tiistai 21. elokuuta 2012

Kuopio - Jassu seikkailee, osa 3

Mä olen tehnyt kaikennäköistä kivaa, aloittanut Elixiassa reenailun taas kunnolla, käynyt uimassa, juhlinut jälleen kaverin synttäreitä ja mikä parasta pääsin myös veneilemään! Taidanpa kertoakin lyhyesti Jassu seikkailee -osioon sopivasta viimeisimpänä mainitusta veneilystä. Tai lähinnä kerron kuinka se onnistui pyöriksen kanssa. Olin siis aivan normaalissa soutuveneessä, johon siirryin (okei mut siirrettiin) normaalilta laiturilta. Eli homma kävi niin, että kaksi miestä ottivat ja nostivat mut tuoleineni veneeseen. Mun melkopieni Jabiili mahtui siis kokonaisena veneeseen ja lisäksi mä istuin sen kyydissä. Vissiin he olisivat voineet nostaa mut ihan istumaan veneen penkille ja Jabiili olisi pyörinyt sitten jaloissa. Mutta kyllähän se homma noinkin kävi erittäin hyvin.

Kuten otsikko lupaa, niin tarkoituksenani oli kertoa teille pikaisesta reissusta Ikeaan äitini kanssa.
Eilen aamuna pukiessani sukkia käteeni tarttui ensimmäisenä mun onnensukka (tiedän on vähän noloa kun mulla on onnensukka). Olin sitä mieltä, että tästä reissusta Kuopion Ikeaan tulee loistava. Äitini halusi välttämättä käydä ennen Ikeaa Kuopion torilla aamupalalla, joten suuntasimme keskustaan ensimmäiseksi. Jokapuolella oli tienlaidoissa parkkipaikkoja mutta halusimme välttämättä päästä invapaikalle. No jonkin kiviaidan kyljessä oli eräänlainen kyltti invapysäköintipaikoista. Ajoimme pihaan ja reaktiomme oli kutakuinkin "täh?". Emme nähneet mitään parkkipaikkaa vaan ikäänkuin jonkin kirkon pihan. No ehkä se on paikallisille tuttu juttu, mutta emme me uskaltaneet sinne parkkeerata. Tuskailtuamme tovin ja kierreltyämme ympäri keskustaa löysimme parkkitalon ja pysäköimme sinne. Kuljimme kävellen (ja kelaten) torille, jossa söimme lörtsyä aamiaiseksi. Tämä noin yhden kilometin matka oli melko helppo kelata tuolilla, ehkä yhtä korkeakynnyksistä tienylitystä lukuunottamatta. Ja tottakai tori oli kokonaan mukulakiveä, joten siellä oli hidasta kulkea.


Torilta, äiti hieman kauppahallin remontin vuoksi pettyneenä, päästyämme takaisin autolle lähdimme ajamaan kohti Ikeaa. Näimme jo Ikean kylttien kiiluvan silmissämme kunnes pienoinen sumu peitti näkökenttämme. "APUA meidän auto palaa!". Ei se nyt ihan palanut, mutta käry kävi. Äkkiä ensimmäiselle parkkipaikalle ja ulos autosta. Seuraavaksi oli vuorossa äitin paniikkipuhelu iskälle. Haimme vettä ja annoimmen auton jäähtyä. Nyt oli aika shoppailla. Ikeassa on muuten erittäin helppo kulkea pyöriksellä. Ei kynnyksiä, isot hissit, tilavat käytävät ja tyydyttävän arvosanan saavat vessat. Lisäksi invapaikkoja parkkipaikalla on runsaasti. Tuntien kiertelyn tuloksena Ikean hyllyt tyhjenivät kärryymme ja auto täyttyi tavarasta. Seuraavaksi matkamme jatkui lähimmälle huoltoasemalle ostamaan jäähdytinnestettä.


