perjantai 21. helmikuuta 2014

TREENIÄ

Alkuviikosta lupailin instagramin puolella, että loppuviikosta olisi luvassa jonkinnäköistä treenipostausta. Tässä siis pieni kurkkaus mun (sali)treeniin..


Koko salihommelihan (eli into salitreenaamiseen) alkoi onnettomuuden jälkeen sairaalassa. Joitakin kuukausia maattuani sairaalasängyssä alkoivat ensimmäiset fysioterapiani, joissa aloitin voiman kasvatuksen lusikan nostamisesta. Pikkuhiljaa pääsin jo puolen kilon puntteihin ja kesän aikana (puoli vuotta onnettomuudesta) jaksoin jo ainakin kilon puntin nostaa useampiakin kertoja. Tämä eteneminen lusikasta puoleen kiloon ja sen jälkeen kilosta kahden kilon puntteihin jne. sai mut todella innostumaan treenaamisesta! Alussa juuri tuo kehittymisen näkeminen painoissa toi suurta motivaatiota urheiluun.

Reilu vuosi onnettomuuden jälkeen olin treenaillut pari kertaa viikossa fysioterapioissani ja tahdoin jotain muutakin. Liityin kaverini innostamana kuntosalille. Eihän siellä salilla ollut laitteita, joita pyörisläinen pystyisi yksin käyttämään, mutta ajattelin, että teen treeniä vaikka sitten punteilla - kunhan pääsen liikkumaan ihmisten ilmoille! Pakettiini kuului kaksi tapaamista personal trainerin kanssa ja näistä tapaamisista vakuuttuneena ostin  muistaakseni heti perään isomman paketin pt-tapaamisia (ja sama on jatkunut tähän päivään saakka).



Eli saman personal trainerin kanssa treenaan yhä. Eri salilla nykyään kuin alussa. Saan treenistä paljon enemmän irti, kun mulla on siinä joku tsemppaamassa ja ehkä hiukan patistamassakin jatkamaan. Muuten luovuttaisin helposti siinä vaiheessa kun "alkaa vähän ehkä tuntumaan". Enkä ilman apua pystyisi laittetakaan käyttämään..
Haasteita mun salitreeneissä toki on, niin mulle kuin trainerillenikin. Jalkaliikkeet ovat luonnollisestikin poissa pelistä ja lisähaastetta tuo mun tasapaino (tai osittan sen puute) sekä siirtymiset laitteisiin. Okei, siirtymisten haastetta en meinannut edes muistaa, sillä pienellä avulla (traineri nostaa jalkaani ja saatan ottaa tukea hänestä) siirtymiset tapahtuvat nykyään aivan automaattisesti. Ilman sanoja. Tasapainokaan ei ole siis mikään ongelma, se on vain haaste. Haaste, jonka trainerini on ottanut vastaan todella hyvin.
Kaikesta huolimatta yllätyn ainakin kerran viikossa siitä, että kokeilemme jotain ihan uutta juttua mulle, vaikka olemme treenanneet yhdessä jo kahden vuoden ajan, enkä tosiaan voi edes kaikkia laitteita hyödyntää. Suuri(n) kiitos treenimotivaatiosta trainerilleni!!



Olen varmasti puhunut viikottaisista urheiluistani täällä aiemminkin ja ehkä jopa useampaan otteeseen. Mutta nykytilanne saattaa olla erilainen kuin edellisellä kerralla. Ainakin suuri muutos on siinä, että treenaan nykyään eri paikassa; Kipinä Studiolla, jonne fysioterapianikin siirtyivät (uimista lukuunottamatta). Katsotaas miltä tämän viikon treenailuni näyttää..

maanantai - salitreeni (rinta, olkapäät)
tiistai - salitreeni (selkä, hauis) Ensimmäinen treeni toisen Kipinän trainerin kanssa ja mahtavaa oli!!
keskiviikko - lepo
torstai - salitreeni (ojentajat) + lenkki (n.45min)
perjantai - lenkki (30min) + kotitreeni (vatsat ja ihan uusi testaus: punnerrukset!!)
lauantai - vaikuttaa olevan niin täynnä touhua, että jää lepopäiväksi
sunnuntai - suunnitteilla olisi lenkki + kotitreeni (vatsat)

Tällä viikolla ei siis ollut uintia, joka mulla on pari kertaa kuukaudessa. Enkä lenkillä ole päässyt nyt paljon käymään huonojen kelien takia (loskassa tai kovassa lumisateessa lenkki ei vain onnistu). Muuten melko perusmeininkiä!



