sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

pukeutumisesta

Toivottavasti ehdin julkaisemaan tämän postauksen vielä ennen kahtatoista, kuten lupasin. Siis lupasin tehdä tämän ennen kuin viikko vaihtuu. Moni siis toivoi aiemmin multa postausta pyörispukeutumisesta, joten enköhän inspiroi sellaisen..



Tässä kolmen vuoden aikana on tullut kokeiltua erilaisia vaatteita ja kenkiä, jotka eivät ole sopineet mulle lainkaan istuma-asennon vuoksi tai eivät muuten vain ole olleet kovinkaan käytännöllisiä. No.. eivät mun kaikki vaatekokeilut ole olleet niin hemaiseviakaan. Näistä kaikenmaailman kokeiluista oppineena olen löytänyt itselleni sopivia.. juttuja? Materiaaleja, helpotuksia? En osaa selittää, mutta tässä olisi mun pyörispukeutumisesta ensimmäisenä mieleen juolahtaneet asiat:
venyvät materiaalit - ehdottomasti!! Helpointa pukea, istuu yleensä ihan hyvin ja tuntuu päällä hyvältä.
lyhyet takit - pitkistä takeista on turha edes haaveilla.. Ei olisi kovinkaan helppo saada istumaan hyvin tai helposti päälle. Eli lyhyet takit ovat juuri sitä, mitä mä tarvitsen! 
nauhalliset/vetoketjulliset kengät - kengän "suuaukon" avaaminen mahdollisimman suurelleen helpottaa kummasti jalkaa, joka ei jännity, sujahtamaan sisään. Saappaissa koko varren mittainen vetoketju on ehdoton!



Mut yllätti suuresti se, että löysät housut on muuten hankala pukea päälle. Varsinkin vessassa. Siellä ne jäävät aina johonki reunaan kiinni eivätkä edes asetu nätisti. Mä olen henkilökohtaisesti jättänyt (ainakin toistaiseksi) hyvästit iki-ihanille kollareille. Ne eivät vaan yksinkertaisesti asetu ja pyörivät miten sattuu päällä. Housuista ongelmallisia ovat mun mielestä myös farkut. Miehille ne ehkä sopivat, mutta mun ruikulakintuille on mahdotonta löytää tarpeeksi tiukkoja farkkuja, joissa vyötörö olisi kuitenkin tarpeeksi iso.. onneksi on olemassa legginsit!! 
Äsken mainitsinkin pitkien takkien hankaluudesta, mutta eivät yläosaston hankaluudet siihen loppuneet. Kauluspaitoja on myös hankala käyttää. Ainakaan mä en ole löytänyt nätisti istuvaa kauluspaitaa. Ne ovat aina niin pitkiä ja kelatessa olkapäätkin nousevat rumasti ylös. Mun onnekseni kauluspaidat eivät ehkä ole muutenkaan se mun juttu. (Heh ylläolevassa kuvassa mulla on kuin onkin kauluspaita - Espanjan lyhyt löytö!!)
Muita ongelmallisia tapauksia pukeutumisessa ovat juhlamekot ja valkoiset pitkähihaiset. Juhlamekoissa materiaalit ovat yleensä napakoita ja tyköistuvia - seisoma-asennossa. Eli kun istun niin monet mekot rypistyvät vatsan kohdalta inhottavaksi "makkaraksi", joten juhlamekon valinnassa ei pelkkä kaunis ulkonäkö riitä.. täytyy valita myös istuma-asentoon soveltuva kangas. Sitten ne valkoiset pitkähihaiset, no tarvitseeko edes mainita? Hihat! Kelatessa ei mene kauankaan kun kaunis valkoinen pinta on värjäytynyt mustaksi ja se siitä puhtoisesta paidasta. 




