sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Pariisi - hotelli

Teen Pariisin matkastani peräti kolme postausta. Kuvia on nimittäin niin hirmuisesti, etten osaa valita vain muutamaa, jotka laittaisin tänne blogiin. Eli teen Pariisi postauksen kolmessa osassa, jotta kuvia ei olisi aivan älytöntä määrää per teksti. Tähän ensimmäiseen tyrkkään vain kasan kuvia meidän ihanasta hotellista. Toisessa kerron kuvien avustuksella mitä teimme koko reissun aikana ja missä kaikkialla kävimme. Kolmannen ajattelin omistaa kokonaan Disneyland-päivälle.

Mä olin viime elokuussa jo päättänyt alkaa säästämään matkaa varten, vaikka en edes tiennyt minne lähtisin, milloin ja kenen kanssa. Sitten me siskon kanssa varattiin hotelli ja lennot tuossa joulun tienoilla, kun olimme päättäneet  lähteä Pariisiin. Onneksi lähdin mun vanhimman siskon kanssa, joka on matkustellut paljon, sillä mä en todellakaan olisi osannut suunnitella matkaa niin hyvin kuin Marianne. Itse olisin lähtenyt takki auki ilman mitään pläänejä reissuun ja ollut hukassa jo lentokentällä. Ihanan fiksu sisko mulla, hah.

Tarkemmin reissusta ja tuolilla lentokoneeseen menosta kerron teille seuraavassa postauksessa, mutta nyt esittelen teille hieman normaalista poikkeavan, pienen ja erittäin mukavan Platine-hotellimme:

Meidän hotelli illalla ulkoa

hotellin aulaa

hotellin "baari"/oleskelutila

 baarikaappi

 täällä syötiin ainakin aamupalaa

 tällaiset portaat..

tai tällainen hissi, pehmustetut seinät ja aina pyöri joku leffa telkussa

"meidän" käytävä

 tästä avautuu meidän huone

 tärkein eli vessa (kuinka noloa on, että näkyy itse peilistä kun ottaa kuvaa)

 pakkohan tätä on esitellä, tää on niin hieno

 loppuhuipennuksena ihana jättisänky


xoxo, Jassu

24 kommenttia:

  1. Onko sulla jotkut erikoissukat jalassa?

    On kyllä tosi erilainen hotelli! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo mä käytän yleensä tukisukkia, koska mulla meni veritulppa kolarin jälkeen molemmista keuhkoista.

      Poista
  2. Ihana hotelli! Minkä hintainen hotelli oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ööm.. mä en nyt muista. Pitää kysyä siskolta. Mutta edullisimmasta päästä oli kyl!

      Poista
  3. toka ano: tietääkseni noi on sukkikset? :D mut aivan ihana hotelli ja japukka toi viimenen kuva on jotain niin kaunista<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D hahah näyttää kyl sukkiksilta. Kiiitos <3

      Poista
    2. Tunnistinkin ne kun itse käytän samanlaisia :)

      Poista
  4. Oliko minkä hintainen hotelli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt muista.. mutta suht edullinen oli :) Halvimmasta päästä vissiinkin.

      Poista
    2. Hotelli maksoi 164e/yö. Ei ihan halvimmasta päsätä, mutta ei kuitenkaan ihan hirmu kallis. Ja kannatti tuosta vähän maksaakin. Sen verran hieno se oli!! :D

      Poista
  5. Upean näköinen paikka! Suhteellisen paljon reissanneena en ole nähnyt mitään tuollaista! No, tosin en oo Pariisissa käynytkään (vielä)... Viimeisestä kuvasta näkee myös sen, että sen lisäksi, että siskosi on hyvä matkustamaan, hän on myös hyvä kuvaamaan! Ja sä ole upea malli! - A-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi upea ja rauhallinen! Kannattaa käydä Pariisissa ;) Hihh, kiitos :)

      Poista
  6. Oij miten kivannäkönen hotelli! =)

    VastaaPoista
  7. Huikee! Ihana japukka <3

    VastaaPoista
  8. Mahtavan näkönen hotelli ! Tahon tonne heti ! :D oot tosi nättinä tossa viimesessä kuvassa ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli mahtava ja mukava kaikenlisäks :) Kiitos!!

      Poista
  9. Oiii sulla on varmasti ollut tosi kiva reissu :) Oot tosi nätti viimesessä kuvassa. Ihanat hiukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oli kyllä maailman paras reissu :) Kiitos paljon!

      Poista