maanantai 14. tammikuuta 2013

äidin kalenteri

Lueskelin tänään äitini kanssa hänen kalenteria kahden vuoden takaa.
Kyseessä on vuosi 2011. Vuosi, jolloin kuulin elämäni muuttuneen ja jolloin koin asioita, joita en toivoisi kenenkään muun kokevan. Se vuosi oli tähänastisen (ja toivottovasti tulevan) elämäni surullisin, mutta myös opettavaisin. Sinä vuonna tajusin menettäneeni liikaa sekä tunsin kipua, jollaista en edes tiennyt olevan.
2011 vuonna mä kasvoin, varmasti enemmän kuin yhdeksänätoista aiempana vuotenani yhteensä, henkisesti. Tuon kyseisen vuoden omalta osaltani voisi tiivistää lauseeseen "se mikä ei tapa, se vahvistaa". Opin liiankin hyvin mitä tuo lause tarkoittaa.

Kaikesta surusta, tuskasta ja kivusta huolimatta tuohon kyseiseen vuoteen mahtui paljon hyvääkin. Onnellisia hetkiä. Hetkiä, jotka ovat vahvimmin jääneet mieleen. Onneksi hyvät muistot näyttävät jäävän mieleen paremmin kuin ne huonot. Kaikkia hienoja hetkiäni sairaalasta vuodelta 2011 en kyllä itse muista lainkaan. Mutta onneksi äitini kirjoitti kalenteriin kaikki tärkeimmät tapahtumat.


Muutaman viikon sisään tuli tasan kaksi vuotta siitä, kun onnettomuuden jälkeen heräsin.
6.1.2011 olin ollut unessa 11 päivää kunnes avasin ensimmäistä kertaa silmäni.
9.1 eli kolme päivää "heräämiseni" jälkeen olin jo jonkin verran jutellut ensimmäisen kerran. Seuraavana päivänä olin jutellut jo enemmänkin. Näinä kahtena päivänä mua oli Oulussa teholla vanhempieni lisäksi katsomassa kaksi kaveriani, Jenna ja Riikka. Oulussa mua kävi katsomassa myös toinen isosiskoistani perheineen.
19.1 mut siirrettiin ambulanssilla Jyväskylään. Eli pahin oli jo ohi. Jyväskylän teholla mua kävi katsomassa muunmuassa pappa, joka lensi Espanjasta sekä sisko, joka tuli pääkaupunkiseudulta.
22.1 oli hieno päivä, pääsin teholta pois. Osastolle hoitoon. Ja jo ensimmäisenä yönäni osastolla mulla tuli kaveri yöksi mun seuraksi. Siitä lähtien mun luona olikin pitkän aikaa joka ikinen yö joku kavereistani seurana.


Yllättävän pitkä lista onnellisia asioita tuli tuolta kyseiseltä tammikuulta, jolloin elämässäni oli monia leikkauksia, liikaa kriittisiä tilanteita sekä paljon takapakkeja. Mielummin mä listaan näitä onnellisia hetkiä rankalta ajalta, kuin niitä kamalia epätoivon hetkiä, joita kyllä muistan ja tulen aina muistamaan. Mutta toivon, että jatkossakin voin katsoa taaksepäin elämässäni ja näen sieltä kirkkaimpana ne kaikkein onnellisimmat hetket.

Mä en tiedä, mistä ihmeestä mulle tuli fiilis kirjoittaa tällaista. Mutta ehkä jos saan vielä samanlaisen fiiliksen, mä kirjoittelen teille lisää näitä mun vuoden 2011 onnellisia päivämääriä. Otin nimittäin äitini kalenterista itselleni ylös mun sairaala- sekä kuntoutusajan parhaat hetket. Näitä on ihan kiva välillä muistella. Joka kerta kun käyn läpi näitä asioita, mä pääsen ehkä taas hiukan eteenpäin mun elämässä. Tulee jotenkin vapautunut olo kun käyn näitä asioita läpi. Vaikka mä olenkin käynyt näitä juttuja läpi miljoona kertaa, varmaan jotkut ovat jo kyllästyneet mun ainaiseen jauhamiseen kaikesta, niin aina sen huomaa olevan hiukan helpompaa.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!
xoxo, Jassu                                                                              (postauksen kuvat on ottanut Joonas Härmä)

44 kommenttia:

  1. Olet kyllä mahtava tyyppi! Minäkin yli nelikymppinen yritän ottaa oppia asenteestasi : ).
    Ihanaa iltaa!

    VastaaPoista
  2. Sulla on niin hyvä asenne!:) Et jää kierimään itsesäälissä ja katkeruudessa, vaan otat vastoinkäymiset ja kamaluudet voimavaroina ja muistelet onnistumisia ja hyviä hetkiä. Mulla on paljo matkaa noin hyvään asenteeseen! Löysin blogisi hiljattain ja oon kyllä tykästyny tähän:) Oot ihanan positiivinen ja aito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot jo matkalla samaan asenteeseen, oot nimittäin tajunnut idean siihen, hah :) Voi kiitos! Jatka ihmeessä lukemista siis..

      Poista
  3. Ihana postaus! Tsemppiä tulevaisuuteen :)
    Yksi kysymys tuli kyllä mielee, edellisiä postauksia lukien olen saanut käsityksen että sinulla enemmänkin kui kaksi siskoa, eikö tämä kolmas käynyt katsomassa sinua sairaalassa, vai kävikö hän niin alkuvaiheessa ettet muista hänen käyneen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos :)
      Tosiaan. Hupsis. Kyllä, mulla on kolme siskoa. Mutta jotenkin kun pikkusiskon kanssa asuin tuohon aikaan vielä samassa paikassa niin en tajunnut hänestä puhua ollenkaan :D Pikkusiskokin siis kävi vanhempieni kanssa katsomassa mua, mutta vasta siis Jyväskylässä. Enkä muista mitään näistä alkuajan vierailuista.

      Poista
  4. Oot niin ihana! Sulla on älyttömän hyvä asenne. Millon muuten telkkarista tulee se toistaiseksi tuntemattomasta syystä missä on sun kolarista juttua? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Se tulee ensi kuun alussa! Kerron täällä myöhemmin tarkan ajan!

      Poista
  5. Upea postaus tee ihmeessä jatkoa tälle,ymmärrän toki että et halua muistella niitä ikäviä hetkiä jolloin tuli takapakkia toipumiseen.Mutta blogisi suosio pohjaa paljon siihen kun olet niin aito ja rehellinen,et kaihda ikäviäkään asioita ja vastaat aina kysymyksiin.Olisi kiva jos tulevaan postaukseen laittaisit myös joitakin mainintoja niistä huonoista hetkistä sillä se saa lukijat tajuamaan mitä olet joutunut kokemaan,ja silti olet niin mahtavan positiivinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kyllä mä muistelen päivittäin niitä ikäviä hetkiä. Mä en okein tiedä vielä, kirjoitanko niistä tarkemmin täällä. Haluan ehkä pitää yllä positiivista fiilistä. Vaikka toki, myös ne ikävät asiat kuuluvat elämään(i).
      Mutta katsellaan miten teen..

      Poista
  6. Yhdyn edelliseen kommenttiin,viime aikoina on vammaisiin suhtautuminen parantunut paljon saattaapi pyörätuolikelaaja päästä jopa vuoden urheilijaksi.Jassu olet tehnyt osaltasi paljon tämän asia eteen,katso tulevaisuuteen muistele menneitä iloisia hetkiä unohtamatta vastoinkäymisiä jotka sua ovat vahvistaneet,mielellään luen sun hyvistä ja huonoistakin hetkistäsi sillä olet huipputypy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään jännätäänkin kenestä tulee vuoden urheilia! En unohda vastoinkäymisiä, mutta en myöskään halua kerjätä sääliä niillä tarinoilla. Enkä halua siis esittää mitenkään vahvempaa kuin olen, jättämällä kirjoittamatta vastoinkäymisistäni. Mutta kuten ylempäänkin kommentiin vastasin; haluan ylläpitää positiivista fiilistä. Se kuitenkin auttaa kaikkia ihmisiä. Mutta saa nyt nähdä miten käy..

      Poista
  7. Sun positiivisuus on niin ihailtavaa <3

    VastaaPoista
  8. Oot niin asian ytimessä!! :) Pärjäät loputtomiin tuolla asenteella. Elä vaihda hyvää pois. :)

    VastaaPoista
  9. Ajattelin samaa kuin Jape - eli voisit tehdä myös postausta niistä ei-niin-hyvistä-hetkistä - realistisesti, koska nekin tunteet kuuluvat varmasti tähän ja henkiseen ja fyysiseenkin toipumisprosessiisi.
    Upeaa, että sinulla "kaiken nähneenä" on tuo positiivinen asenne - se on niin arvokas asia!