Edelliset ongelmat tai miinukset pyörispukeutumisessa eivät mua kovinkaan paljoa harmita. Enemmän mua harmittaa se, että shortseista on lähes turha haaveilla kesällä. Ainakin siis muodikkaista sellaisista. Tämäkin on mun mielipide omalle kohdalleni. Ehkä on monia muita pyöristyyppejä joilla ei ole tätä ongelmaa. Mun jalat kun ovat millaiset ovat (ruikelokuikelot, haha), niin shortsit eivät todellakaan näytä kovin kauniilta. Eli ne ovat poissa pelistä. Tyydyn capreihin tai ohuisiin legginseihin. Toinen juttu, mikä joskus harmittaa, on se etten voi kantaa kauniisti upeita käsilaukkuja. Yksiolkaiminen laukku ei pysy nykyisen pyörikseni takana ja sylissä sen täytyisi olla melko pieni, jotta näyttäisi edes hitusen järkevältä. Noo.. säästyypähän rahat! 
Jottei aivan menisi masenteluksi niin kerron myös niistä plussista, joita mun pukeutumisestani löytyy. Kengät säilyvät aikalailla puhtaampana kuin kävellessä! Ellen sitten kolauta niitä auton kylkeen siirtymisessä.. juu, tätä käy aivan liian usein. Housuja voi ostella mielin määrin monissa eri kuoseissa - legginsit eivät maksa lähellekään niin paljon kuin yhdet parit farkkuja. Lisäksi mun ei tarvitse miettiä vaatteita valittaessa miltä asu näyttää seistessä JA istuessa. Mietin vain miltä se näyttää nyt (ja ehkä joskus muistan miettiä kuinka paita/takki nousee hartioista kelatessa).



Jotkut ovatkin kysyneet multa "onko sormukset tai pitkät kynnet tiellä kelatessa?". Eivätpä oikeastaan. Kellot, rannekorut ja sormukset ovat mulle ainakin niin arkipäivää, etten edes huomaa niitä kelatessani. Ehkä jos jostain niistä (esimerkiksi rannekorusta) roikkuisi hapsuja tai irtonaisia kettinkejä, niin ne olisivat nopeasti pinnojen välissä. Pitkät kynnetkään eivät ihme kyllä pahemmin tule eteen kelatessa. Paitsi eilen.. mun nahkahanskat eivät meinanneet mahtua enää (liian)pitkien kynsieni päälle ja kelatessa sen huomasi. Kynsiä alkoi aristaa aivan tajuttoman paljon, sillä koko kelausmatkan hanska painoi kynsiäni alaspäin kohti sormea (emmä tiedä minne).. auts. Missä viila??
Hanskoista tulikin mieleen! Hanskat ovat aivan must. Kesällä, talvellä, sateella ja kurassa. Milloin vain. Ne suojaavat käsiä palamiselta (kesällä alamäessä), paleltumiselta (tästäkin kokemusta hrr), likaantumiselta ja niillä saa paremman otteen kelausvanteesta myös kostealla. Hanskoja kuluukin monta paria vuodessa, ainakin kun kelaa suht. paljon. Millään muulla ei ole väliä, kunhan on haskat. Hahah. 


Vastaan loppuun vielä usein kysyttyihin kysymyksiin:

Kauanko mulla meni aikaa oppia pukemaan sujuvasti? 
- Hmm puoli vuotta. Okei, neljä ensimmäistä kuukautta makasin sängyssä. Eli ehkä pari kuukautta? Tai tarkemmin ajateltuna varmaan lähes pari vuotta meni, että opin pukemaan niin kuin nyt. Tästä en enää usko oppivani nopeammaksi tai sujuvammaksi pukijaksi. 

