perjantai 9. toukokuuta 2014

"ei mulla oo mitään sanottavaa"

Mä en ole avannut bloggeria viikkoon. Tunti sitten avasin ja aloin kirjoittamaan. Homma jäi kesken, ei mulla ollutkaan mitään sanottavaa. Pyyhin pois koko turhan jorinan.
Tuntuu siltä ettei mulla ole vieläkään mitään sanottavaa.
Just nyt mua nukuttaa, väsyttää ja silti mun olo on aika onnellinen. Perjantai, eikä mitään suunnitelmia illalle..

Mä kävin tänään moikkaamassa mun mummoa ja pappaa. Vein kukkia etukäteisäitienpäivälahjana ja ne kaksi ihanaa ihmistä iloitsivat moneen otteeseen niistä mun tuomista kukista kyläilyni aikana. Lököilin sängyllä mummon kanssa ja juteltiin maailman menosta samalla kun pappa kirjoitti muistiinpanoja tulevia syntymäpäiväjuhliaan varten. Voi että, mummo ja pappa ovat aina olleet samanlaisia; mummon kanssa jutellaan (paljon ja syvällisesti!!) ja pappa touhuaa kokoajan jotain tai sitten opiskelee jotain uutta tai kirjoittaa muistiinpanoja mitä erilaisimmista asioista.
Mulle jäi niin hyvä mieli visiitistäni mummolaan, että halusin kertoa siitä teillekin! :)

Niin ja bongasin juuri äsken kylmiä väreitä aiheuttavan biisin. Tämä on ihana ja tehty hyvän asian puolesta ->




Vielä muuten sellaista, että huomenna lauantaina Jyväskylässä liikkuvat huomio! Kannattaa käydä kurkkaamassa Asema-aukiolla Saappaan tiloissa järjestettyä kirpputoria kello 10-15 välillä. Jyvässeudun Saappaan toiminnan tukemiseksi järjestetyn kirpputorin jälkeen onkin sitten hyvä jatkaa kierrosta Jyväskylän satamaan. Satamassa on nimittäin Käsityökortteli -kiertue, jossa pääsee ihastelemaan (ja tietenkin ostamaan) kotimaisia käsitöitä (mm. KirpunKolo tuotteineen löytyy sieltä). Jos et ole vielä äitienpäivälahjaa hommannut, niin huomenna jommastakummasta tapahtumasta lahjaa etsistekelemään!
Voisin myös tietenkin vinkata, että lahjakortti Kipinään olisi oiva lahja sporttiselle mammalle! Personal training -palveluiden lisäksi Kipinässä työskentelee urheiluhieroja/hieroja, joten muistahan vilkaista tämäkin mahdollisuus Kipinän nettisivuilta! Mun maailman parhaasta työpaikasta voit siis löytää maailman parhaan äitienpäivälahjan, eikös ;)

Oho, tämä mainostuspätkä herätti mut kyllä täysin. Miten mä itse ehdin kaikkialle huomenna!!? Ja olikohan mulla jotain työjuttuja tälle päivälle vielä.. Ainakin pääsykokeisiin lukemista löytyisi vaikka millä mitalla. Ihanaa..

Ps. Kaikki postauksen mainostukset olen tehnyt omasta ilosta. En hyödy näistä mitään, tai no, jos saan ihmisiä tulemaan enemmän paikalle, niin mulla on enemmän tekemistä huomenna! Eli tarttukaas ihmeessä mun loistaviin vinkkeihin kiinni!!

Sekalaisin höpötyksin toivotan teille loistokasta perjantai-iltaa ja palataan (toivottavasti kuvallisen postauksen kera) piakkoin!
xoxo, Jassu

10 kommenttia:

  1. Ihana teksti, hiano biisi! :) <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa ku jaksat olla noin ihanan energinen ja iloinen Jasmine!

    *halirutistus*!

    VastaaPoista
  3. Kyllä sitä sanomista taas löytyy. Mukavaa viikkoa, auringonpaistetta!

    VastaaPoista
  4. En tiedä oletko kuullut Push Girls -televisiosarjasta, Itse kun löysin niin piristi omaa synkkää päivääni ja paljon! Ihanan positiivisia ja iloisia ihmisiä! :)
    https://www.youtube.com/watch?v=SIoiQCGzcHU

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus pari vuotta sitten katsonut pienen pätkän tuota sarjaa! Voisinkin tässä joskus katsoa hiukan enemmänkin :)

      Poista
  5. Hei! Voiko sua seurata instagramissa? :) Kuinka sinut sieltä löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi seurata! Olen siellä nimimerkillä japukka :)

      Poista