torstai 2. tammikuuta 2014

mun vuosi 2013 ja railakas uv

Vuosi 2013 on nyt ohi, joten eiköhän olisi aika ynnätä kaikki tapahtuneet asiat yksiin kuoriin.

Kuvituksena, jo tavaksi tulleessa postauksessa, on kuvia mun uudenvuoden juhlinnasta 24 tunnin vierailulta Helsingissä. 

IHMISSUHTEET

Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? -  Olen! Esimerkiksi ihana Linda :*

Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - Juujuu! Olen päässyt työskentelemään sanomalehdessä, ostanut oman auton,  ajellut vesiskootterilla, lennellyt paloletkun päässä järvellä ja  tuulitunnelissa ilmavirran avulla, saanut ihan mahtavan työpaikan ja päässyt tekemään monia ihania juttuja blogin avulla. Onhan tuossa jo ihan kivasti uusia juttuja :)

Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - Ehei en.

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - Niitä on niin paljon! Osan niistä luettelin jo pari kysymystä sitten. Mun vuosi 2013 on ollut niin mahtava, että apua. Aaa nyt tulee mieleen (tosiaan edellisten lisäksi) kesän aloitus Helsingissä, festarit, Oulun reissu, Espanjan matka, monet hetket mun ihanien ystävien kanssa. Ainiin ja se, kun kaveriporukalla valvoimme kesäyönä aamun pikkutunneille saakka ulkona. Istuskelimme, kuuntelimme musiikkia, juttelimme ja lopuksi nurmikon sadettimet kastelivat meidät. 

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana ? - Hah, joo :D 


ITSE

Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - Mmm. Tää on aina vaikea. En mä paljoa, mutta varmasti jonkin verran!  

Oletko tehnyt jotain mitä kadut? - En. Kuten olen aiemminkin sanonut, mä en kadu mitään. Jopa niistä typeristä asioista oppii jotain.

Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - En taaskaan. Hyvä suoritus.

Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - Ja tätäkään en ole vielä(kään) saanut aikaiseksi. Enkä tiedä, tulenko koskaan yksin leffaan menemään.. 

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - Näköjään! Piti ihan blogista tarkistaa, milloin olen ottanut mun viimeisen tatuoinnin. Vasta viime toukokuussa.. Outoa, tuntuu kuin se olisi ollut mulla jo ikuisuuden. Heh.


TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS

Kuka oli paras uusi tuttavuus? - Tuttavuus..? Vaikea. Tuoreimmista uusista tuttavuuksista sanoisin työkaverini Reetta! 

Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - Pidin!! Yksi niistä oli esimerkiksi, että tilaan kalaa ravintolassa. Tein sen useamminkin kuin kerran. Lisäksi opettelin syömään oliiveja :D Ja pidin tipattoman alkuvuoden, kolme kuukautta.

Synnyttikö kukaan läheisesi? - Ystävän sisko kyllä, kai hän on tarpeeksi läheinen!

Kuoliko kukaan läheisesi? -  Ei.

Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2013? - Nämä kysymykset on yllättävät vaikeita! Mitähän mä haluaisin.. vetää leukoja niin, että lisäpainona olisi ainakin mun pyöris kiinnitettynä muhun!!  

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011? - Mulle ei ole näköjään pahemmin päivämäärät jääneet mieleen, enemmänkin ne tapahtumat ja fiilikset. Ei tule mitään päivämäärää mieleen voi nenä..

Vuoden suurin saavutuksesi? - Kaikista suurin saavutukseni.. on ehkä se, että huomasin itsehillintäni olevan aika helkkarin hyvä! Tai ei se huomaaminen ollut suurin saavutus, vaan mun itsehillintä. 

...ja suurin epäonnistuminen? - Yliopiston pääsykokeet :--D <- tuo hymiö kuvaa niin hyvin niitä.

Kärsitkö vammoista? - No joo valitettavasti, nyt loppuvuodesta kantapää on kärsinyt hiukan. Oivoi.