Jäähdytinnesteen päädyttyä oikeaan koloseen, ensimmäisellä yrityksellä tietenkin, matka jatkui. Ainakin kaksi kilometriä. Sillä autossa alkoi haisemaan ja konepellin alla höyrysi jälleen. Jäimme jumiin jollekin pienelle tielle ja soittelimme apua. Multa loppui akku, tuli hämärää ja kylmä. Auton hiukan jäähdyttyä pääsimme takaisin huoltoasemalle. Siellä odottelimme, että iskä ja pappa ajoivat yötä kohti Jyväskylästä pelastamaan meidät ja auton täynnä tavaraa. Huoltoasemalla vietimme muutaman tunnin ja tuli siellä melko siisti invavessakin testattua (yleensäkin ABC-asemilla invavessat ovat tilavia ja suht siistejä, mutta roskikset ovat huonot!). Ajan saimme kulumaan kun kävimme ostamassa viihdykettä huoltoaseman kaupasta.


Kotiin pääsimme aikaisin aamuyöllä. Vähän venähti tuo reissu mutta kotiin pääsimme. Ja onnensukka ehkä toi onnea, eikä auto räjähtänyt. Haha. Ensi viikonloppuna olisi muuten tulossa uusi Jassu seikkailee -postaus, mutta kaupunki, josta sen toteutan on vielä vähän avoinna. Kaverini kanssa meillä on kova mietintä päällä minne lähdemme reissuun. Huomasittehan, sain taas kuvia blogiini! Jipii, kiitos avusta nimimerkki : : : : : : : :
Kiitos tietenkin myös muille, jotka auttoivat mua.

Nyt alan katsomaan tämän päivän Suurinta pudottajaa, joten
xoxo, Jassu 

26 kommenttia:

  1. Hööh, en kyllä tiiä mihin invaparkkiin ootte yrittäny mennä, kun mulle ei tuu mitään tuttua paikkaa mieleen tosta kirkon piha -jutusta. :DD Ja voi kun oisit osannu soittaa vaikka mulle, kun autonne alko kärytä! Poikaystävä on hirvee autonikkari ja aina auttamassa jos jollain on joku ongelma auton kanssa. :) Asutaan siis Kuopiossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku ihan outo parkki se oli :D Siinä me sähläiltiin niin vaikutti ainakin oudolta, haha. No voi helkkari! Ois pitänyt tänne päivittää autonhajoaminen niin olis kuopiolaiset voinu auttaa!

      Poista
  2. Tulkaa Raumalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm valitettavasti keksittiin jo minne mennään, mutta Raumalla en olekaan vielä koskaan käynyt. Ehkä joku päivä :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Sielläkään en ole käynyt, mutta tosiaan keksittiin jo paikka minne menemme :)

      Poista
  4. Ois kiva kuulla Jassun arvio millainen kaupunki Kouvola on pyöris ihmiselle,on Jyväskylän tapaan uusi ja moderni,no mainoksissa ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kivaa kun tulee näitä ideoita, niin voin ympäri vuotta käydä tekemisen puutteen tullen tutustumassa teidän ehottamiin kaupunkeihin =)

      Poista
  5. Huh! Sainpahan luettua viimeinkin koko blogisi läpi! :D Joku suositteli blogiasi suomi24.fi keskustelupalstalla. Aivan mieletön mimmi oot, uskomaton selviytymistarina niin henkisesti kuin fyysisesti! :D -Petra-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kivaa kun löysit tän! Lue jatkossakin jos tykkäsit :)

      Poista
  6. Luin Cosmopolitan-lehteä, johon etsitään vuosittain "Fun Fearless Femalea" ja mielestäni sä voisit osallistua, oot just oikeenlainen malliesimerkki cosmon lukijoille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau kiitos tästä, että olet tota mieltä :)

      Poista
    2. Kannnatan ideaa !

