jotain. Jäähalleissakin invakatsomot on yleensä surkeat, varsinkin keikkatilanteissa. Helsingin jäähallissa pt-nurkka on yleensä suljettu, jolloin pyörätuolit joutuvat minne sattuu ja Hartwallilla lava on vastakkaisessa päädyssä eli kaukana. Esim. PMMP:n keikalla pyörätuolien piti olla alakerrassa oviaukoissa. A) tosi turvallista B) invavessa on yläkerrassa ja hissiä ei ole. Aamen.

    VastaaPoista
  9. Iskelmäfestareilla näytti olevan invakatsomo :)

    VastaaPoista
  10. Tosi upeat nuo maksimekkoasut! Näyttää niin kivalta, en oo aiemmin pyöriksessä istuvalla nähnyt ja sehän istuu siihen tosi mainiosti :) Oot kyllä yhenlainen idoli mulle! Uusia postauksia odotellessa, hihii!

    VastaaPoista
  11. Voisitko kertoa onko tämä blockfest joku jonne tulee moonet bloggaajat, ja ei bloggaajia? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Blockfest on festari siinä missä muutkin :D ei liity bloggaajiin yhtään mitenkään

      Poista
  12. Suomipop-festareilla oli pyörätuolikatsomo jossa itsekin pyörisläisenä olin. Sinne mahtu 4 pyörisläistä että isompi se ois saanu olla ja se oli liian kaukana lavasta. Se oli hyvä juttu että se katsomo oli sen verran korkeella että näkyvyys olis ollu hyvä kunhan ois vaan ollu lähempänä.

    VastaaPoista
  13. Provinssissa ainakin on. Tosin itse jotenkin vierastan niitä, vaikka pyörätuolilla liikunkin. Niin ollen keikoilla oonkin aina ollut seisovan yleisön seassa mahd. reunassa.. Silloin ei oo "liiskautumisvaaraa" oli sitten edessä tai takana - ja hyvin näkee. :)

    VastaaPoista
  14. Jurassic Rockissa oli tänä vuonna hyvät inva-katsomot.

    VastaaPoista
  15. Tää on nyt vissiin se sun uusi blogisi? Vähän oli vaikea löytää perille, ei ollut vielä kauhean korkealla Googlen hakutuloksissa. :)

    VastaaPoista
  16. Indiedays sivusto sitten potki sut pihalle vai miksi et enää ole siellä sivustolla?

    VastaaPoista