Itse treenaamisen lisäksi pidän huolta ruokavaliostani ja nukun vähintään seitsemän tuntia yössä. Ilman hyvää ruokaa ja kunnon unia mä treenaisin aivan suotta.. Vaikka siltä se ehkä näyttää nytkin. Tästähän puhuin teille muutama postaus sitten. Eli tiedän, etten näytä siltä, että olisin treenannut kaksi vuotta trainerin kanssa, mutta olen ainakin oppinut liikkeet kunnolla ja oikein, saanut tietoa ruokavaliosta ja jäänyt koukkuun mahtavaan harrastukseen! Nyt kun mulla on aika vahva pohja treenaamiseen, alan toivottavasti pikkuhiljaa saamaan myös ulkoisia tuloksia. Ainakin suunnitelma on sen mukainen.
Ehkä ne, jotka muistavat miltä näytin esimerkiksi blogin alkuaikoina huomaavat kuitenkin jonkinlaista muutosta. Olen saanut huomattavasti lihaa luiden ympärille niistä ajoista!

Mitäs ajattelette tällaisesta treenipostauksesta? Haluatteko näitä lisää? Mä nimittäin tekisin juttua salilta useamminkin jos vain kiinnostusta riittää. Kertokaa minkätyyppisistä treenipostauksista pidätte tai mikä jäi mietityttämään mun treenaamisessa! Voin myös tehdä yhdessä postauksen mahtavan trainerini kanssa (haha toivottavasti Joonas luet tämän!).

Mahtavaa viikonloppua kaikki! Mä lähden pian unille, jotta jaksan herätä huomenna ajoissa työhommiin.
xoxo, Jassu

62 kommenttia:

  1. Kyl mua ainakin kiinnostaisi lukea näitä myös lisää, kun kuntoilu on myös mun harrastus :)

    Minkä kokosia noi hauispainot on? Näyttävät aika painavilta :)
    -Arz

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla :) Öööömm.. ei tossa ollut kun ehkä seiskapuolikkaat :D

      Poista
    2. Hitto sul on voimaa...!!! Mä en nykykunnossa sais 7.5 kiloista ylös kahdella kädelläkään lattialta.

      Poista
  2. kiva postaus, kyllä kiinnostaa kuulla lisää sun treenaamisesta :) toi tasapaino kiinnostaa, eli kun tossa yhessäkin kuvassa selkeesti pidät penkin takaa kiinni että pysyt pystyssä ja toisessa kuvassa sut on sidottu siihen penkkiin niin se on jännä! ethän siis tunne sun pakaralihaksia? sitte nolo ja tyhmä kysymys mut veskihädän pidättäminen toimii ihan normaalisti? ei oo pakko vastata :D sitä vaan et missä kohtaa se halvauksen "raja" menee?

    anyway sun blogia on kiva lukee ja piristät aina päivää! :) tsemppiä treenaamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jihii! Juu tasapaino on huono, ilman tukea tuollaisessa penkissä pystyn juuri ja juuri ojentamaan käteni eteen tai sivulle ILMAN painoja ilman jotain tukea, mutta heti kun tulee hiukan painoa mukaan niin mut pitää sitoa penkkiin tai teen yhdellä kädellä, kuten tuossa yhdessä kuvassa. Olipa selkeästi selitetty haha!? Juu en tunne siis pakarihaksia, eivätkä alavatsalihaksenikaan toimi, joten tasapaino on haastavaa.
      En tunne ns. normaalisti vessahätää, mutta pidättäminen tulee luonnostaan :D En osaa selittää tätäkään.. Mutta mun halvauksen raja menee lantion kohdalla suurinpiirtein (ei ole tarkkaa viivaa).
      Kiitos paljon!!

