sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Jassu seikkailee, Espanja

Jau täällähän mä, kotona. Kuinka ihanaa olikaan nukkua viimeyö omassa sängyssä! Mun piti tulla eilen Lutakkoon saavuttuani heti kirjoittelemaan tänne matkakuulumisia, mutta en ehtinykään koko päivänä avaamaan tietokonetta. Äsken sain selattua hirmuisen määrän kuvia Espanjasta ja valitsin muutamia tänne laitettavaksi. Tässä teille talven (hrr) keskelle hiukan kesäisempiä fiiliksiä: 



Olin siis juuri viikon pikkusiskoni kanssa, Torreviejassa, meidän mummolassa. Tai emme kyllä majoittuneet mummon ja papan luona, mutta majapaikkamme sijaitsi vain muutaman sadan metrin päässä heidän vuokra-asunnoltaan. Meidän majapaikkamme oli mukava pieni ja viihtyisä Hostal Alba, josta löytyi mainio invahuone käyttöömme. Alba sijaitsi aivan meren rannassa, joten joka aamu saimme nauttia aamiaisemme merimaisemissa. Suoraan takapihaltamme lähti myös hyvät kelausreitit, joka oli vain plussaa! 




Torreviejassa oli tähän aikaan vuodesta todella rauhallista. Iltapäivällä kuuden jälkeen kaduilla ei näkynyt enää juuri ketään. Päivisinkin oli huomattava ero ihmismäärissä kaduilla sään mukaan; aurinkoisina päivinä rantakadut täyttyivät ihmisistä, pilivisinä juuri kukaan paikallisista ei ollut liikkeellä. Mun mielestä oli hassua se, kuinka pilvinen sää sai espanjalaiset sulkeutumaan sisätiloihin. Mulle se hiukan alle 20 astetta oli ihana syy päästä käyttämään farkkutakkia. 




Esteettömyys Torreviejassa oli ihan hyvällä mallilla mun mielestä. Uusiin rakennuksiin oli rakennettu (ainakin niihin joissa kävin) hyvin ramppeja. Myös kaupoissa, varsinkin siis kauppakeskuksissa, oli hyvin hissejä sekä invavessoja, jotka oli vieläpä todella paljon siistimpiä kuin yleensä Suomessa! Kaikki bussitkin, jotka kulkivat meidän kotikadulla olivat matalalattioita, joten olisin päässyt niillä matkustamaan jos olisi tarvinnut. Kävelytiet olivat mun mielestä hyvässä kunnossa ja mukavan tasaisia, eikä teiden ylityksissä ollut kuin harvassa kohdassa mulle liian korkea kynnys. Kaikkein parasta Espanjan esteettömyydessä oli se, että rannoille oli tehty kulku niin, että myös pyörätuolilla pääsi kulkemaan sinne helposti. 




No mitä me teimme reissulla? Emme pelkästään ihmetelleet katujen tyhjyyttä tai tarkastelleet esteettömyyttä. Ei, vaan hengasimme paljon mummon ja papan kanssa; kävimme syömässä, jutustelimme ja nauroimme vatsat kipeiksi. 
Papalla on Torreviejassa kulkemista helpottamaan vuokrattu auto, jolla pääsimme myös esimerkiksi shoppailemaan. Eräänä päivänä menimme La Zenia Boulevardille, joka oli hienoin näkemäni ostoskeskus! 155 liikettä sisältävä ulkoilmaostoskeskus joulukoristeineen oli aurinkoisena päivänä aivan ihana kokemus. HUH! Toinen ostoskeskus jossa kävimme reissun aikana oli Las Habaneras, joka oli hiukan pienempi mutta oikein mukava. Jokaviikkoisella La Matan torillakin pääsimme yhden aamupäivän viettämään.



Yksi reissun kohokohdista oli seikkailu autolla Elcheen Huerto del Curan palmupuistoon. Aivan kuin olisi ollut jossain viidakossa! Monia erilaisia palmuja, bambuja, kaktuksia.. ihanaa! Palmupuistossa en ollutkaan koskaan käynyt aiemmilla Torreviejan mummolareissuillani. 

Puhuimme siskon kanssa viimeisenä iltana, kuinka ihanaa on, että lähdimme juuri tähän aikaan vuodesta ja juuri Torreviejaan. Siellä näimme joka päivä paikallisia espanjalaisia. Heidän tapojaan ja heidän kulttuuriaan. Aitoa meininkiä.



Reissu oli ihana piristys tähän pitkään ja harmaaseen syksyyn, joka olikin viikon sisään muuttunut talveksi. Ainakin Jyväskylässä oli tullut jo hyvin lunta mun ja siskon nauttiessa auringosta. 
Vielä mulla olisi kännykässä hirmuinen kasa kuvia reissulta, joita voisin tännekin julkaista. Nimittäin voisin kertoa hiukan reissulla vastaan tulleista ongelmista. Kiinnostaisiko? 