Kuinka mä puen? 
-Tarkennukseksi haluan alkuun kertoa, että paidanhan puen kuten muutkin. Siis kävelevät. Paidan pukemisen opetteluun ei mennyt aikaa kuin sen verran, että sain voimia paidan nostamiseen. Paidat ja takit puen siis tuolissa istuessa. 
Housut, sukat ja kengät opettelin pukemaan pikkuhiljaa rauhassa. Helpointa se oli aluksi makuuasennossa, mutta nykyään vaihdan housut useimmiten istuvilteen - tuolissa, sohvalla tai vaikka ihanasti pöntöllä xD

Mahdunko sovituskoppeihin? 
- Kyllä :D Tämä on aina hauska kysymys. Jyväskylässä olen törmännyt tasan yhteen kauppaan, jonka sovituskoppiin en mahtunut talvirenkaideni kanssa. Muualla en muista koskaan törmänneeni vastaavaan. Housuja en kyllä mielelläni kaupoissa sovittele. Kengät pois - housut pois - housut päälle - housut pois - housut päälle - kengät jalkaan.. huh en jaksaisi pienessä kopissa äherrellä sellaista. Ostankin onneksi lähes aina legginsejä tai juoksuhousuja, joista useimmiten mulle sopii yksi ja sama koko.  Jos osuu väärä koko kohdalle, niin voihan tuotteen palauttaa/vaihtaa :)

Tällaista mun pukeutumisestani. Mitä en muistanut mainita? Kiinnostaako ketään eri vuodenaikojen pukeutumisen tärkeitä huomioita?
Nyt toivottelen ihastuttavia keväisiä päiviä kaikille ja lähden iltapalalle!
xoxo, Jassu






72 kommenttia:

  1. Ööh. Ei invan pukeutumisessa kyllä mitään positiivista ole. Mikään ei ole positiivista tuossa tilassa missä sinäkin oot! Sori kertoa totuus mutta niin se vaan on! :D

    P.S. Legginssit saa sut näyttään entistä epäsuhtasemmalta, etkö huomaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassoo :D Mun mielestä mun "tilassa" on äärettömän paljon positiivista!! Ja mitäs sitten jos näytän epäsuhtaiselta? Sehän on vaan sulle parempi.. näytät taatusti tuhannesti paremmalta kun mä sit :DD Hahaha.

      Poista
    2. No, siihen ei kyllä tarvita sua pyörätuoliin laittaa että mä näytän tuhannesti paremmalta. Haha. Näytin jo ennenkuin rampaannuit. :))))

      Poista
    3. Nämä viestit pisti vihaksi!! Jos ihminen on pyörätuolissa niin sen varmaan täytyisi olla vaan masentunut ja ajatella kaikki asiat negatiivisesti. Kaikki ajattelee eri tavalla asioita. Työn puolesta olen nähnyt niin paljon ihmisiä jotka ovat pyörätuolissa eivätkä osaa iloita edes pienistäkään asioista.
      En voi olla kuin iloinen näistä sinun teksteistä jassu, oon jäänyt sinun blogiin koukkuun. Mikä on jollain tapaa huono asia. :D Anteeksi tähän kommentointi. :)

      Poista
    4. :) Samaa mieltä, miksi mun pitäisi olla masentunut tai muuta sellaista? Mulla on elämä, ihan mahtava sellainen ja aion elää sen täysillä tuolista riippumatta (tai juuri sen avulla)!!
      Hehee kiva kun oot jäänyt koukkuun ;) Ja ei mitään, saahan tänne nyt kommentoida ja sähän kommentoit varsin asiallisesti, kiitos siitä!

      Poista
    5. Jotkut ihmiset ei tajua vaan olla kertomatta niitä vähemmän viisaita ajatuksiaan täällä, siis sellaisia jotka voivat loukata toisia. Typerää >:( määki ilmoittaudun yhdeksi "koukkuun jääneeksi", olen alle 15v, mutta suuri ihailijasi ! :)

      Poista
    6. Apua alkaa itkettää :D Siis oikeesti, legginssit saa sut näyttää epäsuhtasemmalta, whhhaat. Etkö juuri sanonu ettei kauheasti ole toimivia vaihtoehtoja. Ja mulle ei ainakaan pistäny silmään. Oot ihana ♥

      Poista
    7. Hei Jassu! Näin miehenä voin kertoo että sä oot edelleen ....tosi söpö :-) Jatka samaan malliin vaan!