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - Ensimmäisenä tulee mieleen mun PT. Nimittäin se on saanut mut tekemään salilla paljon paljon enemmän, mitä tekisin itsekseni. Ja kuuntelee mun kitinää ja hepulinaurua melko usein.

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - Hääh. En mä usko, että kenenkään. En tunne olleeni mitenkään ahdistunut kenenkään käytöksestä? Eikäkun joopas, yhden mummelin käyttäytyminen sai mut hiukan ahdistuneeksi.

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - Matkusteluun! Ja vuokraan ja autoon.. Kaikkiin mainittuihin aikalailla.

Mistä innostuit eniten ? - Mä innostun lähes päivittäin asioista. Esim. kun postiluukusta kolahti kaverin hankkima Cheekin nimmari (!!) tai kun illastimme rakkaiden tyttöjen kanssa pitkästä aikaa yhdessä.. Innostun myös ainakin kerran viikossa aina uudestaan siitä, että mulla on ihana auto ja pystyn itse ajamaan sitä. Innostun myös mun kämpästä aina kun tulen matkoilta tai kun olen ostanut sinne jotain uutta (esim jouluvalot). Myös yksi suuri innostumisen aihe on lenkkeily ja sen jälkeinen innostunut fiilis.

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - Mä en osaa sanoa. Olin vuosi sittenkin muistaakseni onnellinen. Nytkin olen oikein onnellinen :)

Sosiaalisempi? - Olin varmaan sosiaalisempi. Musta on tullut mökkihöperö. Rakastan olla yksin ja olla välillä puhumatta kenellekään. Mutta rakastan myös nähdä ihmisiä, tutustua uusiin tyyppeihin ja jakaa mun hienoja tarinoitani kaikille.. Silti, olin ehkä asteen verran sosiaalisempi vime vuonna?

Rikkaampi vai köyhempi? - Samoilla linjoilla ehkä kuin nyt. Suurinpiirtein? Kokemuksellisesti en ollut yhtä rikas kuin nyt. Teinhän mä tänä vuonna vaikka mitä uutta ja jännää nimittäin!!

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - Uusia ruokia. Ruokia, joita en ole vielä itse tehnyt! 

...entä vähemmän? - Vaatteiden levittelyä ympäri kämppää.. Huoh, se on niiiin huono tapa.

Miten aiot viettää joulun? - Vietin sen jo tosiaan vanhempieni luona. Keilattiin, syötiin, pelattiin, syötiin lisää, katsottiin leffoja ja nähtiin siskoja ja heidän perheitään! 

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - Yritän tässä nyt miettiä kaikkea tapahtunutta, vaikeaa. Mä en keksi ainakaan mitää suurta. En ehkä muuttaisi mitään. Jos muuttaisin jotain, se muuttaisi kaikkea sen jälkeen tapahtunutta. Tai olisi jäänyt oppimatta jotain enemmän tai vähemmän tärkeää. 

Rakastuitko vuonna 2013? - En rakastunut kehenkään.

 Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - Salkkarit (!!), Greyn anatomia (<3) ja Moonlight (!!). Muitakin hyviä olisi pitkä liuta.. Mutta tuossa ne mieluisimmat.

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - En. En vihaa ketään. Voin vihata joitain tekoja, mutta en ihmistä.

Mikä oli paras lukemasi kirja? - Nälkäpelit!! 

...entä musiikillinen löytö?  - Kun tätä asiaa kysytään, ei tule oikein mitään mieleen. Mutta varmasti on ollut joitakin. Hmm Sanni taisi olla yksi parhaista vuoden 2013 musiikillisista löydöistä.

Mitä halusit ja sait? - Vaikka mitä! Auton ja erään kauan himoitsemani huivin jaaaa.. no siinä ehkä ihan ykköset!

