keskiviikko 14. toukokuuta 2014

motivaatio hakusessa

Heipähei! Juuri nyt mun oli tarkoitus lukea pääsykokeisiin. Olen yrittänyt avata pääsykoemateriaaleja viimeiset kaksi tuntia.. tuloksetta. Miten voi olla niin vaikeaa avata yksi (liian pitkä) teksti ja jatkaa lukemista siitä mihin viimeksi jäin. Ei, mielummin luen uusimman Costumen kannesta kanteen (en koskaan lue ensimmäisellä kerralla lehteä näin tarkkaan kuin äsken), suunnittelen kaikkea kivaa kesälle ja järjestelen tavaroita (esimerkiksi magneettien uudelleenjärjestäminen jääkaapin oveen on todella tärkeää tehdä juuri nyt). Oih ja ulkonakin näyttäisi olevan aika mainio keli, joten lenkillekin olisi kiva lähteä.. Heh. Jos nyt ensin lukisin edes puoli tuntia?


Onko siellä ruutujen toisella puolen muitakin pääsykokeisiin lukemisesta lintsaavia laiskureita? Mistä te saatte motivaation lukemiseen? Mä en näköjään meinaa saada lainkaan sitä suurta innostusta luku-urakkaani. Miten se lukeminen olikin viime vuonna niin helppoa?

Tsemppiä muille uurtajille!
xoxo, Jassu

Ps. Kun olen saanut piileskelevän lukutoukan itsestäni esiin ja lukenut edes kerran materiaalit läpi, lupaan palata vähintään entiselle tasolleni Rakkauspakkauksen pariin. Toivottavasti jaksatte odottaa vielä hetken kunnon postauksia! :)

19 kommenttia:

  1. Täällä samaa ilmassa, mutta gradun kanssa. Ei iske sitten ollenkaan. Suunnittelen treenejä, luen blogeja ;) ja ajattelen seuraavaa ruokailua.. Huooooh. No mutta ehkä tämä tästä jossain vaiheessa.. Tsemppiä sinne! :)

    VastaaPoista
  2. Kertaus on opintojen äiti.

    Eli siis... Aloittaminen on aina vaikeaa mutta lopussa kiitos seisoo!

    Ps. Hauskoja ja hyödyllisiä lukuhetikä Japukalle!

    VastaaPoista
  3. täällä toinen, joka ei saa lukemista ikinä aloitettua! mihin haet opiskelemaan?

    VastaaPoista
  4. Siskoni tekee silleen että se lukee joka päivä 10h ja pitää 3 taukoa siinä ja menee lenkille ja samalla se tekee paljon muistilappuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wou! Kymmenen tuntia!! Huhh.. mä oon ollut ylpeä jos oon tunnin saanut päivässä luettua.. hups :D Mutta siis huikee sisko sulla!

      Poista
  5. Hei nyt mitenkään tekstiin liittymättä, onko tuo mango piimä hyvää? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! On ihan hyvää, muttei niin hyvää kuin mustikkapiimä!!

      Poista
  6. Itsellä ei onneksi tarvitse enää pääsykokeisiin lukea, mutta gradu pitäisi tehdä. Huonolla keskittymiskyvyllä varustettuna ja haahuiluun taipuvaisena olen saanut apu mytomatoes -palvelusta, jossa on sellainen ajastin, että 25min keskitytään täysillä tehtävään ja sit on 5min tauko. Kummasti olen saanut enempi aikaiseksi tän avulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mullakin on toi mytomatoes juttu! Latasin sen vähän aikaa sitten puhelimeen ja pitäis nyt kunnolla käyttää, että sais luettua.. :)

      Poista
  7. Mun sisko lukee psykologiaa ja sillä on kohta pääsykokeet. Se on merkannut munkin kalenteriin mitä lukee minäkin päivänä että se lukee ensin kaksi kappaletta ja lukee ne uudestaan ja kirjoittaa muistiinpanoja

    VastaaPoista
  8. Onks sulla uus kone? Vai onko tuo viel se vanha?

    VastaaPoista
  9. Itellä toiminu tentteihin lukiessa "itsensä lahjonta": kun olet lukenut tunnin intensiivisesti saat katsoa telkkaohjelman. Eli määrittelen ajan ja palkinnon. Toiminu omalla kohalla paremmin kuin vaan pelkkä lukeminen.

    VastaaPoista
  10. Me just naurettiin mun kämppisten kanssa, että meillä on aina tosi siistiä kun meillä on paljon kouluhommia. Pojat just järjesti kaikki keittiönkaapit kun niillä oli joku ryhmätyö yliopistolla ja mä jynssäsin parvekkeen lattiasta kattoon vältelläkseni esseen kirjottamista. Myös ruokien monimutkaisuus lisääntyy kertaheitolla jos kouluun pitäis ahkeroida jotain :D
    Tsemppiä luku-urakkaan! Alottaminen on aina vaikeinta, sit kun pääsee vauhtiin niin sit se ei enää oo niin kamalaa :)
    T. Maaria

    VastaaPoista
  11. Mulla on sama juttu että pitäs lukkee mutta kun on paaaljon muuta tekemistä...

    VastaaPoista
  12. Onneks mun pääsykokeissa ei ole ennakkomateriaalia, eli en edes voi lukea mitään… :P

    VastaaPoista
  13. Suosittelisin myös tuollaisen mytomatoes-tyyppisen "nyt teen tätä xx minuuttia". Sillä systeemillä pääsee alkuun, ja hyvällä onnella niin hyvään vauhtiin että pystyy keskittymään pitempäänkin.
    Nuorena tenttiinluku alkoi aina siivouksella, sitten hoidin kirjeenvaihdon (se oli ennen sähköpostia, hehe)... ja vasta SITTEN oli parempi lukurauha. Eli tällaisille asioille täytyy budjetoida aikaa.
    Toinen juttu joka auttoi juuri minun keskittymistäni oli ikääntyminen - kun 30 alkoi lähestyä, maailmanmatkat oli tehty ja seikkailut koettu sekä miehet vaihdettu moneen kertaan!

    VastaaPoista