sunnuntai 19. tammikuuta 2014

kirje mulle

Ihana viikonloppu vetelee viimeisiään. Voisin pikemminkin sanoa, että maukas viikonloppu. Söin perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina ihania ruokia! Täytyy varmaan vaihtaa Rakkauspakkauksen nimi Ruokapakkaukseksi..? Hah, jos nyt ei kuitenkaan. Mutta siis.. perjantaina kävin tunnelmallisessa viikinkiravintola Haraldissa illallisella, eilen lauantaina illastin ihanien ystävien kanssa lihaliemi fonduen kera (mun uusi lemppari!!! Hidasta ruokaa, jonka lomassa kerkeää hyvin keskustelemaan) ja tänään aloitin päivän pitkien yöunien jälkeen ystäväiseni kanssa brunssilla sisustuskahvilassa! Aaa voi että, jospa musta tulisikin ruokakriitikko? Mun entinen "ranskalaiset nakeilla on parasta ikinä" -ruokailijani on aivan tyysti kadonnut. Mä voisin kokeilla joka viikko jotain uutta. Makunystyröitä kutkuttavien ruokien lisäksi mun viikonloppuun kuului töitä, treeniä, pikkuprinsessan syntymäpäivät ja ihania ihmisiä. Jälleen voin todeta käyttäneeni viikonlopun oikein mainiosti. Vai miltä se teistä kuulosti?


Tänään brunsseilun jälkeen tulimme ystäväiseni kanssa mun luokse tarkoituksena katsella perjantainen Venla -gaala sekä kirjoittaa itsellemme kirjeet muutaman vuoden päähän. Eli kirjoitin tänään kirjeen 23-vuotiaalle Jasminelle. Olen kaksi kertaa elämässäni kirjoittanut kirjeen itselleni muutaman vuoden päähän kirjoitushetkestä. Ensimmäisen kirjoitin seitsemännellä luokalla ja kirjeen sai sitten yläasteen päättyessä. Silloinen kirjeeni oli kirjoitettu oikeastaan kokonaan juuri siitä hetkestä, kun luokan kanssa istuimme kirjoittamassa kirjeitä. "Jennalla on päällä sininen huppari ja sen lempifarkut". "Tuo yks heittelee tota toista kumilla". "Tänään oli ruokana nakkikeittoa". Toisen kirjeen kirjoitin muistaakseni rippikoulussa ja sen avasin kolme vuotta kirjoittamisen jälkeen. Ripariminä kirjoitti jo hiukan syvemmin asioista. "Mä olen tällä hetkellä onnellinen". "Mulla on lukiessani tätä varmasti ihana poikaystävä". "Toivottavasti kaikki mun läheiset pysyvät terveinä".


Mitä mä tänään kirjoitin itselleni? No, kirjeestä tuli ehkä hiukan huumoripainotteinen. En tiedä johtuiko taustalla pyörivästä Putouksesta vai siitä, että kaksi vuotta menee varmasti niin nopeasti, etten osaa kuvitella elämäni muuttuvan kovinkaan paljoa siinä ajassa. Alkuun listasin asioita viime vuodelta, joista olen ylpeä. Esimerkiksi se, kun tilasin (tai no annoin tarjoilijalle vapaat kädet ruuan suhteen) rakaa kalaa ravintolassa. Seuraavana kirjoitin hiukan elämästäni tällä hetkellä ja välillä lipsautin sekaan sangen typeriä kommentteja keskittymistäni häiritsevästä sketsisarjasta.