Mulla on koko postauksen tekoajan pyörinyt joululaulut taustalla. Kämppääkin olen tässä eilisen ja tämän päivän aikana yrittänyt hiukan saada jouluisen näköiseksi. Mulle tuli tuplasti joulufiilis eilen omaan kotikolooni saavuttua. No ehkäpä puhun joulujuttuja joskus myöhemmin.. 
Nyt ihanat sunnuntait sinne ja hei kertokaas, onko joku teistä käynyt Torreviejassa? Millaisia kokemuksia teillä on sieltä?
xoxo, Jassu

28 kommenttia:

  1. Asuuko teidän mummo ja pappa vaan talvet espanjassa vai aina? Ihanan näköistä kyllä, ja varmasti piristävää Suomen pimeyden jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu unohdinkin mainita, että asuvat talvet tuolla! Oli oikein piristävää :)

      Poista
  2. Itse asun Mallorcalla ja hävettää tunnustaa, että heti kun ilmat viileni kaivoin talvivaatteet esille.. Samanlaiset ilmat täällä suunnilleen on kun Torreviejan seudulla... Pipo tiukasti päässä ja kaulaliina kaulassa :D varmaan oon liikaa tottunu noihin kesän "saunamaisiin" helteisiin"... Saa nähä miten käy kun oon pitkästä aikaa tulossa joulun viettoon Suomeen! Yesss! Toivottavasti olisi vielä silloinkin J-kylässä ihanan valkoista... Iloista ja tunnelmallista joulun odotusta! Jonna xxxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Meidän mummo ja pappakin oli sitä mieltä, että nyt oli kylmä :D Musta se oli hassua, koska Suomessa on niiin paljon kylmempi tällä hetkellä! Oiihh, ehkä se on kivakin tulla käväsemään kylmässä, valkoisessa joulussa :)
      Kiitos samoin!!

      Poista
  3. En ole tuolla käynyt, mutta monen monta kertaa Fuengirolassa ja Torremolinoksessa. Rakastan Espanjaa, se on mulle toinen koti. Tai ehkä virallisesti mökki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että! Ymmärrän kyllä, miks rakastat Espanjaa :)

      Poista
  4. kylläpä lämmitti katsella noita kuvia, täällä melkein -30 asteen pakkasessa.. aijai kun itsekin pääsis hetkeksi jonnekin lämpimään paratiisiin :D ja ehdottomasti vaan lisää postausta reissusta, paljon kivoja kuvia ja kerro myös mitä ongelmia tuli matkalla!! täällä jo mietin että mitä kaikkea oot kokenu taas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kuvat lämmitti :) Juu mä kerron!! Ei me aivan kommelluksitta selvitty.. vaikka siis ihan pikkujuttuja oli, mutta kumminkin :D

      Poista
  5. Hei! Kiitoksia paljon. Huhh mitä pakkasia!! Menee taas hetki totutellessa tähän kylmyyteen.. Hyvää joulunodotusta sinnekin :)

    VastaaPoista
  6. Mulla oli kanssa kouluikäisenä mummola Torreviejassa ja aina silloin tällöin viettelin syyslomaa tai pääsiäistä siellä ja mulla on paikasta tosi lämpimät muistot. Siellä uskalsi 10+ vuotiaana ja espanjaa osaamattomana muksunakin vaellella ainakin 90-luvulla aika turvallisesti ihan ilman mummuakin. Good times...

    Manna

    VastaaPoista
  7. Mukavaa lukea sinun blogiasi! Me vietimme kerran 2 ja puoli kuukautta ei Torreviejassa ja Torre del Marissa jonne ajoimme henkilöautolla viidessä päivässä. Katukuvissa oli kuitenkin samaa fiilistä kuin siellä. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava juttu!! Ihanaa joulunodotusta sinnekin :)

      Poista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Olisin kyllä todella toivonut kuvaa uimarannasta, että miten sinne käytännössä pääsee pyörätuolilla, onko helppoa? Ja miten onnistuu ravintolaan, pääseekö moniin? Entä matkanteko lentokoneessa, WC tuskin onnistuu, lienee aika oleellinen ja luonnollinen tarve siihenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kantanut kameraa aina joka paikassa mukana, niin ei ole kaikesta kuvaa :/ Kännykässä on joitain, jota kameralla en ottanut.
      Uimarannalle pääsi tuollaista "siltaa" pitkin, joka näkyy neljännessä kuvassa. Kaikkiin ravintoloihin pääsin hyvin, joissa kävimme. Yhdessä kaikista oli muutama porras, joissa siskoni sitten mua auttoi. Muuten pääsin siis kaikkiin ravinoloihin ilman apua. Matkanteosta lentokoneessa olen tehnyt postauksen 2012 keväänä. Vessassa käynti ei ainakaan helposti koneessa onnistu, vissiin jotenkuten sen saisi onnistumaan pidemmällä lennolla. Mutta onneksi tuo ei ollut kovin pitkä lento.

