tiistai 18. maaliskuuta 2014

liladippi

Kävin viime viikolla pitkästä aikaa kampaajalla! Halusin keväistä piristystä tukkaani, eikä mennyt aikaakaan (no ehkä hetki) kun Marika sai mut innostumaan jostain muustakin kuin vaaleista raidoista.


Mähän en kävellessäni käynyt oikeastaan koskaan kampaajalla, siskoni piti huolen tukastani monen vuoden ajan, mutta nyt lähes koko pyöriselämäni ajan olen huollattanut kutrini sitä ammatikseen tekevillä. 


Mitenkä mun kampaajalla käyntini menevät? Tottakai siis samanlailla kuin muillakin; menen paikalle sovittuun aikaan, tervehdin, heitän takin naulaan, istuudun, suunnittelen tukalle tehtäviä muutoksia yhdessä kampaajan kanssa, höpöttelen kaikkea mahdollista samalla kun kampaaja tekee ihmeitä ja lopuksi ihastelen muutosta peilistä, kiitän, maksan ja lähden kotiin. 
Ehkä teitä kuitenkin kiinnostaa se, mitä lisäjuttuja pyöris tuo mun kampaajalla käynteihin? Eikös?


Heti alkuun sanon, että ei se pyörätuoli kovinkaan paljon tuo haasteita kampaajalla käynteihin.. mun mielestä. 
Siirryn (ennen istuin omassa pyöriksessä leikkauksen ajan, nykyään siirryn) kampaajan tuolille. Mun mielestä on ihanaa istua pitkin päivää jossain muuallakin kuin pyöriksessä, tekee hyvää vaihtelua asennolle. Istun siis paikallani kunnes on pesun aika -> jolloin voisin siirtyä pyöriksen kautta pesutuoliin. Tässä uudessa lempparikampaamossani pystyn kuitenkin hyppäämään "leikkuutuolista" suoraan pesutuoliin. Nämä tuolit saa hiissattua helposti lähekkäin, eli en tarvitse pyöristä muuten kuin kampaajalle tullessa ja paikalta poistuessa. Työntekijät auttavat mielellään tuolien ja pyöriksen siirtelyssä sekä varmasti auttaisivat enemmänkin, jos mulla olisi avun tarvetta enemmän. 


Mä en itse ainakaan keksi mitään muuta, siirtymisten lisäksi, mitä erilaista pyöris tuo kampaajalla käynteihin. 



Kuten ehkä huomasitte kuvista, niin tosiaan innostuin hiukan muustakin kun siitä perinteisestä "pitkä luonnollinen tukka vaaleilla raidoilla". Halusin kokeilla violettia dippiä vaihtelun vuoksi. Ei se loppuelämää mun päässäni ole, joten miksipä ei!? Mä tykkään kovastikin! 
Musta on hauska kokeilla välillä jotain uutta. Muuten kyllästyn asioihin nopeasti. Nyt on taas varmasti kiva palata jossain vaiheessa siihen mun jo muutamia vuosia kestäneeseen perustukkaani. 

Jos haluatte nähdä kuinka mulle taiottiin tällainen tukka, käykää kurkkaamassa vauhdikkaan ja erittäin mielikuvitusrikkaan Marikan blogia -> näin mulle tehtiin latvadippaus!

Mitäs pidätte? 
Värikästä viikon jatkoa!
xoxo, Jassu

50 kommenttia:

  1. Täydellinen lopputulos Jasmine!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaankin näyttää luonnossa vielä paremmalta kuin kuvissa!!!

      Poista
  2. Näyttää todella upeilta nuo hiukset! Tuo heti uuden ilmeen nuo latvat, eikä ihan jokaisella ole tuollaisia. :) Löysin tosiaan blogisi aivan muutama päivä sitten ja jään kyllä lukemaan!