Ajatukseni ja "ennustukseni" tulevasta kahdesta vuodesta kirjoitin kahdella tavalla. Ensin vuorossa oli "optimistinen näkemys" ja toisena "pessimistinen" eli varmasti realistisempi näkemys tulevasta. Pienenä (pienempänä kuin nyt) tyttönä olisin varmasti kuvitellut, että 23-vuotias minä on jo naimisissa, asuu maailman hienoimmassa talossa ja kuljettaa kauniilla autolla lastaan (mahdollisesti adoptoitua. Juu, ajattelin pienenä, että tulen joskus adoptoimaan lapsen, sillä perheettömiä lapsia on liian paljon ja mä olisin varmasi maailman paras äiti.) päiväkotiin. 23-vuotias minä olisi myös opettaja, delfiinin kouluttaja tai laulaja-näyttelijä.
Tänään 21-vuotias minä ajatteli, että parhaimmillaan kahden vuoden kuluttua opiskelen jotain liikuntaan liittyvää, olen löytänyt (tietenkin) täydellisen miehen ja olemme yhdessä ostamassa kaunista kotia Jyväskylästä. Pääpiirteittäin näin meni ensimmäinen versio tulevaisuudesta kahden vuoden kuluttua. Toinen (se realistisempi) versio oli vain karumpi versio nykypäivästä; En ole päässyt mihinkään opiskelemaan, kaikki kaverit seurustelevat, joten vietän viikonloput parisuhdeiltojen ainoana sinkkuna ja junnaan kaikin tavoin samassa kuin nytkin. Vaikkakaan juuri nyt en näe elämässäni paljoakaan puutteita, mutta olisihan se siis jo tylsää, jos mikään ei muuttuisi kahdessa vuodessa!?


Mitä mä oikeasti odotan tulevalta, seuraavilta kahdelta vuodelta? Mulle riittää, että mä olen onnellinen. Mulla säilyy mitä parhaimmat välit perheeseen ja ystäviin sekä saan kokea uusia erilaisia aisoita. Muuten mä kyllästyn aika nopeasti :D Toivon myös, että kehityn harrastuksissani; niin kirjoittamisessa kuin urheilussa. Mahtavaa olisi myös se, jos sitä edes hiukan tulisi fiksummaksi.. siitä ei olisi missään asiassa haittaa. Tai oppisin jotain uutta ja hienoa. En mä tiedä. Kunhan mun olisi hyvä olla myös kahden vuoden kuluttua.

Onko kukaan muu tehnyt itselleen kirjettä, jonka saa sitten avata joidenkin vuosien kuluttua? Jos et ole kirjoittanut, niin suosittelen! Se on ainakin silloin parin vuoden kuluttua todella hauskaa. Tai noloa. Kunhan kirjeen saa säilymään paikassa, josta sen vielä löytää sen parin vuoden jälkeenkin.

Ihanaa kirpsakkaa alkavaa viikkoa kaikille!
xoxo, Jassu

17 kommenttia:

  1. Mä oon kirjoittanut. Kirjoitin kirjeen lukion ekalla ja avasin sen päästyäni ylioppilaaksi. Sitä oli tosi kiva lukea vaikka siellä lukiki vaan tyyliin keneen olin ihastunut, ketä mun kavereita oli, lempibändit ja silleen :D Mut sitä oli tosi ihana kyl lukee, ei siinä mitään, vaikkei ne mun haaveet ihan toteutuneetkaan niin silti oon onnellinen kaikesta siitä ,mitä tapahtui toisin :) <3

    VastaaPoista
  2. Joo kirjoitin myös seiskaluokalla itselleni kirjeen, jonka sai ysin lopussa avata. Hämärästi muistan siinä lukevan että sun on pakko päästä hyvään kouluun vitsi jos oot nyt huono ja pyörit joka ilta jossain ihme porukoissa yms. No ysillä huomasin, että olin joka ilta kavereiden kanssa myös koulun kustannuksella, mutta silti pääsin kelpo kouluun ja en katunut myöskään niitä tyhmempiä villityksiä, joita kirosin seiskalla etten tee.. enemmänkin oisi voinut lukea, mutta mieluummin kannan mielessäni hyviä muistoja , kyllä pari vuotta voi ihmistä muuttaa :)

    VastaaPoista
  3. Kirjettä en ole itselleni kirjoittanut, mutta hyvä idea! Voisin tehdä vaikkapa viiden vuoden päähän tai jotakin... Ps. Haraldin ruoka on nammm!

