keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Jassu seikkailee - New York

Pariisi, New York ja Lontoo. Kolme kaupunkia, jotka olen niin kauan kuin muistan halunnut kokea. Pariisin tsekkasin (ja siihen myös rakastuin) pari vuotta sitten, Lontooseen toivon pääseväni vielä joskus, mutta New Yorkin kohtasin hetki sitten. New York on aina ollut mulle paikka, jota ihailee vain televisiosta, jonne olen kuvitellut pääseväni vain suurimmissa unelmissani. Kesäkuun viimeinen viikonloppu matka unelmakaupunkiini kuitenkin alkoi.
Odotin kaupungin olevan suuri; talot korkeita, ihmisiä valtava määrä ja paljon hälinää. Ainut pelkoni oli se, kuinka pieneksi itsensä tuntee kaupungissa jossa asuu yli kahdeksan miljoonaa ihmistä. 
Jo ensimmäisellä taksimatkalla huomasin odotusteni täyttyvän; kaikki oli suurta. 




Vaikka New Yorkissa oli aina joka paikassa paljon ihmisiä, se ei ollut todellakaan ahdistavaa. Yllätyin positiivisesti siitä kuinka turvallinen olo oli liikuimme sitten missä päin kaupunkia tahansa. Yllätyin myös siitä, miten puhtaita ja vihreitä kadut olivat. Odotin ehkä synkempää ja likaisempaa kaupunkia, mutta vau, pääasiassa kauniita katuja! 
Kaiken kruunasi se, että hotellimme sijaitsi aivan ytimessä - Times Squarella. Meidän oli helppo lähteä seikkailemaan joko kävellen (kelaten) tai napata taksi suoraan hotellimme edestä. 





Matkan parhaimpiin hetkiin kuului ehdottomasti käynti Empire State Buildingissä. 86:een kerrokseen nousu hissillä (äärimmäisen nopealla sellaisella) oli jo oma kokemuksensa. Sitten ne maisemat! Rakennuksia toisensa perään ja silti niin upeaa. Ai että.
American Museum of Natural History kiinnosti meitä museoista ehdottomasti eniten, joten kävimme ihmettelemässä siellä dinosauruksia (jee!!) ja vaikka mitä muuta hienoa. Jälleen kerran kaikki oli isoa, todella isoa. 






Kävely, kelailu, tsillailu läpi Central Parkin aurinkoisena päivänä.. ahh, en edes tiedä mitä sanoa. Jo pienen matkan kuljettuamme kauniissa puistossa näimme muun muassa hääpareja, veneilijöitä, torvensoittajan, jättisaippuakuplia, hevosvaunuja, lihaksikkaita temppuilijoita, rullaluistelijoita, juoksijoita ja auringonottajia. Lenkkeilisin mielelläni siellä useamminkin. 




Kova haastaja Empire State buildingille oli kyllä Top of the Rock. Näkymät olivat ehkä vieläkin huikeammat tältä näköalatasanteelta, vaikka aivan yhtä korkealle ei siellä päässytkään. 





Mä olen niiiin onnellinen, että keksimme käydä katsomassa Broadwaylla Leijonakuningas musikaalin. Huh! Kylmiäväreitä ja kyyneliä nostattava uskomaton show. Jos Leijonakuningas on elokuvana Disneyn parhaimmistoa, niin musikaalina se oli vielä jotain enemmän. Jos aikaa olisi ollut lisää, niin olisimme varmasti käyneet katsomassa jonkin toisenkin musikaalin. 
Olimme hankkineet ennen reissua New York CityPass -kortit (lipukkeet?), joidenka avulla meidän ei tarvinnut jonottaa sisään esim. Empire State buildingiin tai Top of the Rockiin. CityPass sisälsi pääsyn kuuteen valinnaiseen (vaihtoehtoiset kohteet olivat lueteltuina) kohteeseen, joista yksi oli risteily Manhattanin ympäri. Reilu puolentoistatuntisen aikana näimme Vapaudenpatsaan, Brooklynin sillan ja Manhattanin eri osia. 
Kaiken kiertelyn ja turistikohteiden ihmettelyn lisäksi ehdimme shoppailemaan kaikkea ihanaa! Mun lemppariostospaikoiksi nousivat ehdottomasti Century21 ja Victoria's Secret. Century21:ssa paloi niin aikaa kuin rahaakin Suomen hintoihin verrattuna äärettömän halpohin merkkivaatteisiin ja laukkuihin. Victoria's Secret oli vielä mahtavampi kuin osasin kuvitellakaan; ihana henkilökunta ja upeita alusasuja sekä ihania tuoksuja ja urheiluvaatteita ja vaikka mitä! Jälkimmäisessä kävimmekin muutamaan otteeseen..