      Poista
    8. Mikähän pelletrolli taas tuhlaa aikaansa tollasten ääliöviestien kirjotteluun :D Pyörisläisenä olemisessa on taatusti niitä hyviäkin puolia, vaikka tietty huonojakin. Ihmisten pitäis enemmän olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa - kehitysvammaisten, liikuntarajoitteisten, yms jotta oppisivat vähän suvaitsevaisuutta ja sen ettei pyörätuoli, jalkaproteesi, kehitysvamma, adhd, tai mitä ikinä nyt löytyykään, tarkoita sitä että elämä on pilalla ja ei voi olla aidosti onnellinen, ja harrastaa kaikkea, etc elää elämäänsä miten haluaa.
      Tuon ylimmän kommentin kirjoittaja tuskin on kovin onnellinen kun pitää tulla tuollaisia kirjoittelemaan.. Harmin paikka, ikävää hänelle. Onneksi Jasmine ei ole niin typerä että menisi tuollaisesta kimpaantumaan vaan osaa jättää omaan arvoonsa.

      PS. Ei-pyörisläisenä haluaisin esittää tyhmän kysymyksen, miten pyöriksen kanssa pärjää ylä- ja alamäissä ulkona liikkuessa? Lähinnä mietin siksi kun olen ollut hoitotehtävissä missä on pitänyt auttaa pyörätuolissa olevia kuntoutuksessa käyviä, ja tarvittaessa pitänyt esim. ylämäessä ja alamäessä työntää pyörätuolia. Ainakin ne pyörätuolit oli tosi raskaan tuntuisia ja mulla oli vaikea kuvitella että miten sellasella pääsis yksin menemään, ilman että karkaa käsistä? Vaikka varmasti noita pyörätuoleja nyt onkin moneen lähtöön ja eri tarpeisiin.

      Poista
    9. Mun leuka loksahti kyllä lattiaan asti kun luin ton anonyymin kommentin.Ei järki paljon päätä pakota.Toivottavasti hänelle tuli hyvä mieli nyt huhhuh.Kaikkea ne jaksaaki keksiä...Mun mielestä sä olet erittäinen kaunis nainen ja vaikutat ihanan iloiselta ja onnelliselta tyypiltä:) Jatka samaan malliin! :)

      Poista
  2. Tää oli kiva ja mielenkiintonen postaus! Sulla on ihana tyyli :)

    VastaaPoista
  3. Ihan hitokseen tykkäisin jos sul olis vaan pikkarit ja rintsikat päällä, siis sisätiloissa kun muuta sä et tarvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha no kai tuo on kohteliaisuus eli kiitos vain kuka oletkaan :D

      Poista
    2. Aika outo läppä.

      Poista
    3. Jep en tiiä miks julkasin kaikki kommentit :D On vaa nii hauskaa

      Poista
    4. Ootsä vetäny jotai sieniä vai miks on niin hauskaa?

      Poista
    5. :D Mitäää? Ihan ilman sieniäki osaan pitää hauskaa. Nää kommentit pistää välillä naurattaa =)

      Poista
    6. Mitähän outoa siinä muka on et kaunis nainen olisi alusvaatteisillaan omassa kämpässään? eiköhän se ole ihan normaalia. :D Vai eikö rullislainen saisi olla? Mistä sitä tietää vaikka Jassu menisi täysin alasti omassa kämpässään jos sille tuntuu ja sekin olisi täysin normaalia. Ja kun miehen joskus löytää rinnalleen niin sitte varsinkin.. ;)

      Poista
    7. Pakko yhtyy tohon Anonyymin 10. maaliskuuta 2014 4.42 mielipiteeseen!!!

