tiistai 24. toukokuuta 2011

uusi alku

Dodi voisin tässä väsätä ensimmäisen (ja varmaan viimeisen) tosissaan kirjotetun tekstini tänne. Eli aiheenahan mulla on mun uusi elämä.. En kerro tässä aivan kaikkea jotten loukkaa ketään ja se ei mulla ole todellakaan tarkotus mutta haluan vaan tehä tämmösen postauksen sillä mun elämä muuttu kertaheitolla todella paljon ! Ja en tarkota tässä etteikö muidenki osallisten elämä ois muuttunu hirveesti samassa tilanteessa älkää ihmeessä niin ajatelko, en vähättele muiden tilanteita todellakaan. Toivon ettei kukaan oikeesti loukkaanu tästä tekstistä tai muutenkaan ärsyynny. Poistan tän kyllä jos tää on jollekin liian turha yms.. (vaikka en usko et paljon kukaan tätä lukee)

Eli kaikki alko 26.12.2010 kun lähin neljän nimeltämainitsemattoman kaverini kanssa kohti Leviä. Oltiin menossa meidän mökille Kittilään viettämään uuttavuotta. Mä olin oottanu tota reissua iha tositosi paljon varmaan yli kolme kuukautta ja vitsi ku olin innoissani sinä aamuna ku tuli lähtö. No siinähän kävi niin että ennen Oulua meidän päälle ajoi vanha mies ja kumpikin auto oli sen johdosta muussina.. josta voikin päätellä ettei meille kyydissä olleille käynyt hyvin. Tähän väliin: älä lue eteenpäin jos et kestä lukea mitä kaikkea mulle tarkemmin kävi ! Muiden vammoista en tässä viitsi kertoa koska en oo kysyny lupaa mutta voin kertoa hiukan mitä mulle kävi: muutamat sisäelimet vaurioitui aika pahasti, aortta repes, selkäranka meni paikoiltaan (murtu tai jotai?), aivot heilahti ja jotain semmosta. Ja tästä selkärankaan kohdistuvasta vammasta johtuen mä halvaannuin lantiosta alaspäin. Ja se on ollut nyt suurin muutos mun elämässä. Mutta kun tänään sain käsiini loppuraportin meidän kolarista tajusin jälleen kuinka lähellä on ollut että mä olisin menehtynyt ton kolarin seurauksena. Tää mun selviytyminen on siis todellinen ihme. Mä olen ensimmäinen Suomessa joka on selvinnyt tämmösestä, jonka vuoksi mun tapausta käytetään nykyään lääkäreiden koulutuksissa ympäri Suomen (sekä osittain Amerikassakin). Huhhhuh. Tuntuu siltä kun puhuis ihan jostain muusta henkilöstä kun musta !?

Kriittisimmän vaiheen jälkeen oli suorastaan ihme, että mä puhuin ja tunnistin edes mun vanhemmat. Eli saan olla todella kiitollinen että oon saanut toisen mahollisuuden elää - vaikkakin hiukan eritavalla kun ennen, mutta silti ystävien ja perheen parissa ! Nyt kun kolarista on ylihuomenna kulunut tasan 5 kk niin oon jo todella tottunut liikkumaan pyörätuolilla ja voimat on kohentunut tosi paljon alkuajoista.. (aluks en jaksanu nostaa edes haarukka ja nyt jaksan treenata JOPA 2 kg punteilla, ja aika hyvin nostaa itteni ilmaan penkistä !) Kertaakaan en oo halunnut luovuttaa ! Mulla on pysyny hyvä asenne tätä kohtaan kokoajan (lukuunottamatta muutamia hetkiä kun kuulin kaikki huonot uutiset kolarista). Oon vaan maailman onnellisin mun ystävistä ja perheestä. En tiiä mitä olisin tehnyt ilman niitä !! Mutta vieläki tottakai välillä tuntuu että ei tämmöstä voi oikeesti tapahtua, tämmöstä tapahtuu vaan telkkarissa.. Valitettavasti tää on totta ja tän kanssa on elettävä.

Ehkä tää riittää tältäerää ja voin meipi kirjottaa lisää mun kuntoutumisesta tai jostain tähän liittyvästä vielä lisää jos joku haluaa kuulla lisää näitä mun muutoksia yms :)

                     Meitsi sairaalassa. Eka ja ainut kuva tällähetkellä kolarin jälkeen musta.

xoxo mcfeast

31 kommenttia:

  1. Olet ihana <3 ja, kyllä kukaan lukee tätä! ainakin minä!

    VastaaPoista
  2. Todellakin luen ! Kovasti tsemppiä sulle! :)) ja monet ystävät ovat sun ystäviä, niin tätä kautta olen kuullut että Olet taistelija tyttö!! Se on hienoa, että jaksaa taistella, sellaisen kokemuksen jälkeen ! -Minna

    VastaaPoista
  3. Ihan kiva et tätä jaksaa lukeekin sit ilmeisesti, ku aattelin että kun oon tosi huono kirjottaa mitää päiväkirjaa ni voisin ruveta tänne vähä kirjottaa just näistä mitä oon kokenu ja sillei.. Ja kiitos kommentistas minna :) !!

