tiistai 19. elokuuta 2014

Miten näen itseni?

Jokin aika sitten blogeissa oli paljon pohdintaa siitä kuinka bloggaajat näkevät itsensä. Jokaisen lukemani tekstin kohdalla mietin miten mä näen itseni. Millaisena näin itseni nuorempana ja kuinka pyörätuoli on muuttanut mun kuvaa itsestäni. Olenko itsevarmempi nyt kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten? Olenko mä tyytyväinen itseeni?


Ala-asteikäisenä olin melko itsevarma. Mä pidin itseäni hyvänä juuri sellaisena kuin olin. Uskon sen johtuneen siitä, että kotona mua rakastettiin juuri sellaisena kuin olin ja tunsin oloni hyväksi mua ympäröivien ihmisten seurassa. Toinen suuri vaikuttava tekijä mun hyvään itsetuntoon oli mun ala-asteen luokka. Kaikki saivat olla omanlaisia, erilaisia ja silti tulimme kaikki toimeen keskenämme. Meillä oli mun mielestä maailman paras luokka täynnä hyviä tyyppejä ulkonäköön tai vaatteisiin katsomatta. 

Yläasteelle siirtyessä paineet omasta ulkonäöstä kasvoivat huomattavasti. Mä en esimerkiksi ollut koko yläasteen aikana päivääkään ilman meikkiä. Mulle tuli pienimuotoinen akne, jota yritin peittää otsatukalla ja meikillä. Aknen lisäksi häpesin suuresti kropan muuttumista. Tunsin itseni löllöksi ja vertasin itseäni koulun hoikimpiin tyttöihin. Tähän väliin sanon, etten mä ollut edes mikään "löllö", kuvittelin vain. Yleensä kuitenkin tunsin itseni ihan "ookooksi", mutta toivoin vielä joskus muuttuvani ookoosta todella kauniiksi. Olisin halunnut olla tyttö, joka on ylpeä omasta ulkonäöstään. 

Lukiossa olin jo jotenkuten hyväksynyt oman kroppani, mutta vieläkin häpesin muutamia kohtia itsessäni. Näin jälkeenpäin ajateltuna mua hiukan harmittaa, että en oppinut täysin hyväksymään omaa vartaloani. Mä en nimittäin sen vuoksi käynyt koskaan yleisillä uimarannoilla (yhtä kertaa lukuunottamatta, jolloin makasin koko rannallaoloajan vatsallani ja juoksin aina välissä nopeasti järveen) vaikka rakastin uimista. Kavereiden seurassa saatoin uida shortsit jalassa ja t-paita päällä, jottei kukaan näkisi mun ei-niin-langanlaihaa-kroppaani. 
Mä luulen, että ihmiset eivät edes huomanneet mun epävarmuutta lukiossa. Mua ei nimittäin kaikesta huolimatta pelottanut esimerkiksi esiintyä luokan tai koko koulun edessä. Enkä koskaan ole ollut mikään luokan hiljaisin tyttö, vaikka olinkin todella epävarma omasta kropasta ja ulkonäöstä. Tykkäsin olla huomion keskipisteenä. 


Pyörätuoliin jouduttuani mun piti opetella uusi elämä uuden erilaisen kroppani kanssa. Alussa oman ulkonäön hyväksyminen oli todella helppoa. Olin puoliksi kalju, painoin alle neljäkymmentä kiloa, jalkani ei toimineet, pukeuduin löysiin helposti puettaviin vaatteisiin ja silti mun oli hyvä olla. Mä olin niin kiitollinen siitä, että olin hengissä. Olin kuihtunut versio entisestä itsestäni ja silti rakastin olla mä itse. Pari ensimmäistä vuotta pyörätuolissa olinkin sinut itseni ja oman kroppani kanssa. Vasta nyt, pian neljä vuotta onnettomuuden jälkeen, alan olla taas epävarma itsestäni. Mä olen huomannut kuinka vaikeaa on pitää itsensä hyvässä kunnossa. Vaikka teen kovasti töitä ulkonäköni eteen, en ole sen näköinen kuin haluaisin olla. Yleensä ajattelen, että tällä treenaamisella ja tällä ruokavaliolla mun PITÄISI olla jotain muuta. Mä ajattelen väärin, sillä ei ole mitään mittaria siihen miltä pitäisi näyttää kun treenaa tietyn verran. Eikä sillä pitäisi muutenkaan olla väliä. Kun mun on muuten todella hyvä olla, niin miksen voi olla myös tyytyväinen omaan ulkonäkööni.
Kuitenkin liian usein mun peilistä katsoo joku, joka ei ole tyytyväinen kuvaansa. Ja ei, tuoli ei ole se mistä en pidä, vaan kaikki muu. Inhottavaa, haluaisin olla sinut itseni kanssa ja rakastaa omaa itseäni, mutta ei. 

Mihin kiinnitän itsessäni huomion kun katson kuviani? 
Ennen kun katsoin kuvia itsestäni näin vain rumat hampaat, eriparisilmät, epämuodostuneet huulet ja jenkkakahvat. Nykyään yritän olla etsimättä näitä "virheitä" kuvistani, ja katsoa parhaita puoliani;  iloiset silmät, hymyilevä suu ja hyvä ryhti. Vaikka kuinka yritän katsoa kuviani "ulkopuolisen silmin", niin usein mua häiritsevät "kainaloläskit" tai esimerkiksi juuri ne eriparisilmät.
Kuvieni suhteen olen kuitenkin yhtään edistynyt vuosien aikana! Jos vieläkin katsoisin kuviani yhtä kriittisesti kuin ennen pyörätuolia (huhhuh), mun blogissani ei olisi varmaan ikinä yhtään kuvaa itsestäni. Vou, pientä kasvamista ulkonäköni hyväksymisen kanssa siis! 