      Poista
  4. Kiva postaus! :) ♥

    VastaaPoista
  5. teetkö miten paljon töitä viikossa kipinällä? 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmm no se vaihtelee. Saavun paikalle kun mua tarvitaan. Välillä kuutena päivänä viikossa välillä neljänä päivänä, tuntimääräkään ei ole aina sama :)

      Poista
  6. saatko miehiltä huomiota? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin täällä blogissa saa huomiota miehiltäkin. Tai ainakin miesten nimimerkeillä kirjoittavilta...!!!

      Poista
  7. Anteeks tämmösiä on kysytty varmaan miljoona kertaa, mutta: tunnetko sä sun jalkoja? Pystytkö nousemaan jalkoja vasten yhtään tai siis jos siirryt niin suoraan jollekkin toiselle tuolille ym vai pystytkö yhtään tukemaan jalkoihin vai ns. pettävätkö ne esim alta? Tähän ei tarvitse välttämättä vastata, mutta onko sulla ihan normaali pidätyskyky jäljellä? Kiitos :) oot ihanan pirtee ja ilonen ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, näitä on kysytty aiiika monta kertaa :) Mutta en tunne niitä lainkaan, en pysty nousemaan niiden tuella mitenkään -> niissä ei ole minkään valtakunnan toimintaa.. Okei veri kulkee, mutta se on siinä. Pakko kysyä takaisin, mikä ihmisiä kiinnostaa mun pidätyskyvyssä? Musta se on hassua kun sitä kysytään :D Ei siis henkilökohtaisesti mitenkään pahalla, mutta en mäkään kysy ihmisiltä "hei pystytkö pidättämään normaalisti?". Vastaan silti, että kyllä pystyn :D

      Toivottavasti sait selkoa mun vastauksesta. Tänään vissiin lähtee näitä vastauksia aikalailla täältä päin.. Hups :D

      Poista
    2. Pakko vastata tähän. Luulen et ihmiset on sen takia kiinnostuneita sinun pidätys kyvystä koska kun et tunne omia jalkoja niin muiden on ehkä vähän vaikea ajatella miten pystyt tunnistaa oman vessa hädän kun et tunne ala vartaloa. Harvemmin käveleviltä tuota asiaa kysytään. Olen erilaisten invaliidien kanssa tekemisissä, joillain on alaraajat halvaantuneet jne ja ne ei pysty vessassa käymään. Täytyy itse nyt ottaa selvää miten se sinun kohdalla on eritavalla, joka päivä oppii jotain uutta ja sen takia luenkin sinun postauksia ja myös siksi että tulen hyvälle mielelle. :))

      Poista
    3. Ymmärrän kyllä toisaalta tuon, mutta mitä ihmiset tekevät tiedolla olipa tämä heille uutta tai ei? Jännää, että jotain kiinnostaa vessassakäynti.. sitä siis ihmettelen :D Kiitos kun selvensit oman mielenkiintosi taustan tai syyn(?) :) Ja siis jatkossakin saa kysyä kaikkea, tämä kysymys vain hämmentää mua kerta toisensa jälkeen..

      Poista
    4. Unohdin sanoa tarkemmin vielä et ihan sen takia minua kiinnostaa kun teen invaliidien kanssa töitä joka päivä niin se on minun työn kannalta tärkeää mitä enemmän tiedän asioita, oli se sit syöminen tai vaikkapa vessassa käynti. :D

      Poista
    5. Tavallaanhan tuo ei edes kuuluisi ulkopuolisille...?! Ainakaan ite en kertois kovin tarkasti kuin niille jotka "joutuis" noihin tilanteisiin.