Mitä halusit, muttet saanut - Koiranpennun, hamsterin.. En saanut niitä, koska en pysty hankkimaan sellaista, jossa olisi noin suuri vastuu. Ei mulla ole aikaa. En halua sitoutua.

Mitä teit syntymäpäivänäsi? - Suutuin, sain yllätyspiknikin ja keilasin kavereiden kanssa! 

Ketä kaipasit? - Maailman kauneinta enkeliä

Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - Pitkät yöunet ja urheilu. Ehkäpä nyt myös läheiset ihmiset ja tietty minä itse. En ole meinannut menettää järkeäni menneenä vuotena :D 


MUUTA

Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana? - Jälleen: kuka niitä laskee?

Oletko joutunut tappeluun? - Lähestulkoon!! Cheekin keikalla (tai varmaan keikoilla). 

Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - Hmm joo.

Oletko juonut "perseitä"? - Hyh. Juon mielummin nesteitä.

Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - Eikös tätä kysytty jo ainakin kerran? Nyt tulikin mieleen.. oli yksi tai kaksi juttua, joita kaduin hetkellisesti seuraavana päivänä :DD Mutta nojoo, nyt naurattaa.


Loppuun voisin sanoa, että hieno vuosi 2013 ja myös sen mukainen mahtava vuoden vaihtuminen!!
Millainen oli teidän vuosi 2013? Entä miten ja missä muut viettivät uutta vuotta? 

Ihanaa alkanutta vuotta 2014 ihan jokaiselle ruutujen toisella puolen
xoxo, Jassu

11 kommenttia:

  1. Moikka! Tykkään sun blogista tosi paljon! Sulla on niin ihana asenne kaikkeen. Mistä oot kopioinu tän kyselyn? :) Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Voi kiitoksia :) Itseasiassa olisin voinut kopioida omasta facebookista tai vuosi sitten tehdystä omasta blogikirjoituksesta, mutta nyt kopioin tän kaverin facebookista kun hän oli tehnyt jälleen saman kyselyn! Saman kyselyn olen huomannut olevan muutamissa muissakin blogeissa!

      Poista
  2. Tää sun blogi on ihanan positiivinen. Alan nyt lukemaan tätä kyllä! ;) enkä vaan kaikkia kauhujuttuja keskustelupalstoilta!!! Kun itellä vähän hankala elämänvaihe kroonisten kipujen takia. Niin saa pelätä kaikkea, mutta toisaalta oon tajunnu senkin, että on turhata pelätä " kaikkea mitä vaan voi tapahtua " ja muistaa se, että omalle kohdalle ei voi tapahtua kaikki mahdolliset kauheat asiat. . :) Tsemppiä sinulle jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seuraamaan tätä =) Ja muistaa myös se, että kaikkeen sopeutuu ja toivottavasti kaiken kanssa oppii myös elämään! Oma asenne auttaa.. toki kovat kivut ja säryt on varmasti ikäviä :/ Tsemppiä sullekin!!

      Poista
  3. Vuosi vaihtui ensin kaverin luona lautapeliä pelatessa, sen jälkeen Jyväskylän keskustassa. Myös pari rakettia tuli ammuttua. Niiden katselu kuuluu uuteen vuoteen, olivat sitten itse ammuttuja tai kaupungin järjestämiä. Melkoinen show näyttää Helsingissä olleen =)
    -Arz

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein ihanalta tuo sun uusivuosi! Ja Helsingissä oli kyllä mun makuun okein mahtava tulitus =)

      Poista
  4. Tämä blogi on aivan mahtava, oot niin positiivinen! :)

    VastaaPoista
  5. Missäs päin Helsinkiä kävit pikavierailulla Jasmine?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan keskustassa pyörittiin! Sanotaanko siellä päin edes, että "keskustassa"..? Mutta siis hotelli oli Marski ja tulitukset katsottiin Senaatintorilla, että ihan ytimessä :)

      Poista
  6. Kyllä te olitte keskustassa! Kuin usein käyt/käytte Helsingissä?!

    VastaaPoista