    VastaaPoista
  4. Japi oot ihan mahtava tyyppi!! pus

    VastaaPoista
  5. Sulla on tosi hyvä asenne ja täältä hurjasti tsemppiä sinulle kaunis tyttö :)

    VastaaPoista
  6. todellakin lisää ja hirmuisesti tsemppiä! :) terv. eppu ja josku

    VastaaPoista
  7. Ihailen ihan suunnattomasti sun asennetta! Tsemppiä hirmuisesti :)

    VastaaPoista
  8. Täälläkin luetaan! Ja voi Japi, sun asentees on niin mieletön <3 Muistatko, kun kerroin siitä ohjelmasta, jossa kolme ihmistä oli saanu uuden mahdollisuuden? Tää on just sitä, tyttö <3 Paljon tsemppiä!

    VastaaPoista
  9. kiitos laura <3 Joo muistan ! enpäs muistanu koskaan sitten katsoa sitä ohjelmaa.. no elänpä ite sellasta sit =)

    VastaaPoista
  10. pärjäile ! älä koskaan luovuta sen eteen mitä haluat,olen aivan varma jos sinulla tahto riittää kuntouttaa jalkojasi ja saada voimaa niihin lisää, sinä kyllä vielä kävelet alttarille jos vain haluat.(:
    ps. myöhäiset syntymäpäivä onnittelut 19 v !:)

    VastaaPoista
  11. sun asenne on _todella_ ihailemisen arvonen.
    niinkuin edellinen anonyymi jo kirjotti, älä koskaa luovuta vaikka onkin vaikeeta. halusin vaan sanoo nää asiat (:

    VastaaPoista
  12. sulla on uskomattoman ihana asenne!
    en tiiä kiinnostaako sua tietää, mut olin siellä kolaripaikalla ekojen joukossa. oli kyllä aika kamalan näköstä ja olin vahvasti siinä uskossa ettei kukaan voinut selviytyä. Meillä on muutama yhteinen tuttu/kaveri ja haluaisin jatkossakin lukea sun kuulumisista ja toipumisesta.
    Olet älyttömän vahva! =)Voimia!
    -aino

    VastaaPoista
  13. Aino: Ohhhoh, varmaan ollu aika karun näköstä jälkeä siinä kolaripaikalla sillon!? Ja kyllä ajattelin jatkossa kirjotella tänne vielä, eli pääset lukemaan mun kuulumisia lisää :) Kiitos!

    VastaaPoista
  14. Ihanaa lukea sun ajatuksiasi, vaikkei tapahtumat itsessään miltään osin iloisia olekaan! Kuulin onnettomuudestasi täällä kotikylälläsi ja vaikka en tunne sua henkilökohtaisesti niin pidin sulle sydämestäni peukkuja koko talven ajan. Olen niin onnellinen, että selvisit ja vielä onnellisempi lukiessani tuosta ilosta, jota hehkut tarinoillasi meille kaikille lukijoillesi. Tervetuloa kotiin!

    VastaaPoista
  15. wau. luin just sun blogin kokonaan läpi. oot ihanan valoisa ja rohkea tyttö, oppii taas arvostamaan omaakin elämää ja läheisiä vähän enemmän. jatka samaan malliin ja pidä tuo asenne, olet mahtava :)

    VastaaPoista
  16. Luin just sun koko blogin läpi, ei voi muuta kun ihailla sun asennetta. Vaikka en tunne sua yhtään, ja just löysin sun blogin niin toivon ja rukoilen että sun kuntoutuminen menee kokoajan parempaan päin ja joku päivä pystyt vielä kävellä vaikka se ei varmasti oo mikään tärkein asia tällä hetkellä sun elämässä. Tsemppiä ihan hirveesti! <3

    VastaaPoista
  17. Siulla on aivan loistava asenne elämäsi suhteen ,oikein kateellinen olen! Itse sairastuin kesällä vakavasti, kävin lähellä kuolemaa mutta tässä sitä ollaan. Elämää katsoo ihan eri kantilta tälläisien tapahtumien jälkeen. Vaikka en todellakaan osaa kuvitellakkaan mitä kaikkea olet läpi käynty niin jollain tasolla tiedän millaiset fiilikset sulla on :)

    Tsemppiä vielä!!

    VastaaPoista
  18. Sä oot ihan uskomattoman kaunis ja sulla on sellainen asenne elämään mikä sais olla useammallakin mukana arjessa!

    VastaaPoista
  19. Oon ihan kauheen kauan halunnu kirjottaa sulle.

    Tunnen yhen sun läheisimmistä ystävistä, en mitenkää huippuhyvin mut oon aina joskus nähny sen ku se on käyny mun kotipaikkakunnalla tuttujensa vuoksi. Näin sitä joulukuun alussa 2010 ja sattumalta se puhu susta kuinka huippu tyyppi oot. Ei siis ollu vielä tää onnettomuus sattunu.

