perjantai 24. tammikuuta 2014

#soosi

Keskiviikkona kerroin täällä kuinka hyvin mun vuosi on alkanut; virkeänä ja hyperaktiivisena. No, tähän tuli stoppi hyvinkin pian. Eilen aamuna heräsin aivan järkyttävään flunssaan. Nokka vuotaa, kurkku kutisee ja joka paikkaa kolottaa. Onpahan taas syytä pystähtyä ja olla tekemättä yhtikäs mitään. Lämpöinen jumpperi ja superpehmeä sohvaviltti ovat pitäneet mut lämpöisenä tässä muutaman päivän ajan.
Taisin juuri kirjoittaa sanat "olla tekemättä yhtikäs mitään".. Ei pidä paikkaansa. Eilen kylläkin uppouduin koko päiväksi aamusta iltaan sohvan syövereihin, mutta tänään en ole malttanut vain köllötellä. Karkasin tylsyyttä pakoon tekemään jälleen yhden ruokakokeilun!


Jokin aika sitten näin netissä uutisen julkkiskokin aiheuttamasta twitteri-tomaattisoossi-kauppojenhyllyttyhjiksi -tempauksesta. Hullaantumisesta? Mikähän tähän olisi oikea sana, villiintymisestä? No jokatapauksessa. Uutisen luettuani naureskelin sille, että jokin tomaattimurska saa ihmiset villiintymään niin suuresti. Itsehän sorruin lopulta kaupassa samaan; huomasin tomaattimurskaa valittaessa hyllyn perälle jääneen kaksi Mutti-tomaattimurskaa ja mun oli pakko valita toinen näistä purkeista kärryyni.


Tomaattimurska oli odotellut ruuaksi päätymistä muutaman päivän, kunnes tänään koitti sen aika. Aika kokeilla tätä ihmeellistä tomaattikastikeohjetta. Googlailin hiukan ja löysin heti tarvitsemani Alénin ohjeen. Resepti näytti helpolta, tarvikkeet löytyivät mun kaapista ja halusin hyvän kastikkeen luomu papupastani joukkoon, joten vetäsin essun päälleni ja ryhdyin hommiin.


Tein muutaman muutoksen alkuperäiseen ohjeeseen. En laittanut sekaan viiniä enkä appelsiinin kuorta, mutta halusin lisätä tomaattikastikkeeseen jauhelihaa. Ai että, siitä tuli parasta mun tekemää jauhelihakastiketta ikinä. Vai spagettikastiketta, kun laitoin sen papupastan päälle?
Nyt saan syödä tätä ihmesoossia pitkään, sillä sitä tuli tehtyä aikamoinen annos kerralla. Opinkohan mä joskus tekemään ruokaa sopivasti? Sillein yhdelle henkilölle pariksi päiväksi. Ei neljälle hengelle. Hups.

Täytyy siis myöntää, että suosittelen tätä tomaattimurskaa, sipulia, valkosipulia, oliiviöljyä, sokeria ja vettä sekä hiukan suolaa ja pippuria sisältävää "julkkis" kastiketta ainakin kokeiltavaksi! Onko joku teistä päätynyt kokeilemaan samaista ohjetta? Mitä muita kastikkeita suosittelisitte pastan kanssa?

Ps. Teen teille jossain vaiheessa postauksen siitä, kuinka toimin keittiössa pyöriksellä. Kun keittiötäni ei ole remontoitu pyörisläiselle helpoksi. Kunhan vain saan hommattua kuvaajan tätä varten..

xoxo, Jassu

13 kommenttia:

  1. Sorruin kanssa Muttiin! :D
    tänään tein siitä jauhelihakastikkeen muusi-jauhelihalaatikkoon ja myönnetään, aivan pirun hyvää tuli :)
    Oot ihanan positiivinen tyyppi, jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuulostaa hyvältä! Kiitos kiitos, jatketaan :)

      Poista
  2. Ei ole flunssakkaan niin kuin ennen. Penskana oli innoissaan kun sai jäädä pois koulusta katsomaan MacGyveriä, makaamaan sohvalle ja juomaan punaista jaffaa. Nyt on pakko puolikuoleena raahautua velvollisuuksiin ja sieltä kun pääsee pois niin entistä heikommassa hapessa pakko ryömiä kauppaan ja apteekkiin, että jaksaa vielä huomisen. Silloin tajuat että on vasta keskiviikko, ja viikonloppuun on vielä aikaa.

    Tuorepastan kaveriksi tuli yhteen aikaan tehtyä aika useasti kinkku-pekonikastiketta, mutten enää edes muista reseptiä. Tuli pieni kyllästyminen tuohon, vaikka maukasta olikin.

    Ei muuta kuin pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahh totta tuo flunssajuttu =D Uii kinkkupekonikastike kuulostaa niin hyvältä, mutta niin rasvaiselta :P

      Poista
  3. Hei mistä oot ostanut papupastaa? Onks se syötävää ja millanen ravintosisältö siinä on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinvoinnintavaratalosta. Oli todellakin syötävää, mutta ei se ollut ihan sitä mitä luulin ;( Innoissani ajattelin tilanneeni gluteenitonta versiota, ettei olisi vehnää. Mutta olin sekoittanut innostuksessani tilaukset ja tilasin jotain, missä ei tullut lainkaan ravintosisällöstä tietoja. Sen tajusin, että vehnää siinä on. Eli en osaa vastata valitettavasti..

      Poista
  4. Parane pian!
    Ja muista olla polttamatta kynttilää jatkossa enää molemmista päistä!

    Liian kova tilannenopeus ei ole missään hyväksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranin! Mutta valitettavasti en ymmärtänyt muuta kommentistasi :D

      Poista
  5. Haluutko vielä ruokareseptejä Jasmine?

    VastaaPoista
  6. Hyvä Jassu. Mäkin tein. Minäkin muutin ohjetta. Siinä oli virhe. Siitä puutui herkkutatit. Nam, että oli hyvää, kun paransin ohjeen kamalan virheen. Parane pian.

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti olet jo paremmassa kunnossa Jasmine?!

    VastaaPoista