    VastaaPoista
  3. Moi! Löysin vähän aikaa sitten siun blogin, ja liityin lukijaksi :) Siitä tuli heti yks miun suosikkiblogeistani! Olet ihanan positiivinen, pirteänoloinen ja rohkea! Odotan aina postauksiasi :)

    http://pieninsiivin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit nuo lilat dipit, sopii sulle hyvin :) !

    VastaaPoista
  5. moi! kysyin sulta aijemmin sita autoon siirtymis postausta ja kiitos kun linkkasit! :) ois kiva myös kuulla miten itse ajo onnistuu esim. polkimien käytön osalta. upeet hiukset ja kiva blogi sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on asennettu autoon käsikäyttöinen kaasu/jarrumekanismi :) Siitäkin olen muistaakseni jossain täällä kertonut enemmän! Kiitos paljon!

      Poista
  6. Wau! Ihan sikahienot!!! :)

    VastaaPoista
  7. Näyttää hyvältä letillä tai tolleen sykkyrällä mutta muuten aika amismaiselta. :/

    VastaaPoista
  8. Aivan ihanat! Alko tehdä mieli kampaamoon monen vuoden jälkeen.. joku kiva keväinen muutos hiuksille!! Jonna xxxx

    VastaaPoista
  9. Sulla on upea tukka! :)

    VastaaPoista
  10. Wau! Laita ihmeessä lisää kuvia! :)

    VastaaPoista
  11. Hei!
    Löysin blogisi tänään nyt illalla ja tässä olen selaillut ja lukenut otsikoltaan kiinnostavimpia juttuja :) Mielen päälle jäi kun saa sen kuvan, että tykkäät paljon lenkkeillä, niin vieläkö lenkkeilet normituolin kanssa? Tiedätkin varmasti, mutta kertaan kuitenkin, että olemassahan on monenlaisia käsin kelattavia pyöriä. Oletkin apuvälinemessuilla käynyt ja sielläkin varmaan nähnyt. Jos on mahikset ni kannattaa ehottomasti hankkia (jos et olekin jo hankkinut) joku semmonen ni saat kaiken irti lenkeistä :)
    -Maijju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Juu mä olen miettinytkin, että pitäis saada jostain joskus testaukseen lenkille erilainen tuoli :) Mutta kun kukaan ei osaa ikinä kertoa mistä ja keneltä tai miten voisin sellaisen saada :(

      Poista
    2. Me ainaki koulussa ollaan päästy kokeilemaan erinäkösiä vehkeitä VAU ry:n kautta eli Suomen vammaisurheilu ja -liikunta ry. Kannattais varmaan kokeilla sieltä?

      Poista
  12. Kylläpä näyttää siirtyminen helpolta, ihan ku ei jaloissa mitään vikaa oiskaan :D ja hauska väri, tulee mieleen merenneito :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mun kaveritkin sanovat välillä, että näyttää kuin jaloissa ei vikaa olisikaan! Oii ei yhtään hullumpi juttu, jos merenneito tulee mieleen :)

      Poista
  13. Todella kauniit hiukset! :)

    VastaaPoista
  14. Aika makee tukka sulla, sopii sulle tosi hyvin! Vaatii rohkeutta kokeilla vähän erilaisempaa hiustyyliä/väriä :) Aiheutit kyllä mulle kampaajakuumeen, hävettää kun en ole puoleentoistavuoteen käynyt kampaajalle. Asiaan on tultava muutos lähiaikoina :)

    VastaaPoista
  15. Sulla on aika pallomainen naama, joten mietin, että mikset käyttäisi enemmän varjostusta kasvoilla niin kasvoillesi niihin kauniimpaa muotoa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Mä en halua käyttää hirveästi pakkelia ja mun taidoilla tai meikeillä en kevyesti saa kauniita varjostuksia tehtyä. Eli mielummin pallonaama kuin tuhrunaama :)

      Poista
    2. En odottanutkaan sinulta yhtään fiksumpaa vastausta. :)