      Poista
  3. en ole henkilökohtaisesti kovin kiinnostunut oikein kenenkään treeneistä, mutta toki voit niistä kirjoitella mikäli mieli tekee :D (en myöskään ole aivan varma miltä kaksi vuotta rehkineen henkilön kuuluisi näyttää, mutta en näe lihaksissasi valtavasti valitettavaa - lähinnä positiivista muutosta siihen, mitä aikoinaan oli.

    mutta olisihan minulla kysymyskin, nimittäin mitä mieltä olet lumesta pyörisläisenä ja miten se vaikuttaa lenkkeilyyn ym. ulkotoimintaan? itse koen hangissa ajoittain suuria vaikeuksia ja jään tuon tuosta jumiin erityisesti kadun ylitystä harkitessa, mutta monet näyttävät pääsevän ongelmitta eteenpäin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli hyvä, siis ettet tiedä miltä kaksi vuotta rehkineen kuuluisi näyttää. Aloin nimittäin itse miettiä samaa ja tulin siihen tulokseen, että kuka tahansa voi näyttää kaksi vuotta rehkineeltä! Eihän siihen ole mitään sääntöä, miltä täytyisi näyttää. Kiitos tästä valaisusta!!
      No tänä talvena olen ollut sitä mieltä, että tuo pieni määrä lunta on ihan kiva. Mutta sitten loskakelit ja painava plussakelin lumi!! Huh, inhottavaa! Lenkkeily jää lumen tuleen paljon paljon vähemmälle (ainakin mulla), sillä eteenpäin ei hiekotuksen tai auraamattomien teiden vuoksi pääse kovinkaan sujuvasti. Myös siis loska on iso hidaste. Kunnon pakkasella tamppaantunut tai aurattu "lättälumi" ei ole kovinkaan suuri hidaste, joten niinä päivinä lenkille pääsee hyvin, jos vain saa jalat pysymään lämpösenä :D Eli talvi on siis kaikinpuolin Suomessa hiukan hankalaa aikaa lenkkeillä :D

      Poista
  4. Nyt tais purasta muakin treenikärpänen taas 30 kerran elämässäni!

    KIITOS JASMINE!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kúntoilukärpänen todellakin puras ku tuli hieman lenkkeiltyä...
      Mutta nyt on sitte selkä varmaa paskana ku jokainen liike SATTUU vaik oo kipulääkekuurilla!!!

      Poista
  5. Kyllä susta huomaa, että olet salilla ollut!! :) Hienoa! Mahtavaa. Tämä oli ihana postaus, kivaa kun olet saanut tälläisen postattua! :)
    Ja hienoa, että käyt salilla, saat lihasvoimaa, jota sinä varsinkin tarvitset elämässäsi! :)
    Tsemppiä ja ihanaa VKL sinulle!

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintonen postaus,näitä lisää! Ja tuo postaus trainerisi kanssa kuulostaa mahtavalta idealta. Mukavia treeni hetkiä! :--)

    VastaaPoista
  7. Ohhoh, näyttääpä sun jalat luisilta taas. Sinne et oo kyllä saanut lihasta yhään. Tuskin sinne saisikaan? Harmi... Käsivarsiin huomaa hivenen tulleen lihasta, mutta se saa sut näyttämään entistä epäsuhtaisemmalta... No mutta... Kiva jos voit tuollaisita tuloksista kuitenkin iloita!! :) Treenin iloa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No ei sinne kuule saa lihasta, eikä sille voi mitään. Ja ehkä en ole ainut epäsopusuhtainen ihminen maailmassa, eli ei haittaa! Voi kuules kiitos kovasti ehkä nyt saan treeniini paljon lisää iloa!!