      Poista
    6. Pitää itselläkin kommata että se vaihtelee, mitä ihmiset tuntee.. Esim neliraajahalvaus ei tarkoita sitä, ettei voisi yhtään liikuttaa käsiä tai jalkoja tai ei tuntisi mitään, monet tuntee jotain ja pystyy käyttämään esim käsiä suht paljonkin.. Alaraajahalvaantuneillakin kuulemma toi pidätyskyky yms tuntokyky riippuu aika paljon siitä mihin kohtaan selkäydintä on tullut vauriota.. Jotkut ei välttämättä tunne vaikka kainaloista alaspäin mitään ja ei pysty pidättämään, joillakin tunto menee vaan lantiosta alaspäin, jotkut kuulemma tuntee jonkun matkaa jaloista, ja se tunteeko vessahädän tai "paikat" ylipäätään on ihan henkilökohtasta :D

      Poista
    7. Minä tätä asiaa kyselin ihan ensimmäisenä tai tuo ensimmäinen kysymys tuli täältä. Ajattelinkin, että kysymys on varmaan aika henkilökohtainen, mutta se vaan tuli. Minua vain kovasti askarrutti, että jos ei tosiaan tunne jalkoja niin onko pidätys normaalia.. Oli ehkä kuitenkin vähän huono kysymys :) se on vain mietityttänyt niin ajattelin kysyä, koska en tunne ketään läheistä jolla olisi jalat toimintakyvyttömät ja tietäisin asiasta enempää..

      Poista
  8. Onks toi tän postauksen eka kuva Kipinästudiolta?

    VastaaPoista
  9. Ensinnäkin olet löytänyt ihanan oman tyylin,olet hyvännäköinen. Mielenkïntoinen postaus. Kiitos. Toiseksi joudutko oikeasti lukemaan tollaista saastaa,mitä joku anonyymi kirjoitteli. Hienoa,jos osaat ottaa ne nauraen,mutta minulla nousi karvat pystyyn. Kyllä blogimaailmassakin voi olla käytöstavat,kohteliaisuus,hienotunteisuus. Kirjoita se,minkä pystyt sanomaan kasvokkain,nimellä. Joka tapauksessa olet kivan tyylin löytänyt. Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anne! Juu ja tämän postauksen kommentit ovat vielä todella pientä.. valitettavasti. "Kirjoita se, minkä pystyt sanomaan kasvokkain, nimellä" - juuri niin!! :)

      Poista
  10. Kiitos ihanasta blogista! Joskus aiemmin muistan, että kirjoitit jaksatko tätä jatkaa negaus kommenttien vuoksi... Älä lopeta, vihaajat vihaa, kuten Cheek jo totesikin ;)

    Tää kysymys ei kyllä liity postaukseen oikeestaan, mut huomasin, että sulla on pantherassa talvirenkaat. Onko ollut näppärät? Toisaalta tänä talvena ei lunta oo ihan hirveesti näkynyt... Mietin vaan, et miten toimivat jne. kun pantherassa on aika pienet noi lokarit ja perusrenkaatkin nappaa välillä kiinni tai sinne jää jtn kiviä tms. väliin. Siis ootko tykänny ja onko ollut talvella paremmat ku normit?

    Muakin naurattaa aina noi vessakäynti kysymykset, mut mun mielestä niiden edelle menee kyselyt makuuhuone jutuista :D En ymmärrä, missä tilanteessa niistä tulee muiden "riistaa", kun en itekään ventovierailta käy kyselee, että irtosko viikonloppuna ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mahtavasta kommentista!! Siis nää talvirenkaat on ihan mahtavat mun mielestä.. tai pikemminkin nää on kai maastorenkaat. Eli toimii hiekallakin paremmin kuin ne perus. Sit myös just toi kun perusrenkailla jää kivet yms. lokarin ja renkaan väliin niin jotenkin ihmeesti näissä ei tapahdu sitä lainkaan!! Eli hiekotetulla lumella en ees pysty kuvittelemaan enää kelaavani muilla kuin näillä renkailla :)
      Hahhh ihanaa kun on joku, joka ajattelee samanlailla noista kysymyksistä!! Voi että, just niin - missä vaiheessa niistä asioista tulee muiden riistaa?? Ihan tavallisia ihmisiä mekin ollaan :D

      Poista
  11. Kerroit tuossa hanskoista, niin onko sulla jotkut erikoiset "kelaushanskat" vai käykö kelaamiseen hanskat kuin hanskat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole erikseen mitään hienoja kelaushanskoja.. olis ehkä ihan hyvät, jos sellaiset löytäisin!? Mutta yleensä perus nahkahanskoilla meen, niillä saa parhaan otteen kelausvanteesta. Ihan niitä perus kangashanskoja?? En tiiä mitkä ne on.. mut kuitenkin, niin niitä en käyttäis välttämättä.. ei saa otetta hyvin kun liukuu.