      Poista
    3. Hyvä etten päässyt siis tuottamaan pettymystä :) Olisko sulla sit ollut ammattitaitoisia vinkkejä mun meikin parantamiseen? Otan mielelläni vastaan ohjeita itseäni paremmalta ihmiseltä :)

      Poista
    4. Voisin kyllä ammattilaisena niitä antaa, mutta pohdin, että sinulla tuskin on aikomusta kuitenkaan alkaa laittautumaan, vaikka vinkkejä antaisinkin. Lisäksi, turha sinun on yrittää näyttää yhtään paremmalta kuin olet tuossa tilassa missä olet... Tiedät varmaan mitä tarkoitan. Se että sinä laittautuisit nätiksi (mikä kyllä meikillä onnistuisi, sillä et ole aivan toivoton tapaus) on kuitenkin vähän sama kuin joku hyvin kaunis, terve ihminen laittaisi vain smokey eye meikit silmiin ilman muuta meikkiä. Kokonaisuus on kuitenkin epäsopiva. :)

      Poista
    5. Mitäpä jos kuitenkin testattaisiin tämä. Annat mulle tarkat ammattilaisen ohjeet niin noudatan niitä tarkalleen ja teen aiheesta postauksen. Ennen ja jälkeen kuvat (eli ilman meikkiä tai mun omalla tavalla tehdyllä meikillä ja sitten kuva sun ohjeilla tehtynä). Ei kannata luovuttaa ennen kuin on kokeiltu. Ja voin ottaa kuvat vain kasvoista, niin ei ehkä häiritse niin pahasti se epäsopivuus :)

      Poista
    6. Herrajumala! Siis mitä sun tilassa on turha näyttää yhtään paremmalta, what. Tämä nosti vihan tunteita! Mun mielestä Jassu on hyvännäköinen pakkaus, eikä pyöris tee siitä yhtään rumempaa. Nätti tyttö!

      Poista
  16. Mielenkiintoinen ajatus, mutta ei kiitos. Onnistuisit kuitenkin (tahallesi) sottaamaan meikit "väärin" naamallesi. :) :) Parempi sinun on tyytyä siihen mihin pystyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettet uskalla vastata haasteeseen. Eihän sille mitään voi jos haluat luovuttaa. Mutta hei tuu ihmeessä juttelemaan mulle facebookissa, jotta voin nähdä edes kuvista kuinka sä itse meikkaat! Voisin saada hyviä vinkkejä tai edes tavoitteen siihen, miten haluan oppia meikkaamaan :)

      Poista
    2. Ei se niinkään ole rohkeudesta kiinni vastata haasteeseen, mutta kiitän toki pyynnöstä. :) Minua kyllä kiinnosta sinuun tutustua facebookissa, sori. Vaikka toki haluaisit tutustua minuun koska ole ammattitaitoinen ja kaunis ihminen. Mutta hei, et voi saada kaikkea, Jassu! :) :)

      Poista
    3. Niin no ehkä ammattitaitosi ei riitä mun naaman korjaamiseen, kaikki ei vaan voi olla hyviä ammatissaan. Ihmeen paljon sua kiinnostaa tutustua muhun täällä. Tai ainakin lukea mun mahtavia kirjoituksiani. Olen otettu tästä pettämättömästä kiinnostuksestasi minua kohtaan :)

      Poista
    4. Niin, on olemassa "liian vaikeita" tapauksia jopa minulle. :)

      Mutta että...Pettämätön kiinnostus? :D Näinhän se on.