      Poista
  8. http://tekniikanmaailma.fi/autot/koeajot/tm-koeajo-volvo-v40-d2-kinetic

    VastaaPoista
  9. Itse treenaan salilla ja olen monesti miettinyt miten se onnistyy pyörätuolin kanssa. Nyt sain monta vastausta, joten mua ainakin kiinnostaa kuulla lisää. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun löytyy tyyppejä, ketkä haluaa kuulla tästä lisää!

      Poista
  10. Lisää treenipostauksia ! Olisi kiva kuulla millaisia liikkeitä teet ja mitä laitteita käytät. :)

    VastaaPoista
  11. Vitsi, mitkä talvirenkaat. :) Onko niillä raskas liikkua?

    Näytät kyllä hyvinvoivalta ja terveeltä kaikin puolin. Ja vaikka treenaus ei ehkä pyörätuolia käyttävällä "näy" samalla tavalla kuin muilla, uskoisin, että sulla on esim. hyvät käsivoimat, koska muuten tuskin liikkuisit mäkiä tai kävisit pitkillä lenkeillä. Eli treenaamisesta on varmasti ainakin hyötyä jokapäiväisessä elämässä, kun on vähän lihastakin ja kroppa muutenkin hyvässä kunnossa. Ja varmaan sun tasapainokin on jollain tavalla parantunut treenaamisen myötä. Muista vaan levätä tarpeeksi. Miten teet vatsalihasliikkeitä? Minkälaista porukkaa sun salilla käy? Onko kukaan siellä (tai muuten) koskaan kyseenalaistanut sun treenausta tai katsonut ihmeissään? Sitä vaan pyörätuolin kanssa välillä kuulee ihme kommentteja, varsinkin vanhemmilta ihmisiltä.. tyyliin "kiva, että säkin pääset välillä ulos..".
    Tänä talvena on Keski-Suomessakin ymmärtääkseni ollut suht vähän lunta, mikä on pyörätuolilla liikkumisen kannalta ihan jees, mutta oletko sattumalta päässyt vielä laskettelua kokeilemaan? Siitä olisi kiva kuulla kokemuksia, jos joskus pääset testaamaan. Hyvää kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli näillä alkuun hiukan raskaampi liikkua, kuin kesärenkailla, mutta nyt en huomaa enää mitään eroa!
      Oot oikeassa, treenaamisesta on todellakin hyötyä mun jokapäiväisessä elämässäni! Myös tasapainoni on tosiaan kaiken treenaamisen ansiosta parantunut - huikean paljon!
      Mun vatsalihasliikkeet on säälittävän pieniä, näyttää varmaan hassulta jos joku näkee. Mutta siis pieniä vatsarutistuksia tai vatsapitoa teen.. voisin joskus kertoa niistä tarkemmin. Tällä hetkellä kun käyn tuolla Kipinässä studiossa, niin siellä käy vähän kaikennäköistä porukkaa, mutta sali on varattu aina vain ohjaajan ja treenattavan käyttöön, joten muita ei mun kanssa samaan aikaan ole ja jos olisi, niin tiedän lähes kaikki tyypit sillä olen siellä myös töissä. Kukaan ei ole katsonut ihmeissään :) Ei myöskään edellisellä salilla katsonut, olin ihan yksi muiden joukossa! Ja se tuntui hyvältä!
      Vielä en oo lasketellut, mutta enköhän tässä ihan lähiviikkoina sitä kokeile! Nimittäin työpaikkani on siis laskettelurinteen alapuolella :D
      Sinne myös hyvää kevään odotusta :)