    VastaaPoista
  4. Ei vitsit, kuulostaapa kivalta idealta! :D Mäkin oon tehnyt noita muutamaan otteeseen koulussa, mutta vois kyllä tehdä ihan hyvää kirjoittaa tälleen vähän vanhempanakin tuollanen! Ainoa huolenaihe on tosiaan sen kirjeen säilyttäminen, sillä tavaroiden hukkaaminen on käynyt ihan muksusta asti kuin luonnostaan... :D

    VastaaPoista
  5. Hyvää alkanutta vuotta!
    Olet joskus noista tatuoinneistasi kertonutkin, mutta mietin, että miksi sinulla on ranskankielinen tatuointi, kun et tietääkseni puhu ranskaa tai ole muutenkaan mikään kieli-ihminen? Siis tiedän kyllä, mitä sanonta tarkoittaa ja se sopii hyvin sinulle. Mietin vaan kielivalintaa...
    Ja tämä ei nyt siis koske juuri henk.koht. sinua, mutta en ymmärrä, miksi ihmiset haluavat tatuoida jotain erikielisiä "elämänviisauksia" kehoonsa ja joskus ne vielä menevät kaiken lisäksi väärin. Niistähän aina välillä kuulee, kun on haluttu joku japaninkielinen siisti merkki, mutta loppujen lopuksi se tarkoittaakin tyyliin sushia tms. Siis toki joskus tällaisille tatuoinneille olemassa hyvä syy ja jokainen saa laittaa iholleen mustetta mielin määrin (en tuomitse enkä valitse ystäviäni sen perusteella), mutta joitakin juttuja ei vaan tällainen "täti-ihminen" tajua... :)

    VastaaPoista
  6. Realistinen pessimisti20. tammikuuta 2014 klo 12.30

    Kyllä sulla elämä ehtii muuttuu moneenkin kertaan kahdessa vuodessa Japukka!
    Ite elän melkeen samanlaisessa tilanteessa aivan samanlaista elämää kuin 30 vuotta sitten...

    VastaaPoista
  7. Hauska idea toi kirjeen kirjoittaminen tulevaisuuden minälle. Täytyy kyllä joku päivä oikein paneutua ja väsätä semmonen!

    VastaaPoista
  8. Onhan tuo käynyt mielessä, ehkä vuoden kahden päähän, mutta ei pidemmälle. En halua haihatella tai ennustaa. Ei tulisi mieleen istuttaa itseään pyörätuoliin tai havitella kuolemantautia. Siis ei sitä halua ennustella, vaan pyrkii elämään sen mukaan, että saavuttaa tavoitteet. Helpompi hyväksyä kohtalonsa. Mitenkään en olisi osannut elää tai tehdä toisin, että en olisi tässä näin. Toisin päin olisin valmiimpi kirjoittamaan ajatukseni, että joka lukee ne jälkeeni. Se olisi enemmän oma juttu. Samaten se, että kirjaa ajatuksiaan paperille, silloin kun huvittaa, ei orjallisesti.

    VastaaPoista
  9. Itseasiassa nyt kun mainitsit, mä oon muistaakseni kirjottanu kirjeen vuonna 2003. Oliskohan se ollu niin, että saisin avata sen kymmenen vai peräti vasta kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Sen muistan myös, että oon sen jo kerran jossain välissä lukenu. :D Ja tiiän sen, että tällä hetkellä sen kirjeen sijainnista ei oo mitään hajua. Pitääpä yrittää ehtiä se joskus kun käyn kotonakotona, siellä se varmaan on. Ja vois kyllä kirjoittaa ihan uudenkin. :)

    VastaaPoista
  10. Pakko kyllä kirjoittaa itsellekkin tuollainen kirje parin vuoden päähän. Kuulosti niin kivalta ja elämä muutenkin sillä mallilla että varmaan jo kahden vuoden päästä on ihan erilaista. Kiitos kovasti tästä ideasta ja hyvää alkanutta viikkoa sulle! :)