      Poista
    2. Aika eksoottista, kun on mummola Espanjassa...

      Kaikissa lentokoneissa pitäisi olla (tai siis ainakin useamman tunnin lennoilla) sellainen kapea, tosi yksinkertainen pyörätuoli. Englanniksi se on "aisle chair" (käytävätuoli), googlettamalla löytyy. Sitä ei tietenkään pysty itse kelaamaan, joten henkilökunta auttaa. Samanlaisella tuolilla pyörätuolia käyttävät myös tuodaan lentokoneen ovelta paikalleen, kun eihän sinne käytävälle normikokoinen tuoli mahtuisi. Se tuoli sitten työnnetään vessan luo ja jos pystyy itse siirtymään pöntölle ja hoitamaan tarpeensa, ovi vaan suljetaan perässä. Jos tarvitsee apua vessassa, pitää olla avustaja, sillä henkilökohtaiset hygienia-asiat ja nostelut eivät tietenkään kuulu lentokonehenkilökunnan tehtäviin. Ainoastaan kerran (ja se oli vielä Ameriikassa, missä yleensä suhtaudutaan todella ystävällisesti ja ollaan avuliaita) lentoemäntä tuli sanomaan, että minun olisi pitänyt auttaa. Eihän se nyt matkustajan asia ole mennä tonkimaan pyörätuolia jostain kaapista ja yrittää sitä sitten käyttää edes semiturvallisesti... Ja kerran pitkällä lennolla vastaus oli "hups, tuolia ei ole koneessa"... Yritä siinä sitten pidätellä... "Joko ollaan perillä?!"

      Jenkeissä on myös joissakin paikoissa laiturityylisiä ramppeja, jotka vievät melkein veteen asti. Ilmeisesti Turussa on myös joku paikka, jossa on esteetön uimaranta. Ensi kesänä täytyy käydä testaamassa. Jasmine, jos käyt siellä päin, käy tsekkaamassa.

      Poista
  10. Aika mielenkiintoinen paikka tuo tiedän lomakohde, nyt alkoi poltella jos ostais lennot tuonne ja näkisi paikallista kulttuuria ilman massaturismiroskaa :) Mistä teillä lähti lento tuonne ja kauanko kesti?

    t. Lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä, jos haluaa oikeesti nähdä paikallista kulttuuria :) Vaikka tuollakin asuu vissiin aikalailla suomalaisia, niin ei niitä pahemmin näkyny! Ja perusturisteja ei näkynyt lainkaan. Lento lähti Helsingistä jaaa kesti nelisen tuntia? Ehkä neljä ja puol?

      Poista
  11. Heii Jassu! Kattelin tässä sun hiuksia ja vertasin niitä aiempiin postauksiin, tosi paljon kasvanu muuten. Käytätkö suoristusrautaa kiharrinta yms. ku näyttää ainaki tosi hyväkuntosilta ettei niillä ois pahemmin estetty kasvua :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Hiii kivaa, jos tukka näyttää kasvaneen. Vaikkakin just ennen reissua leikkautin sitä reilu 5cm :) En käytä paljoakaan mitään muotoilulaitteita.. en edes fööniä usein. Silloin tällöin, pari kertaa kuussa tulee laitteita käytettyä tähän päähän. Sit viel leikkautan niitä säännöllisin väliaijoin niin pysyy hyväkuntosina!

      Poista
  12. Kuullostaa ja näyttää hyvältä tuo reissunne ja onpa upeaa, että pyörisasiat on noin hyvin hoidettu siellä! Kaiho tuli etelään, en ole kyllä tuolla ollut, mutta jonnekin mieli tekisi, vaikkei nyt J.kylässä olekaan vielä sellaisia paukkupakkasia kuin muualla, mutta silti....

    Rentoa joulunalusaikaa ja kerrohan ne toisenlaisetkin kokemukset reissultanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva reissuu ja tosi mahtavaa kyllä, et pyörisasiat oli noin hyvin! Juu onneksi ei oo Jyväskylässä vielä ihan järkyttäviä pakkaslukemia.. Hyvää joulunodotusta sulle ja mä kerron kyllä vielä!

      Poista
  13. Voi että kun olet niin kaunis. Erityisesti nuo farkkutakki kuvat on tosi kauniita kuvia sinusta :)

    VastaaPoista
  14. Oot niin luonnon kaunis! Hyvää joulun odotusta :)

    VastaaPoista
  15. Hei Jassu!
    Katselin sinun hienoja kuviasi ja sujuvasti kirjoitettua matkakertomustasi Torreviejasta. Olen tässä juuri etsimässä itselleni ensi talveksi (marraskuu 2014 - helmikuu 2015) asuntoa Torreviejasta. Itse olen jo eläkellä, mutta sinun kuvasti ja tekstisi oli niin hienoja, että tuli itsellekin ihan "tyttömäinen" olo.

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia Espanja-kuumeen keskelle! :)

    VastaaPoista