      Poista
  12. Ihan mahtava postaus! mua ainakin kiinnostaisi tietää enemmän sun treeneistä! Kertoisitko mulle miten sun kotona punnerrukset tehdään? Onko sulla fysioterapiassa sitten liikkeitä jaloillekkin, mitä teette sitten yhdessä, ettei ihan lihakset katoa jaloista. Mä ite oon kanssa innostunut salitreeneistä ja yritänkin päästä hääkuntoon, lähinnä kehonmuokkausta ja et selkään saisin lisää lihaksia. =) Mutta kirjoita kirjoita lisää!! ootan innolla sun tulevia treenipostauksia!! Ihan huippua että et anna pyöriksen rajoittaa elämää! =)- Nippe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä teen punnerruksia lattialla! Sohvalta istahdan lattialle (pienempi pudotus kuin tuolista) ja käännyn vatsalleni -> siitä vain punnertamaan :) Lihakset mulla on jo kadonnut jaloista, niitä ei pysty ylläpitämään millään tavalla mun kohdalla.. Voi ihanaa hääkunto!! Oijoi :)
      Jee aion kirjoitella näistä todellakin lisää!!

      Poista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Mahtava postaus! Tykkäsin tosi paljon. Tälläsiä ois kyl tosi kiva lukea lisää! Sun blogia lukiessa muutenkin tulee niin hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
  18. Oletko muuten ehtiny kokeileen mitään niitä ruokareseptejä mitä joskus aikasemmin pistin sulle linkkeinä?

    VastaaPoista
  19. Sali on muotia nykyään, varmasti kiinnostaa lukijoita. Lisää vaan :)

    VastaaPoista
  20. Minkä noitten sun Nike kenkien malli on ku olen ettiny saman tyyppisiä ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsit en kyllä muista yhtään juuri noiden mallia :s Enkä googlettamallakaan löytänyt, että mitkä nuo olisi.. voi harmi!

      Poista
  21. Tulee lämmin kun lukee kommentteja.

    En tiiä miksi se on niin vaikea ihmisille tajuta että jos on alaraajahalvaantunut niin silloin niitä jalkoja on VÄHÄN VAIKEA treenata. Sen luulisi menevän kaikille jakeluun. Siis luulisi. Ja ellei jaloilla kävele, niin silloin lihakset ei saa duunia. Ellei lihakset saa duunia => ne pienenee. Ei nää ole niin vaikeita asioita ymmärtää.

    Mut on mulla oikeatakin asiaa, eli tasapainokysymyksiä.

    Millä tavoin sä voit treenata tasapainoa? Se varmaan kuitenkin istuma-asennossa hoituu lähinnä perslihaksilla & jaloilla ja ellei niitä voi käyttää, niin sit vaan yläkropalla ja käsillä pitänee tulla toimeen. Millaisilla liikkeillä tasapainoa pystyy treenaamaan ja millaisia liikkeitä teit fysiossa mällin jälkeen? Miten nopeasti sait pidettyä tasapainon ihan normaalissa istuma-asennossa onnettomuuden jälkeen, vai tuliko luonnostaan? Ei kai? En tiedä miten hyväksi tasapaino voi tulla ja kauanko siinä kestää kun on osa tytöstä pois pelistä. Aika paljon hanurilla ja jaloilla on kuiten tekemistä tasapainon kanssa istuviltaan.

    Ja vähemmän nyt sitä ulkonäköressiä, saatana :)

    Happy hunting -anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah mustakin se on vähän hassua, ettei ihmiset tajua, ettei toimimattomia jalkoja pysty treenaamaan. Varsinkaan kun mulla ne ei siis tippaakaan toimi, eikä koskaan tule toimimaan. Mutta eihän sitä kaikki tule mieleen, kun ja jos ei asiasta tiedä :) Eli hyvä kun kysyvät asiasta!
      Mä voin treenata tasapainoa vaikka millä tavoin! Tai siis ihan vaikka istumalla sohvan reunalla, ilman että nojaa mihinkään. Tai lattialla istumalla niin, että liikuttaa käsiä sivuille, eteen tai vaikka ylöspäin. Mmm tai ihan tuolissa istumalla kun nojaa käsiä eteenpäin ja lisäämällä edes hiukan painoa käsiin, niin tasapaino on taas paljon hankalampi hallita! Mutta fysioterapiassa treenattiin tasapainoa siis alussa ihan istumalla suorassa ilman selkänojaa (ja alussa otin silloinkin käsillä tukea istuma-alustasta ja sekin oli vaikeaa!). Myös istumalla semmoisen (en todellakaan tiedä miten selittää tämän) kuperan pehmeähkön jutun päällä -> eli ei tasaisella, joten ihan suorassa pysyminen oli taas astetta hankalampaa.. Esimerkiksi näillä tavoin voin treenata tasapainoa.
      Istuma-asennossa pyöriksessä tasapaino tuli aikalailla luonnostaan (vaikkakin alussa sekin tuntui hassulta) mutta ilman selkänojaa tasapainoa piti treenata varmaan joitakin kuukausia. Ellei jopa kauemminkin?
      Mutta tasapainoa en todellakaan hirmuisen hyväksi saa, eli ilman tukea en pysty nostelemaan tavaroita, ilman että tasapaino katoaa..
      Hirmu vaikea selittää! Tällaisesta pitäisi tehdä video.. perhana :D