    VastaaPoista
  11. Mä kirjoitan aina uudenvuoden kirjeen. Eli esim nyt uutena vuotena, aattona viimeinen päivä vuotta 2013 luin Uudenvuodenkirje 2013 ja sit seuraavana päivänä, ensimmäisenä päivänä vuotta 2014 kirjoitin uuden. Kirjoitan aina menneestä vuodesta, mitä tein, mitä tapahtui yms ja sit kirjoitan mitä odotan seuraavalta vuodelta. Sen oon myös huomannut että mieluiten sitä vuoden päästä lukee omia ajatuksiaan, se on paljon antoisampaa kuin lukea vaan listausta siitä mitä on tehnyt :) On mukava muistella mitä on ajatellut silloin. Nyt kun kirjeitä on kertynyt jo yli kymmeneltä vuodelta, olisi varmasti havaittavissa jo pientä muutosta, mutta en ole vielä kertaakaan lukenut kirjettä uudelleen! Kaikki ovat kyllä tallessa, mutta en ole raasknut lukea uudestaan. Ehkäpä jossain vaiheessa luen kaikki kirjeet lävitse :) On varmaan aika kiva joskus viiskymppisenä lukea kirjeitä, joita on kertynyt jo lähes koko elämän varrelta!

    VastaaPoista
  12. Hei Jasmin,

    mulle tuli tämä jo aikaa sitten mieleen kun luin sun ammatinvalintapostauksen. Jos sua yhtään vielä kiinnostaa opettajaksi (luokanopettajaksi/erityisopettajaksi) hakeminen, niin hae ihmeessä! Lukion arvosanoillahan ei ole enää väliä, koska kaikki pääsevät nykyään valintakokeisiin ja pääsykokeen aineistona on kuukausi ennen pääsykokeita netissäkin julkistettava aineisto (myös kirjan voi tilata, kyseessä siis mielestäni suhteellisen lyhyt ja yleensä myös aika kiinnostava artikkelikokoelma, n. 200 sivua). Samalla kokeella voi siis hakea yleistä kasvatustiedettä, luokanopettajaksi, erityisluokanopettajaksi ja lastentarhanopettajaksi eri yliopistoihin.

    En tiedä tiesitkö tätä kun joskus aiemmin kirjoittelit, että lukioarvosanojen takia hautasit haaveet opettajuudesta. Nykyään on mahdollista päästä kasvatusalalle myös ammatikoulupohjalta, lukiokoulutusta ei siis välttämättä tarvita. Kun tästä ensimäisestä vaiheesta selviää, on vielä soveltuvuuskokeet, joista itse voisin uskoa sinun kyllä hujahtavan läpi menestyksekkäästi. Vaikutat juuri sellaiselta ajattelevalta ihmiseltä, jollaisia opettajiksi kaivattaisiin enemmänkin.

    Samastuin paljon sinuun ajatuksiisi ammatinvalinnasta. Tunnuin olevan kaikessa vähän hyvä, mutten missään kunnolla ja kaikki kiinnosti. Lisäksi opettajan ammatti (näyttelijöiden, tanssijoiden ym. lisäksi) ollut mielessä pienestä saakka, tosin joskus teini-iässä heitin ajatuksen romukoppaan. Nyt minulla on kuitenkin luokanopettajan opinnot loppuvaiheessa ja olen tykännyt. Toki on myös asioita, joista en ole koulutuksessa pitänyt, mutta sekin on mielenkiinoista, koettaa kehittää koulutusta ja pohtia miksi asiat tehdään niin kuin nyt tehdään.

    Opinnoissa (kuin varmasti myös tulevassa työssä) saa kuitenkin jatkuvasti syventää ja kehittää ajatteluaan kasvatuksesta, ihmisenä kasvamisesta, erilaisuudesta, opettamisesta, oppimisesta, yhteiskunnasta ja koulun roolista siinä, sekä tutkia asioita jotka kiinnostaa. Lisäksi tietenkin tulevaisuudessa häämöttää mielenkiintoinen työ ihmisten parissa. Opinnoissa saa ja pitää tietenkin valita sivuaine/aineita oman kiinnostuksen ja tulevaisuuden työsuuntautumisen mukaan! Mm. liikuntaa, kuvataidetta, musiikkia, alkuopetusta, käsitöitä tai muita yliopiston laitoksien opintoja; psykologiaa, filosofiaa, draamakasvatusta..