Viimeisenä kokonaisena päivänämme Isossa Omenassa pääsimme juhlistamaan 4th of Julya - Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää. Päivän huipennus oli puolentunnin ilotulitus Brooklyn Bridgellä! Mä olen jo Suomessa ja jopa Jyväskylässä innoissani kaikista ilotulituksista, niin apua kuinka mahtavaa oli nähdä jotain näin suurta! Kolme miljoonaa ihmistä oli kerääntynyt katsomaan tätä spektaakkelia, enkä edes tuntenut olevani ahdingossa suuressa ihmismassassa. Upea kokemus!

Vielä voisin mainita, että kuljimme paikasta toiseen aina kävellen tai taksilla. Taksit olivat mun mielestä siistejä ja kuskit pääasiassa mukavia. Kävellen (kelaten) kulkeminen oli myös helppoa, sillä tiet olivat siitejä ja hyvässä kunnossa. -> lisää kulkemisesta ja muutenkin pyöriksestä Amerikassa myöhemmässä postauksessa
Ruokapaikkoja tuli myös testattua viikon aikana aika paljon. Niistä parhaimmat jäivät mieleeni; Hard Rock Cafe, John's Pizzeria (hotellimme mahtavan piccolon suosittelema paikka), Wolfgang's Steakhouse (herkullinen ja hieno pihviravintola) ja kaiken kruununa mua hiukan järkyttänyt sushiravintola (jonka nimeä en valitettavasti muista). Mä en ole koskaan maistanut sushia, enkä pystynyt sitä vieläkään maistamaan, vaan Laura sai nautiskella munkin tonnikalasushini. Mä tyydyin herkulliseen kanaan ja riisiin (juntti mikä juntti). 

Aivan ihana kaupunki, joka vei mun sydämen täysin ja ylitti kaikki odotukseni! Lähden sinne uudestaankin heti kuin mahdollista. Mulla olisi paljon tarinoita reissulta, ja kaikkea en varmasti pysty tiivistämään tekstiksi, mutta yritän parhaani. Seuraavassa postauksessa pääsettekin kurkkaamaan toiseen reissuviikkoomme - Miamiin! 

Ps. Kiitos kaikille picnic -arvontaan osallistuneille. Herkkusetin voitti Milla, vielä kerran - onneksi olkoon!

Rakkaudella Jassu

13 kommenttia:

  1. Vau, vähän mahtavaa! Innolla odotan kuulevani millaista pyörisläisellä on Amerikassa. Siellähän esteettömyys pitäisi olla huomioituna tosi hyvin tietääkseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtavaa :) Jee enköhän tällä viikolla ehdi senkin postauksen väsäämään!

      Poista
  2. Oi vitsi, teidän reissu vaikuttaa olleen todella upea :) Kunpa itsekin joskus pääsisi New Yorkiin :)

    Lontooseen kannattaa kyllä mennä - se on kaupunki, johon haluaa aina vain uudestaan. Itse olen nyt käynyt sielä kaksi kertaa, viimeisin kerta nyt toukokuussa aviomieheni kanssa ja hänkin tykästyi Lontooseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset joskus Nyciin, oli kyllä upea! Ooo voi että! Mä niin haluan myös Lontooseen =)

      Poista
  3. Me käytiin myös pari vuotta sitten Broadwayllä - silloin ohjelmistossa oli Mamma Mia. Ihan mieletön show! :)

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa hienolta reissulta! Mahtavaa, että pääsit New Yorkin kokemaan, toivottavasti minäkin joku päivä :)

    VastaaPoista
  5. Jassu Victoria's Secretin alusvaatteissa olisi kaunis näky, siitä voisi tehdä kuvapostauksen tai useamman.

    VastaaPoista
  6. Ihanan näköstä!!<3

    VastaaPoista
  7. Hienolta kuulostaa ja kuvatkin näyttävät komeilta! Varmasti oli upea reissu! Mekin olimme neljä vuotta sitten pojan rippitoiveena Jenkkilässä, NY, Los Angeles jne,,,,,,,huikeaa oli matkustaa autolla rannikkoa pitkin, NY oli kiva yllätys, kuten Jenkkilä muutenkin, ihmiset olivat todella mukavia, ja kyllä sitä tuntee ihminen olevansa pieni pilvenpiirtäjien keskellä,,,,,,,,,,,

    VastaaPoista
  8. hei jee!! en ole näitä postauksia vielä ehtinyt lukea (enkä ehdi nyttenkään :D ), mutta tuuletan ja kiitän nyt jo ihan kympillä! :)) meillä ollut siis suunnitelmissa, jossakin kohtaa matkata rapakon taakse, hienoa, että saan lukea sun kokemukset sieltä ja ennen kaikkea myös pyörisläisen näkökulmasta. huippua! kiitti japukka :)

    VastaaPoista