      Yritän opetella pois ulkonäköstressistä, mutta usko tai älä se on todella todella vaikea tehtävä! Mutta parhaani opettelen tässä :)

      Poista
    2. Ylipäätään jos jaloilla ei kävele niin tottakai se näkyy. Tämä nyt on sen verran maalaisjärkeä että luulisi ihmisten tajuavan. Ei nää ole niin vaikeita asioita, ffs.

      Oukkei joo. Makes sense. Tiiän joo sen kuperan pehmeän alustan, itekin välillä reenaan sillä niin että koivet ylhäällä ja sit tekee vaikka flexibar siinä samalla. Vatsalihaspuuhastelua pysyä pystyssä, vaikka sinänsä oma tasapaino on ihan kondiksessa. Tasapaino kannattaa treenata niin hyväksi kun sattuu saamaan, kun on tärkeä homma jokapäiväisessä puuhastelussa ja itsenäisyydessä. Keskimäärin on kuitenkin kivempi pysyä pystyssä.

      Tjoo... oot ensijaisesti tyttö kuin mitään muuta niin noi ulkonäköressit nyt on lähinnä sisäänrakennettua kamaa. Ei siitä pois pääse opettelemalla, vaan a) iän & elämän mukana tulevalla terveellä itseluottamuksella, tai b) lobotomialla. Suosittelen aata. Kuitenkin tähän siis sopii ekaluokkalaisviisaus: tytöt on tyhmiä. :)

      - HHa

      Poista
  22. Upea postaus. Puhut jaloistasi. Miksi toisilla selkäydinvammaisilla säilyy jaloissa paksuus?
    Tuota tasapainoa en ole tullut ikinä edes ajatelleeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillakin (vissiin aika useilla?) pyörisläisillä tai selkäydinvammaisilla (?) säilyy jaloissa ainakin osa lihaksista sen vuoksi, että vammoja on paljon erilaisia! Jotkut voivat käyttää jalkoja seisomiseen, mutteivat kävelemiseen (eli lihaksia voi treenata) ja joillakin on spastisuutta, joka taas ylläpitää jaloissa jonkinlaista lihaksistoa. Mun tapauksessa taas jaloissa ei ole mitään pienintäkään liikettä (hermojen katkeamisen vuoksi), joten mikään ei pysty ylläpitämään mun jalkojen lihaksia :)
      Jee aina voi oppia siis uutta! Kuten tuo tasapaino hommeli siis..

      Poista
  23. pystytkö tuntemaan seksuaalista mielihyvää? vai estääkö halvaantuminen sen?

    VastaaPoista
  24. Tuntuuko sinusta ikinä oudolle, kun on melkeen 2 saman nimistä halvaantunutta? sinun lisäksesi on esimerkiksi joku Jasmin Koskiranta. Teillä on melkeen samanlaiset etunimet ja erittäin samantyyppiset sukunimet... ja sukunimet ovat vielä harvinaisiakin, esim. Koskiranta ja Saloranta eivät ole tyyliin varmaan mitään Korhosia...