    Olin jotenki aivan järkyttyny ku kuulin tästä. Kuulostaa typerältä, koska en oo ikinä nähny sua enkä tunne sua, enkä tarkota olla mikään stalkkeri tai utelias, mutta: siitä ensimmäisestä iltasanomien jutusta "nuori nainen taistelee hengestään" asti oon seurannu miten sulla menee. Toivoin joka päivä että sulle kävis hyvin.

    Sitte ku kuulin että oot siirtyny jyväskylään niin aattelin että hitto mikä nainen. Uskomaton taistelija. Oon lukenu joka ikisen blogitekstin ja kommentin, pelastat mun päiviä ku saan lukea näitä!

    Eli siis, pointtiahan mulla ei ollu tässä ees muutaku että oot aivan mahtava persoona. Oon ite pitäny itteäni aina hirveen sinnikkäänä, mutta ku luen miten sä jaksat aina nousta ylös nii se on jotain aivan uskomatonta.

    PIDÄ NAINEN LIPPU KORKEELLA, IHAILEN SUA NIIN.

    -tyttövaan-

    VastaaPoista
  20. Moikka Jassu!

    Aattelin sulle nyt kirjottaa, kun sun blogia on aika pitkään tullut luettua sen jälkeen kuin sinusta lehdestä.

    Eilen ajoin itse tuon kyseisen tien läpi jolloin sua lämmöllä muistelin, kun itse ajelin rajotusten mukaan ja muut kaaharit paino menemään melekosilla nopeuksilla. Se minkä takia oma kaasujalka pysy maltillisena lukee alla..

    Sun tarina koskettaa mua henkilökohtaisesti todella paljon. Tunsin sen vanhemman miehen, joka teidän päälle tuli. Minä olin niitä ensimmäisiä ihmisiä, jotka saivat tietää onnettomuudesta melko nopeasti. Silloin kun siitä kuulin nii henkilö, joka tiedon kertoi sanoi: "Toisessa autossa oli minun ikäisiä nuoria ja yksi nuori on myös menehtynyt." Silloin tietty tunsin surua sen vanhemman miehen kohtalosta, koska hänet tunsin. Tieto sinun ystävän menehtymisestä ja sinun vakavasta tilasta lisäsi tiedon tuskaa entisestään. Varsinkin, kun lehdet oli täynnä juttuja kolarista.

    Olin tavallaan, jos näin voi sanoa iloinen, että susta oli lehdessä juttu ja pääsin sun blogia seuraamaan. Oon susta hemmetin ylpeä, että oot jaksanut taistella ja OLET SELVINNYT ylipäätään kolarista hengissä. Olen myös pahoillani ja otan osaa ystäväsi kohtaloon!

    Toivon koko sydämmestä hyvää jatkoa sulle ja kaikille niille selvinneille ystävillesi, jotka selvisivät myös kolarista.

    VastaaPoista
  21. Löysin sun blogin vasta nyt, ja oon tosi ilonen että tää tuli vastaan ! Oot todellinen taistelija, en tajuu miten pysyt niin positiivisena kaiken sen jälkeen.
    Sinä päivänä, kun se kolari tapahtu, olin perheeni kanssa ajamassa Lappiin samaa tietä, vain puoli tuntia jäljessä. Meidät ohjattiin ajamaan toista kautta, ja kun ajettiin sieltä muualta, meidän auton perään törmättiin ! Kenellekkään ei onneksi sattunut mitään, mut mulle se oli jo liikaa. Jos me oltais lähetty kotoa puoli tuntia aikaisemmin, niin se olisi ollut meidän auto, johon vastaantulija törmäsi. Siinä vaiheessa ajattelin, että kuvitella, joku oli oikeasti siinä autossa, ja yksi niistä kuoli ? Sain tietää siitä kolarista tosi nopeesti. Tunnen yhden siitä teiän porukasta, se asuu n. 150 metrin päästä musta, ja aina ku nään sen, mulle tulee mieleen noi kaikki tapahtumat. Ja niin, oon mä sutki nähny niillä. Tunnen myös toisenki siitä teiän porukasta, eikä sillekkään käyny siinä kolarissa kovin hyvin... Varmaan kuitenkin selvisi vähemmällä kun te muut. Kiitän sua siitä, että oot saanu mut uskomaan pienimpäänkin toivoon, ja oot saanu mut iloitsemaan pienistäkin asioista.

    VastaaPoista
  22. Aivan ihana blogi. otat tän asian todella hyvin ja voimia ja jaksamisia! arvostan sua! oot tosi vahva ihminen!

    VastaaPoista
  23. Siis ei voi olla totta - minunki sairaus on päässyt opetusmateriaaliksi! Siellä mä esittelen mun kieltä, eikä kukaan tuttu niistä kuvista takuulla tunnistais mua...

    VastaaPoista
  24. Mulla tuli kyyneleet kun luin ton :( mut oot tosi oonekas kun selvisit tosta onnettomuudesta! ja oot tosi kaunis :)

    VastaaPoista
  25. Mä löysin sun blogin sattumalta ja aloin lukemaan nyt alusta... Koskettavaa tekstiä ja uskomaton sissi olet. <3

    VastaaPoista