sunnuntai 18. toukokuuta 2014

mun viikonloppu

Hei jee ehdinpä kirjoittamaan teille tämän kesän (onhan nyt jo kesäkesä eikö?) ensimmäisen "mun viikonlopun". Perjantaina en vissiinkään ollut napsinut kuvan kuvaa, lukuunottamatta mun lätkäeväskuvaa, jonka voittekin nähdä instagramissa. Niin ja en mä mitään erityisempää sinä päivänä tehnytkään; kävin treenaamassa, olin ehkä hetken töissä (jos oikein muistan) ja luin pääsykokeisiin (ihan for real!!) sekä katsoin jääkiekkoa hirmuisen jännittyneenä.



Eilen lauantaina oli huippukiva päivä! Aamupäivästä lähdin keskustaan onnittelemaan ystävääni, jolla oli syntymäpäivät. Kävimme kynsienlakkauksessa, lounastimme hauskojen miesten pitämässä pop up -ravintolassa (oli niin hauskaa kun nämä miehet alkoivat laulaa kovaan ääneen synttärilaulua kuullessaan Lauran syntymäpäivistä) ja nautimme auringosta ja siitä, että kerrankin Jyväskylässä on hulinaa! Ihmisiä oli varmaan enemmän kuin tämän vuoden menneinä päivinä yhteensä :D
Myöhemmin päivällä lähdimme ihanien tyttösten kanssa viettämään näitä syntymäpäiviä hiukan erikoiseen, mutta siis melko hurmaavaan, koristeltuun teollisuushalliin! Näistä bileistä karattuani menin vielä tapaamaan lisää kavereitani Jyväskylän Yläkaupungin yöhön.


Tänään aamusta heräsin siivoilemaan siskoni kanssa ja kodin siistiydyttyä lähdimme hänen perheensä kera Keskisuomalaisen pihakirppikselle. Lähes kaikki pöydät (tai autojen peräkontit) kierrettyäni lähdin kelailemaan kohti satamaa. Satamassa evästimme jälleen edellisen päivän synttärisankarin kanssa. Ulkoiltuani tarpeeksi tälle päivälle tulin kotiin juomaan herkullista mansikkasmoothieta ja katsomaan (taas) jääkiekkoa.
Äsken yritin kovasti taas saada lukumoodia päälle, mutta ei. Päädyin kirjoittamaan tänne viikonlopustani. No ehkä tämän julkaistuani avaan pääsykoemateriaalit ja edes hiukan vilkaisen niitä..?

Jospa tämmöiset kelit jatkuisivat pitkään! Vaikkakin tuo aurinko ja korkeat lämpötilat hiukan hidastavat mun lukemista.. Huups.

Huippua huomenna alkavaa viikkoa ihanuudet!
xoxo, Jassu

17 kommenttia:

  1. No nyt ei enää puutu ku lenkkiseuraa...

    Kelit on jo kohdallaan pääkaupungissakin.

    Ps. perjantaina olis tiedossa ilmaiskonsertti takapihalla!!!

    VastaaPoista
  2. Onks tossa tän postauksen 1. kuvassa sun kotikatu Jasmine?

    VastaaPoista
  3. Hups...!!! Nyt gtuliongelmia...!!! Reilusti vajaa viikko aikaa...!!!

    VastaaPoista
  4. Hei! Eksyin sun blogiin ihan sattumalta tuossa viime viikolla, ja nyt muutaman päivän sisällä luin kaikki postaukset läpi. Täytyy nostaa hattua ja kumartaa todella syvään, sillä oot ihan upea ihminen! Oot niin ihanan positiivinen kaikesta huolimatta, että monen pitäis kyllä ottaa susta mallia. Jään ehdottomasti seurailemaan, oikein hyvää tulevaa kesää sulle ja tsemppiä pääsykokeisiin! :)

    VastaaPoista
  5. Voisitko heu kirjoittaa juttua siitä miten onnettomuudessa saamasi aivovamma näkyy ja vaikuttaa elämääsi? Olisi kiinnostavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mmm siitä ei ole oikein mitään kerrottavaa :) Eipä nimittäin vaikuta mun elämään lainkaan. Mutta kiitos ideasta!

      Poista
  6. Mikä sun instagram on?:)

    VastaaPoista
  7. Hyvää Syntymäpäivää Jasminelle!
    T:Jiri

    VastaaPoista
  8. Lämmin Onnentoivotus
    Sinulle Jasmine 22-vuotis päiväsi johdosta!

    Toivoo Ystäväsi: Jiri

    VastaaPoista
  9. Onnee synttäreittesi johdosta,vähän myöhässä mut !!

    VastaaPoista
  10. Huolestunut kansalainen28. toukokuuta 2014 klo 12.53

    Näin sut eilen ajamassa vaalealla/valkealla autolla... Puhuit puhelimeen samalla. Handsfree olisi hyvä hankkia. Jos et itsestäsi välitä se on ok, mutta koita välittää muista liikenteessä..! Kukaan ei halua vammautua jäätyään auton alle autoilijan rikkeen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä.. sillä ei ole fyysiesti mahdollista ,että olisin puhunut puhelimeen samalla kun ajan! Sillä toinen käsi on ratissa ja toinen kaasulla.. hmm. Ehkä se on ollut joku toinen, sillä täällä on kaksi muutakin aivan samanlaista autoa kuin mulla.
      Ja kyllä todella välitänkin muista liikenteessä! :)

      Poista