    Olen miettinyt monesti tätä ja en saa mitenkään selitystä sille että mitenkä kahdelle vaalealle ja nuorelle neidolle ja melkeen samannimisille voi käydä melkeen samalla tavalla vaikka sukunimetkin on vielä suht samanlaiset...

    En haluaisi uskoa sattumaan.

    Jasmine Tukiaisellakin ollut pyörätuoli kuulemma joskus lapsuudessa jonkun selkävian takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole tuntunut hassulta, en ole ennen tästä toisesta kuullutkaan :) Eikä se vieläkään tunnu hassulta. Hauska (no jaa kuulostaapa karulta kun tähän sanon hauska) sattuma vain! Siis mun mielestä ainakin sattumaa :)

      Poista
  25. kyllä susta huomaa selvästi, että treenattu on ;) terv. PT

    VastaaPoista
  26. haha tällänen tosi olennainen kysymys, onks noi sun adidaksen housut juoksutrikoot? ja jos on niin mistä ne on?! haluun itekin tollaset! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo :( Oliskin, niin ne olis kivempaa materiaalia! Nuo on ihan perus trikoota, joten lösähtää nopsaa.. mutta noi mä olen siis tilannut ehkä sportamoresta?

      Poista
    2. no voi hitto, oon vuoden verran koittanu ettii tollasia juoksutrikoita mut ei oo tullu vielä vastaan. :D noi on meinaa tosi hienot!

      Poista
  27. Tosi kiva postaus! :) Ja kyllä tuloksia huomaa, näytät tosi timmiltä! Laita vaan ihmeessä samanlaisia jatkossakin! Äläkä välitä noista typeristä kommenteista välissä, joku on varmasti kateellinen sun mielettömälle asenteelle ja onnellisuudelle! Kivaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  28. Sähän näytät tosi treenatulta! Ja sellaiselta ryhdikkäältä, kaikin puolin terveeltä :) Eikä sun jalatkaan ole mitenkään silmiinpistävän hoikat, onhan jokaisella ihmisellä omanlainen ruumiinrakenteensa; löytyy täydellisen sopusuhtaisia (harvassa ovat ne onnekkaat!) ja sitten niitä, joilla on enemmän lihaa ylävartalossa kuin alavartalossa ja toisin päin ja joka päin! Joka tapauksessa, sinä näytät hyvältä! Ja tämä postaus toi kyllä kovasti treenimotivaatiota ja muutenkin motivaatiota terveelliseen elämäntapaan, ehdottomasti tällaisia postauksia lisää! - Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia! Ihana kommentti, sain nyt sulta lisämotivaatiota ehdottomasti!!

      Poista
  29. Lisää treeniasioita vaan! Mua ainakin kiinnostaa kuinka sun treenit käytännössä etenee ja millaisia treenejä teet kun kuitenkin yläkropalle tulee tosi kovaa rasitusta jo ihan normaalissa elämässäkin - ainakin verrattuna käveleviin toimistotyöläisiin. Olisi siis mielenkiintoista kuulla mitä liikkeitä teet ja kuinka esim. palautuminen sujuu.

    Musta sun kroppa näyttää hyvältä. Olkapäissä on pyöreyttä ja kädet ovat tasaisen vahvan näköiset ja selän muoto on ihan selkeästi V. Sehän se tarkoitus onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kerroit, mitkä asiat kiinnostaa sua! Helpompi alkaa suunnitella seuraavaa treenipostausta :)
      Kiitos!!

      Poista
  30. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  31. Mun mielestä näytät treenatulta:) Totta kai aina itse haluaa lisää ja lisää tuloksia, mutta ainakin suunta on selkeästi oikea - pelko pois:)

    VastaaPoista
  32. Jasu ihana nähdä miten olet saannut lihaksia luiden ympärille.. ja muutenkin sun blogin lukeminen piristää aina! Olet niin pirteä ja positiivinen! Tätä blogia voi suositella kaikille, tästä saa voimaa! :)) kiitti Jasu :))

    VastaaPoista