    Iloa ja valoa elämääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä hetkistä mä puhun paljon ja monien ihmisten kanssa viikottain. Ehkä niinkin paljon, että hiukan olen yrittänyt vähentää niistä puhumista. Hah.
      Kiitoskiitos :)

      Poista
  10. Nyt on pakko kommentoida: ihana postaus!! <3 hyvää kevään odotusta :)

    VastaaPoista
  11. Mulle tuli sellanen mieleen että kuinka tieto kolarista tuli kaveriesi,vanhempiesi tietoon ja kuinka nopeasti.Tuliko tieto virallista tietä poliisi vai epävirallisia kanavia pitkin,jos näin niin kelle ensin ja miten levisi.Lähtivätkö vanhempasi jo samana päivänä Ouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika nopeasti muistaakseni, mutta kaikkia epävirallisia kanavia pitkin. Esimerkiksi mun vanhemmille ei ollenkaan ilmoitettu asiasta. He kerkesivät jo Ouluun ennenkuin taisi mitään virallista tietoa olla. Mun vanhemmat siis lukivat tekstiteeveestä meidän onnettomuudesta ja laskivat yhteen sen kun mä en vastannut puhelimeen - eli lähtivät kohti Oulua samantien.
      Tieto levisi jotenkin todella oudosti. En muista miten. Mutta vissiin kun neljä meistä oli täysi-ikäsiä, niin tieto ei tullut virallista reittiä.
      En osaa ehkä ihan tarkkaan vastata, mutta siinä jotain.

      Poista
  12. Oisko tälläsessä postausideassa järkeä vai onko se liian raskas ja kipeä muistella sellasia.Ennen kolaria kertoisit millaisia suunnitelmia sulla oli ja mitä teit ja ajattelit silloin tulevaisuudesta jos on kuviakin tuolta ajalta niin hyvä.Se olisi meille tervetullut muistutus siitä kuinka elämä voi yllättää(tämä oli invaliidiliiton joulukeräyksen tunnuslause johon osallistuin Jassun antaman esimerkin ansiosta)olisi muistutus siitä kuinka elämä voi hetkessä muuttua,mutta sitäkään ei tarvitse jäädä surkuttelemaan senhän olet meille jo opettanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. mä muistelisin, että joskus tein tuon kaltaisen postauksen. En kyllä oo nyt aivan varma.
      Mutta ei tosiaankaan hullumpi idea!

      Poista
  13. On sulla upeat kaverit kun tulivat sairaalaan tueksi yöpymään.

    VastaaPoista
  14. Eksyin ihan sattumalta sun blogiin ja en osannut lopettaa sun postauksien lukemista. En voi muuta sanoa kuin että ihailen sua suuresti kaiken sun kokeman jälkeen. Sun elämänasenteesta voisi ottaa oppia itse kukin! :)

    VastaaPoista
  15. Voisitko kirjottaa postauksen sun lukioajoista? Vaikka vuosi kerrallaan. Esim kohokohtia joka vuodelta vaikka vanhoista ja valmistujaisista ja miten onnettomuus vaikutti sun koulun käyntiin ja mitä aineita kirjotit ja miten päädyit kirjottaa ne? Mikä oli susta parasta ja huonointa ja mistä pidit sun koulussa yms. Ja sitten vaikka toisessa postauksessa kertoo miten meinaat jatkaa tästä eteenpäin?

    Oon lukenu sun blogia ihan alusta asti. Oot tosi kaunis ja luonteeltas niin ilonen ja aurinkoinen että on ollu kiva seurata miten jatkat sun elämää aina vastoinkäymisistä huolimatta. Tsemppiä tulevaan. Keep going. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän mä jotain voisin kertoa lukioajoista! Se on ollutkin parasta aikaa mun elämästä. Hyvä idea siis, kiitos!
      Jatka ihmeessä lukemista hih :)