Mistä asioista mä pidän ulkonäössäni? 
Vaikka jo kirjoittamistani asioista voisi päätellä etten pidä paljon mistään itsessäni, niin on muutama asia joista olen ulkonäössäni pitänyt ja pidän edelleen. Kävellessäni (eli joitakin vuosia sitten) pidin mun nilkoista ja pohkeista. Sanoin aina niiden olevan paras osa mua. Halvaannuttuani mun pohkeet kuihtuivat, joten eivät ne enää niin kauniit ole. Mutta mulla kuitenkin on jalat ja pidän niistä, olivat ne ruipelot tai ei. 
Nykyään parasta mussa on mun hiukset ja kesäisin pisamat. Lisäksi aiemmin mainitsemani hymyilvät kasvot. Eli onhan mun ulkonäössä asioita joista pidän! Ja nyt kun mietin niin onhan mun nenäkin ihan kiva. 


Epävarmuudestani huolimatta mullakin on joskus jopa päiviä jolloin olen tyytyväinen siihen, että näytän juuri tältä. Onnistunut meikki, kiva kampaus tai hyvin istuvat vaatteet saattavat saada mut hymyilemään omalle peilikuvalleni ja tällöin mun olo on todella hyvä. Myös hyvin menneen treenin jälkeen mä saatan katsoa itseäni peilistä ilman, että tuijotan vain huonoja kohtiani. 
Näitä hetkiä vain saisi olla hiukan enemmän. 
Mä elän mun kropassani. Mä laittaudun ja treenaan itse itseäni varten. Miksi ihmeessä mun on niin vaikea olla tyytyväinen siihen miltä näytän? Mä olen ihan tavallinen tyttö ja saisin olla onnellinen, ettei onnettomuuskaan muuttanut mun ulkonäköäni. Uskon että kyllä mä vielä joskus näen itseni kivannäköisenä! Mun pitää vissiin vielä vain kasvaa siihen :) 

Rakkaudella Jassu

13 kommenttia:

  1. Aivan ihana blogi sinulla, aito ja rehellinen! Jään ehdottomasti seurailemaan =)

    Täällä ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa on vaikea opetella hyväksymään itsensä sellaisenaan. Aina löytyy niitä epäkohtia, jotka ei kohtaa sen niin sanotun "ihannevartalon" kanssa. Mutta loppujen lopuksi se on monesti se itsevarmuus, mikä tekee ihmisestä kauniin. Kun on hyvä olla omassa kropassaan, se näkyy varmasti myös ulospäin. Mutta eipä sillä, kovin monia ulkonäkökriisejä on täälläkin päässä :D Ihanaa alkavaa syksyä sinne! -maikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikki! Voi kiitos kommentista ja ihanaa syksyä sullekin :)

      Poista
  2. kauan oon blogias lukenut, mutta millonkaan en oo aatellu että oisit millään tapaa ruma!!! enkä tosiaan oo kiinnittäny huomioo että sulla ois silmät jotenkin eri paria, enkä usko että juuri kukaan muukaan on. kaikillahan nyt on vähän jotakin epäsymmetriaa kasvoissa! -Salla

    VastaaPoista
  3. Hyvä Jassu jatka tähän tyyliin...

    VastaaPoista
  4. Eiks toi oo aika normaalia et itse ei oo tyytyväinen itseensä...?! Mun mielestä olet parhaimmillasi aivan luomuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se yleistä, mutta surullista sanoa että normaalia.. Ei ole ollenkaan iloinen ja kiva juttu että ihmiset elää elämänsä murehtien ulkonäköään ja omia "virheitään" liiaksi. Voi kun olisikin niin helppoa vain nauttia elämästä ja omasta ainutlaatuisuudestaan.

      Poista
    2. Kyllähän se on (valitettavan) normaalia ja yleistä. Vaikkei sen pitäisi olla!

      Poista
  5. Voi hemmetti Jassu! Sä oot tosi kaunis tyttö ja sulla ei oo mitään syytä mihinkään ulkonäkökriisiin. Mikä teitä muijia vaivaa sen suhteen, ei voi ymmärtää :D

    Sä oot tosi fiksu tyttö ja tiedät sen kai itsekin. Sisäisesti ja ulkoisesti kaunis pakkaus! Pakko heittää kommenttia kun sulla ei tosiaan oo mitään syytä nähdä niitä "rumia asioita" itsessäs kun niitä ei oo! Tykkään lueskella sun blogia, tosi elämänmakuinen ja monilla ois sun asenteesta elämää kohtaan opittavaa :)

    -yks poika vaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, aika yleistä naisten keskuudessa, mutta valitettavasti myös yllättävän monien miesten/poikienkin keskuudessa! Voi kiitos ihana :)

      Poista
  6. Jaahas, enpä kuvitellut sinulla olevan ulkonäköongelmia, minun silmiini kun näissä kuvissa näyttäytyy itseensä tyytyväinen, ulkoisesti kauniskasvoinen, sopusuhtaiset mittakaavat omaava neito ja se hymy on kaiken kruunu,,,,
    mutta milloinkas sitä itseensä olisi tyytyväinen - kauneinkaan missi tai julkkiskaunotar ei ole kaikkeen tyytyväinen itseensä,,,,,

    Joka tapauksessa, uskon, että kaikki me blogis lukijat olemme samaa mieltä, sinä olet kaunis juuri sellaisena kuin olet!

    VastaaPoista