    Pistä korvan taakse! Toivottavasti löydät itsellesi ihanan ammatin ja kahden vuoden päästä olet edennyt elämässäsi johonkin mielekkääseen suuntaan. Ja suuri kiitos blogistasi.

    Ps. Suosittelen isolla kädellä Intouchables leffaa kaikille. Suomeksi Koskemattomat.
    Netflixistä ainakin löytyy. Katsoin sitä toistamiseen (tai ehkä kolmatta kertaa) juuri ja siitä muistin tulla tänne tämän asian sulle huikkaamaan!

    VastaaPoista
  13. Missä säilytät kirjettä? :D Jotenki tuntus siltä, ettei sitä muista/löydä enää, ellei oo jollain muulla, joka antaa sen takas esim tiettynä synttäripäivänä..

    VastaaPoista
  14. Mulla on sellainen kokemus, että kirjoitin kirjeen toisella luokalla ja sain sen yhdeksännen luokan päättötodistuksen mukana. Siitäkin on jo "muutama" vuosi aikaa, mutta niin kirje lepää edelleen kehyksissä asunnon seinällä :-) muistutuksena siitä, että ei musta tullutkaan ratsastuksenopettajaa tai edes hevosten kanssa harrastavaa ihmistä, toisin kuin 8-vuotiaana luulin :-)

    VastaaPoista
  15. Hih. Muistuu mieleeni yksi vanha työkaverini. Oikein mukava nuorimies joka tuolloin oli saman ikäinen kuin sinä nyt. Hän sitten kerran muisteli jotain mennyttä ja loihi sitten sanomaan "Siis mieti nyt! 5 vuotta sitten! Sun elämäsi oli varmasti ihan erilaista kuin nyt!" Minä, kolmekymppinen perheenäiti, vain hymyilin nätisti. Minun elämäni kun oli pääpiirteittäin hyvinkin samanlaista.

    Nyt toivon, että elämäni on 5 vuoden päästä erilaista, sillä olen opiskelemassa nyt. Toisaalta 5 vuodessa muuttuu luultavasti vain se, että lapset kasvavat ja minä olen töissä, jolloin päädyn taas ajattelemaan, että elämäni on hyvin samanlaista. Sama se mihin päivänsä käyttää, onko se työtä vai opiskelua, eikä opiskelu ole erityisesti talouteenkaan vaikuttanut. Toisaalta tämä sinun blogisi osoittaa juuri sen, että kukaan ei tiedä mitä 5 vuodessa tapahtuu. Vaikka huomattavasti todennäköisemmin olen terve kuin sairas tai vammautunut tai jopa kuollut, kaikki nekin ovat mahdollisia.

    Sen verran tylsä aikuinen olen, että haluan oikaista sinua ja lukijoitasi siitä, että adoptio on mahdollinen vain yli 25-vuotiaille. Koska neuvontaan ja odotukseen menee aikansa, ovat adoptiovanhemmat nuorimmillaankin likemmäs kolmekymppisiä, suurin osa huomattavasti iäkkäämpiä. Lisäksi pariskuntana adoptiota hakevien täytyy olla naimisissa ja osa maista jopa asettaa ehdon avioliiton kestolle.

    VastaaPoista
  16. Mä kirjoitan itselleni joka uusivuosi kirjeen, jonka avaan sitten vuoden päästä eli aina samana päivänä kun kirjoitan uuden. Siinä huomaa kuinka pitkä aika kuitenkin vuosikin on, ja mitä kaikkea siinä ajassa ehtii elämälle ja itselleen tapahtumaan.. :)

    VastaaPoista
  17. Moi! Voisitko suositella jotain hyviä brunssipaikkoja Jyväskylästä? :) En oo koskaan käynyt, ois ihanaa mennä johonkin, missä ois laadukkaita ruokia ja laaja valikoima.

    VastaaPoista