      Poista
  7. Teillä oli kuitenkin ihanan mieleenpainuva ja hauska reissu Kuopioon ! Kauniita kuvia ja Sinä olet niin kaunis. Luonnonkaunis. Ai niin, ja tervetuloa Ouluun myös... Asustellut täällä jo yli 10 v.... -M-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, todella mieleenpainuva! Kiitos paljon :) Pitäisikin tulla Ouluun moikkaamaan hoitajia, jotka mua silloin kolarin jälkeen hoitivat. Eli kyllä mä sinnekin joskus tulen.

      Poista
  8. paljon elixsiassa yksi reenaus kerta maksaa :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm en tiedä yhtään yhdestä reenauskerrasta.. Mutta opiskelijana kuukaus maksaa 50-60 euroa?

      Poista
  9. Ajattelin kysyä oletko joutunut kokemaan,sellaista kun edesmennyt enoni joka oli myös kolarissa halvaantunut.Hän sai kuulla kuinka tuollaisiin törsätään yhteisiä varoja ja annetaan avustuksia tarvikkeiden hankintaan,vaikka olin silloin pikkutyttö muistan kun se tuntui pahalta.Pyöris maksoi 4500 euroa jota mm. kauhisteltiin.
    Ehkä ajat on muuttuneet ja olet blogillasi saanut asenteita muutettua parempaan suuntaan.Minun mielestäni olet ansainut kaiken sen mitä muuttunut elämäntilanne vaatii,siksihän me maksamme veroja ja vakuutusmaksuja jos tälläinen tilanne tulee eteen,se voi olla kenellä tahansa edessä.Sä olet maksanut takaisin moninkertaisesti sen mitä sun hoitoihin meni rahaa,sillä olet tuonut iloa ja positiivisuutta tähän maailmaan.Kun on huono päivä ajattelen sua ja kaunista hymyäsi se tuo ilon pahaankin päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ole pahemmin joutunut tollaista kokemaan :) Ja kaiken tuollaisen tosiaan vakuutus mulle maksaa, joten en tunne edes minkäänlaista syyllisyyttä asiasta. Vaikka siis kerran yksi mies mulle alkoi asiasta papattamaan oikein kunnolla. Mutta se onkin jäänyt ainoaksi kerraksi. Ilman näitä avustuksia mähän makaisin sängyssä, sillä jo tuolin ostoon täytyisi säästää todella kauan.

      Kiitos, ihanasti sanottu :)

      Poista
  10. Älkää tulko Heinolaan jollette halua kokea exterme seikkailua sillä tää on liikuntavammaiselle tosi vaikea kaupunki,mutta ehkä käyntisi ja maineesi hih avaisi ihmisten silmät ja saataisiin parannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahh! Ehkä mun täytyykin joskus tulla juuri sinne tekemään edes päivän reissu, niin saisin aihetta kunnon tekstiin ;D

      Poista
  11. Eli ajoitte tuomiokirkon pihaan. Tuomiokirkkoon ei pääse muuta kuin Vuorikadun puolelta. Muilla sivuilla on korkeat portaat. Mutta torin alla olisi ollut autopaikkoja ja hissillä suoraan torille. Vuorikatua Suokadulle, Suokadulta Haapaniemenkadulle ja torin alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okeii no kirkolta se vaikuttikin :D Turistit oli ihan sekasin..

      Poista
  12. Juu, tuomiokirkon invapaikoille ootte ajelleet. Harmi kun en tienny, et oot Kuopios, olisin tarjonnu sulle pillimehun. Oot niin positiivinen. :)

    Ootko koskaan miettiny, et lähtisit johonkin vertaistukiryhmään mukaan, tsemppariksi tai jotain? Vai ootko jo? Tosta sun myönteisestä elämänasenteesta olis paljon siellä hyötyä :)

    Ja rappuspäivitystä edelleen odottaen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahh nyt se vihdoin selvisi minne eksyttiin :D Juu olen miettinyt, mutta en ehkä ihan vielä mene.. Mutta joskus varmasti musta olisi apua vertaistukiryhmässä!
      Hyvä kun muistutit rappuspäivityksestä :)

      Poista
  13. Tuu joskus vielä kuopioon, haluan jutella sulle :)

    VastaaPoista