      Minähän olen se joka tekee blogistasi kiinnostavan, joten sinun kiinnostus minua kohtaan on kyltymätön. Ilman minua et saisi kommentteja ja uusia lukijoita. Oikein nyysäät minulta jotain, jotta voisit heittäytyä marttyyriksi ja saada nyyhkyttäviä surku-surku-kommentteja lisää. Ne kommentit nimittäin ruokkivat sinun egoasi ja antavat sinulle voimaa, mitä et sitä muualta saa. Ole vain hyvä. :)

      Poista
    5. Mun on pakko sanoa tähän Jassu et veit tän argumentoinnin ihan kuus nolla ! Mahtavaa. Ja toiseks tälle anonyymille voisin vaan sanoa, että maailma ei tarvitse sinunlaisia ihmisiä. Vihaajat vihaat ja niin edelleen ! Jatka samaan malliin jasmine, oot älyttömän kaunis.
      -Jansu

      Poista
    6. Et näköjään uskaltanut lisätä enää loppuja kommentteja, vaikka niissä selitin kuinka asia on. Mutta ei se mitään, eivät kaikki voi olla niin fiksuja ja toisia ajattelevia. Jotkut on juurikin niin itsekkäitä että antavat kaikille väärän kuvan vain omaa peilikuvaansa kiillottakseen. :)

      Minä lopetan blogisi lukemisen ja kommentoimisen NYT. Saa nähdä kuinka pärjäät ilman minua. Kaikkea hyvää...

      Poista
    7. Voi sinä ihana anonyymi, just sun takia mun blogia lukee tuhansia ihmisiä päivässä. Kaikki odottavat mitä järjettömän viisasta tuletkaan tänne kirjoittamaan! En mä hae nyyhkysurkukommentteja vastaamalla sulle, kyllä kaikki näkevät ettei mua tarvitse sääliä vaikka mitä mulle sanoisit. Päinvastoin, sä taidat saada säälit osaksesi :)
      Ja anteeksi kun en ole täällä aina päivystämässä milloin kirjoitat, mulla on välillä (ihme kyllä) muutakin elämää kuin blogi.. toisin kuin sulla vissiin. No täytyyhän mun kiillottaa hiukan peilikuvaani, sillä kuten olet sanonut - se on aika karmea ja säälittävä ja surkea.. mitähän vielä?
      Olet ennenkin sanonut lopettavasi tämän lukemisen ja kommentoimisen, etkä vaan osaa päästää musta irti. Onhan se jo nähty. Eli palaillaan rakas vakkarilukija ;)

      Jansu: Haha JES!

      Poista
    8. Ihanaa, että pysyt positiviisena ja jaksat nauraa täällä blogissa, vaikka kumpikin tiedämme mikä totuus on. Kun noin nätisti pyydät niin saatan vielä piipahtaa, sillä pitäähän jonkun tämän blogin tasoa nostaa. ;)

      Ymmärrän toki että sinulla on kiireellinen elämä. Normaalit asiat vievät sinulta paljon pitempään kuin tavallisilta ihmisiltä aivovammasi ja kehon vammasi takia. Mutta sellasta se vammasen arki on -säälin niin sinua. :)

      Mutta miksi minä sääliä kaipaisin? Minulla on kaikki mistä unelmoida saattaa, ja kaikki se on jotain mitä sinä et koskaan saa. :)

      Poista
  17. Hahahaha uskomattomia kommentteja taas eikä edes omalöa naamalla/nimellä kehdata tulla huutelee! GO JASSU!! :D Oot ihan mahtava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä maailman parasta viihdettä nuo kommentit!! Kiitos sulle =)

      Poista
    2. Mäkin aina nauran noille ihan hulluna. Oon miettinyt, että käyköhän se ihan täysillä, onko narsisti, mielenterveyskuntoutuja.. Hämmentävä ihminen joka tapauksessa! Oon kuitenkin kallistunut tuohon narsistiin, kun tuo itseriittoisuus on niin jäätävää.

      Poista
  18. Jassulle 6-0. \O/
    You go girl!

    VastaaPoista
  19. Mä luulen että tuolla anon takana on vaan joku 12-v lapsiparka joka päässään kuvittelee olevansa hauska ja fiksu. Ainakin siltä se kuulostaa! Oli jo niin tyhmää tekstiä että alkoi itselläkin naurattaa! Tosi kiva tukka muuten! :)

    Lode

    VastaaPoista