keskiviikko 28. toukokuuta 2014

synttärit Tallinnassa


Täällä taas! Mun postaustahdista voisi ehkä kuvitella, että mä olen lukenut pääsykokeisiin 24/7. Valitettavasti se ei ole totuus. Ei todellakaan. Olen tehnyt paljon muuta(kin).
Olin esimerkiksi viime viikonlopun reissussa Tallinnassa. Olin reissussa Laajiksen ja Kipinä Studion porukalla. Se oli siis mun ensimmäinen työmatkani ;) Wuhuu ja hauskaa oli!!


Matkasin pidemmän matkan bussissa nyt ensimmäistä kertaa pyöriksen aikana. Ihan samanlaistahan se oli kuin ennenkin, haha. Tai erona tietenkin se, että nyt jonkun piti aina kantaa mut kyytiin ja kyydistä pois, mutta muuten samanlaista tönöttämistä. Bussimatkan jälkeen matka Helsingistä Tallinnaan taittui melko nopeasti lautalla, johon mun oli helppo päästä pienen avustamisen avulla. Onkohan tuo oikeaa suomea "avustamisen avulla"? Enivei matkat taittuivat helposti, kun kaverit olivat vahvoja, jotta jaksoivat nostella mut bussiin ja pois. Tallinnassa sitten majoituimme kivaan hotelliin, jossa oli muuten oikein toimiva invahuone!


 Reissun päätarkoitus oli käydä testaamassa Tallinnassa sijaitsevaa seikkailupuistoa, jotta osaamme kertoa Laajavuoreen rakennettavasta seikkailupuistosta enemmän. Sinne lenkkeilimme polkupyörillä (no mä tietenkin pyöriksellä) ja vitsit kuinka huikeita maisemia lenkin varrella olikaan! Ihan huippua kun kerrankin tuli nähtyä Tallinnasta muutakin kuin satamaa tai ostoskeskuksia. Kelikin oli aivan uskomaton, aivan kuin olisi ollut jossain kauempana etelässä.
Seikkailupuiston lisäksi kiertelimme paljon vanhaa kaupunkia, istuimme terasseilla, söimme hyviä ruokia ja nautimme auringosta.
Yllätyin muuten, kuinka hyvin pyöriksellä pääsi liikkumaan pitkin kaupunkia. Muistin että tienylitykset ja yleensäkin kynnykset olisivat vaikeita, mutta ei. Tosin vanhan kaupungin mukulakivet olivat hiukan rasittavia kelata, tai lähinnä hitaita ja selkää tärisyttäviä. Myöskin vanhan kaupungin invawc-tarjonta oli olematon :D Eihän pyöriksellä edes mahtunut ovista sisään. Onneksi olin matkassa sporttisessa seurassa, joten mikään ei ollut mahdotonta.


Muutama lukija taisikin muistaa, että mulla oli juuri syntymäpäivä. Tosiaan täytin tuon reissun aikana peräti 22 vuotta. Kerrankin hiukan erilaiset synttärit! Hikilenkkiä kädet rakkuloilla, uusia mahtavia kavereita, herkkuruokaa, mojitoa saksofonin säestämänä, paljon aurinkoa, hotelliaamiainen ja meren tuoksu :)


Tämä reissu kyllä sai mut näkemään Tallinnan aivan eri tavalla kuin ennen! Sehän on kaunis kaupunki ja mitkä biitsit! Vau!!
Huikea reissu (ja synttärit) takana. Kiitos siitä mun parhaalle työpaikalle ;)

xoxo, Jassu

13 kommenttia:

  1. "pääsin bussiin pienellä avustuksella" ;)
    kuulostaa mahtavalta reissulta! :) olis kyllä mielenkiintosta itsekin joskus lähteä tutustumaan tallinnaan muutenkin kuin laivareissun tai pelkän hotelliyön merkeissä :)

    hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiiitos! Just tota "pienellä avustuksella" hain, mutta vissiin tää kirjoittamattomuus on saanut oikeinkirjoituksen unohtumaan :D Oli mahtavaa ja suosittelen tutustumaan Tallinnaan laajemminkin :)

      Poista
  2. myöhästyneet synttärionnittelut myös meidän perheeltä♥
    t.säde

    VastaaPoista
  3. Kuulostaapa kivalta reissulta! Ja todella paljon onnea ja iloa, synttärien johdosta ja muutenkin :)

    VastaaPoista
  4. Wau! Ohana reissu ollut sulla. :) oikein tunsin ilon tänne saakka.. :) Onnittelut :)

    VastaaPoista
  5. Huoh... Elävien kirjoissa!!! Jes!!!

    VastaaPoista
  6. Mitestyömatka meni Jassu?

    VastaaPoista
  7. Onittelut! Hyvä fiilis välittyy kuvistasi :))

    VastaaPoista
  8. Seikkailupuisto laajikseen?! Kerro lisää! Kuulostaa mahtavalta.

    VastaaPoista
  9. Hei! Onnittelut syntymäpäivien johdosta! :) Oon itekki käyny Virossa ja voin sanoa että aivanmahtava paikka, haluisin mennä uudestaan! ♥

    VastaaPoista
  10. Voii, olin tänään Jyväskylässä pyrkimässä kouluun ja näin luultavasti sut (no okei, sun selkäsi) jonkun kauppakeskuksen ovella! Olisin tullut sanomaan hei ja kertomaan kuinka mahtava blogisi on, mutta olitkin jo kadonnut :-( oli sitten pakko tulla kertomaan tänne :-D hitsi
    Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  11. Ootko täydentäny sun elämänilo-tatskaa jotenkin? En ihan nää lukea mitä kädessä on.... :)

    VastaaPoista
  12. Onnee pääsykokeisii!!

    VastaaPoista