      Poista
  12. olet ihanan positiivinen ja kaunis !!! näkee että olet sinut itsesi kanssa !!! se välittyy ympäristöönkin!!! aivan ihana blogi=) hyvää kevättä!!!
    T:Arja

    VastaaPoista
  13. Tiesitkö sitä että paras meikki on kaunis ja aito hymy Jassu?!

    VastaaPoista
  14. Mä haluaisin kuulla lisää noista sun tatskoista? :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olenkin kertonut niistä joskus.. voisin kohta etsiä sen postauksen ja linkittää tähän!

      Poista
    2. http://rpakkaus.blogspot.fi/2013/07/millainen-olisi-taydellinen-paiva.html
      Aikalailla puolivälissä tuota postausta löytyy selitys silloisille tatuoinneilleni :)

      Poista
  15. Ompa sulla hirvee juurikasvu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyvikasvu. Mutta sehän oli oikein tyylikäs!! Enää sitä ei ole =(

      Poista
  16. mitä housuja käytät talvella kun 20 astetta pakkasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahtia legginsejä päällekäin :D

      Poista
    2. eikö oo kylmä, entäs kun on 30 astetta pakkasta ja kamala tuuli

      Poista
  17. Sä olet niin kaunis ja tyylikäs, että wau! Tuo eka kommentti oli niin ala-arvoinen, että ihan säälittää sen kirjoittaneen ihmisen puolesta. Ja säälittävintä on se, ettei hän taida itse edes ymmärtää hävetä! Sulla on ihan mahtava ja todella mielenkiintoinen blogi! Kiva että jaat elämääsi! :)

    VastaaPoista
  18. Miten kelatessa, millaiset hanskat pitää olla? Onko jotain vaatimuksia vai kelpaavatko mitkävain hanskat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielellään hanskat, joissa on pitoa! :)

      Poista
  19. Ois tosi kiva kuulla miten pystyt ajamaan ja miten yksin siirryt autoon jne. ? :) (en tiedä ootko tehny semmosta postausta vielä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt siitä postauksen! Linkkaan myöhemmin tähän..

      Poista
    2. http://rpakkaus.blogspot.fi/2013/07/valmiina-ajamaan.html
      Siinä viimekesäinen postaus aiheesta. Nykyään teen ehkä jotain juttuja hiukan erilailla, mutta sama idea kaikessa on vieläkin :)

      Poista
  20. Hei,

    ihana aitoi postaus sinulta, omalla aurinkoisella luonteellasi joka postauksista välittyy. Mistä ostat leggigssejä? mää käytän kans leggareita, ostanut VeroModasta/Vilasta.. parhaita! En vois käyttää tiukkoja farkkuja jotka ei istu päälle hyvin ja leggarit on siksi parhaat että ne joustaa!

    Ja tennarit iha parhaat kengät, koulussa, vapaalla..

    Ihanaa kevättä sinulle, jatka samanlailla omalla iloisella asenteellasi, se auttaa jaksamaan myös minua kun luen sinun kuulumisia!