      Poista
  16. Kun luin näitä kommentteja tuli sellanen tunne että jotkut lukijat kaipaa tämänkaltaisia rehellisiä eikä aina niin positiivisia postauksia kun taas Jassu haluaa pitää yllä positiivista virettä.Sanoisin että Jassu on onnistunut hyvin sovittamaan nämä toiveet yhteen se tekee tästä niin monipuolisen ja kivan blogin.Tää postaus on yksi parhaista siinä olet tuonut esiin ne hyvät hetket unohtamatta mainita niitä vaikeitakaan asioita.Toivon että jatkat tällä linjalla voit tehdä postauksia jossa on ilot ja surut ja sitten niitä hauskoja juttuja joita olet tehnyt ja sitten niin halutessa niistä vaikeuksista joita olet kohdannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itseasiassa välillä tosiaan yritän sovittaa yhteen vähän kaikennäköistä tähän blogiin. Mutta kun se positiivisuus tulee aina vahingossa väkisinkin mukaan postauksiin :D
      Voi kiitos paljon kommentistas! Ja kyllä mä olen tuonut ja tulen tuomaan niitä rankkojakin asioita teksteissäni, välillä. Aina kun musta tuntuu että ne kuuluvat asiaan.

      Poista
  17. Moi! Hei voiko sitä teidän onnettomuudesta kertovaa toistaiseksi tuntemattomasta syystä jaksoa nähdä jostain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Juu. Telkkarista sitten kun se tulee. Ensi kuun alussa. Kerron pian tarkemman ajan :)

      Poista
  18. Viime postauksessa joku kysyi avustajan asemasta lentokoneessa onko se ilmainen se lentolippu ku kiinnostais.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä lentokoneessa taida ilmaista lippua avustajalle saada. En mä ainakaan ole saanut? :)

      Poista
  19. Kyllä vaikeat asiat kuuluu mukaan, niille on myös oma lokeronsa. Miten tuo vammautuminen muutti sun elämää vaikka muodin suhteen, menikö vaatakaappisi uusiksi? Miten helppoa on pukea sukat, housut ja kengät? Minkälaiset laukut on helpoin käyttää? Siirrytkö tuolista sohvalle salkkarien ajaksi? Onko siihen tottunut, että jotain pitääkin hakea kesken kaiken ja pitääkin hypätä takaisin tuoliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai vaikeat asiat kuuluu mukaan. Vaatekaappi meni pariinkin kertaan uusiksi, sillä mun koko muuttui. Lisäksi farkut ja hameet jäivät kokonaan pois mun vaatevalikoimistani. Sukat, housut ja kengät on helppoja pukea. Ei mitään ongelmia. Ja sellainen laukku on helpoin jossa on pitkä kahva. Että saa roikkumaan tuolin taakse. Tai sitten pieni sylissä menevä. Siirryn usein kattomaan telkkaria sohvalle. Ja yleensä yritän ennen sohvalle menoa ottaa mukaan kaiken tarpeellisen, mutta välillä joudun kesken kaiken hyppäämään takaisin tuoliin ja niin se vain on. En anna sen pahemmin ärsyttää, tuleepahan liikuttua.

      Poista
    2. Minkälainen olo sinulla on tuon laukun kanssa, kun se kulkee takanasi. Onko koskaan turvaton? Kun kelaat itse eli avustaja ei suojaa sitä. Voi olla ihan tyhmä kysymys. Onko läppäri turvassa jne. Missä pidät puhelimen, kukkaron?

      Poista
    3. Eipä oikeestaan oo ollut turvaton olo. Mulla on sähkövirta laukussa päällä aina, että kyllä räpsähtää jos joku yrittää ryöstää.
      No ei :DDD Siis puhelin on aina sylissä ja rahapussikin välillä. Tai takin taskussa. Läppäri? En mä läppäriä mukana kanna.

      Poista
  20. Jassu <3, ei mulla oikein muuta.

    Ei vaan, oon monesti aikaisemminkin kommentoinut sulle. Myös vaikeat tunteet, vastoinkäymiset ja vitutus kuuluu sairastumiseen/onnettomuuteen. Ajattelin vain, että jos tulis myös se "ei niin positiivinen" postaus, niin se vois olla hienona vertaistukena muille. Vaikka elämässä on myös paskoja asioita, ei se meinaa sitä, ettei ihminen silti voisi olla positiivinen.
    Tykkään sun rehellisestä kerronnasta. Hieno blogi, tähän tosiaankin jää koukkuun.

    P.S sitä rappuspostusta odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3
      Kirjotin ton rappuspostauksen nyt kalenteriin ylös!! Etten vaan enää sitä unoha :D

      Poista