    http://pieniaarjenpalasia.blogspot.fi/ käy lukemassa, Henna

    VastaaPoista
  21. Hei Jassu! :) Ensinäkin täytyy sanoa, että ihmettelen todella suuresti näitä kommentteja täällä.. Olen lukenut blogiasia ehkä puolen vuoden ajan ja mielestäni olet aivan upea ihminen! Olen lukenut myös kaikki postaukset blogisi alkupuolelta. On ihan uskomatonta miten pysyt aina noin positiivisena. Oot muille ihmisille todellinen esimerkki siitä miten kaikki vaikeudet voi voittaa! Olen itse 19 vuotias enkä voisi kuvitella miten selviäisin siitä jos liikuntakykyni katoaisi jalkojen osalta kokonaan. Sun blogin ansiosta oon tajunnut, että kun elämässä tapahtuu jotain minkä takia menettää paljon, sen ansioista voi myös saada ja oppia paljon. Käyn tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalan peruskurssia ja tänään opettelimme pyörätuolilla liikkumista eri tilanteissa. Jo ensimmäisen sadan metrin jälkeen mietin, miten ihmeessä pystyt siihen joka päivä, tai oikeastaan sitä miten jaksoit niin hyvin opetella uuden elämän pyörätuolissa. Vasta asiaa kokeiltuani tajusin kuinka paljon arkisten asioiden tekeminenkin vaikeutuu pyörätuolin myötä. Olet mielettömän upea, kaunis ja inspiroiva ihminen! On todella hienoa että jaksat kirjoittaa tätä blogia ja jakaa positiivisuuttasi meille lukijoille! Toivottavasti tuollaiset ilkeät anonyymit vain tajuaisivat pysyä poissa täältä..

    VastaaPoista
  22. Joo tosiaan olis kiva jos tekisit postauksen kuinka toimit autoon / autoiluun liittyvissä jokapäiväisissä tilanteissa Jassu?!

    VastaaPoista
  23. Hei, sellaista kyselen että oletko koskaan käyttänyt Fiorellassa myytäviä crazy age-farkkuja?

    VastaaPoista
  24. Oooon korvia myöten rakastunu!!

    VastaaPoista
  25. Löysin tän blogin ihan sattumalta ku googlasin vetoketjulliset tennarit :DD Mut tosi hyvä blogi! (:

    VastaaPoista
  26. Sun blogia on niin ihana vaikka lukee koska oot niin ihanan pirteä ja pystyt nauttimaan elämästä samalla tavalla kuin ennenkin!! Tuot piristystä päivään♥

    VastaaPoista
  27. Hei! Itse käytän kans pyörätuolia liikkumiseen, joten oli kiva lukea tää sun vaatepostaus. Se mua jäi ihmetyttään, kun sanoit, että takin pitää olla lyhyt. Kun itse koen taas niinpäin et takin pitää olla pitkä, jotta pyörätuolista pois siirtyessä en esittelisi takapuoltani, koska pitkään istumisen jälkeen noustessa housut meinaavat väkisinkin tippua ainakin vähän. Saat ilmeisesti myös kengät hyvin pysymään jalassa? Itse en voi käyttää mitään ihania matalia kenkiä, koska ne meinaavat tippua jalasta, kun siirryn pois pyörätuolista. Sulla ei ilmeisesti oo tätäkään ongelmaa? Kiitti myös pyörätuolin talvirengas-vinkistä, en ole koskaan kuullut, että tällaisia olisi saatavilla. Pystyykö niillä menemään myös sisällä, vai tuleeko lattiaan jälkiä?

    Aivan älytön se kommentti, joka koski sun ulkonäköä. Taitaapi olla niin, että kyseinen henkilö on tullut katsomaan blogiasi, jotta keksisi jotain haukuttavaa, ja sitten sitä on alkanut ottaa päähän se, että sä ootkin paremman näköinen kuin hän itse! Oon itse myös kohdannut tuota, että muut naiset ei kestä sitä et en olekaan ruma, koska heidän mielestään pyörätuolilla liikkuva ihminen ei mitenkään voi olla hyvännäköinen. Ihan niinkuin ihmisen ulkonäköön nyt vaikuttaakin se, että millaisessa tuolissa istuu vai istuuko ollenkaan!? :)

    VastaaPoista
  28. Kiva postaus. On tässä ajan kanssa itsekin ymmärtänyt, että istuessa todellakin tarvitsee olla mukavat vaatteet! Aurinkoiset terveiset sinulle!

    VastaaPoista