vastaukset osa 2

Tässä tulee eilen lupaamani toinen osa vastauksia kysymyksiinne. Onnekkaina vastaajina toimivat edelleen samat henkilöt kuin vastaukset osa ykkösessä, eli Emmi, Jenna, Rosa ja Rosa (Salama).

Missä olitte ja keneltä kuulitte kolarista?

E: Olin kotona kun Japin pikkusisko soitti mulle.
J: Kotona, heräsin kun puhelin soi.
R: Kotona olin joulua viettämässä sukulaisten kanssa. Laura soitti ja kysyi tiedänkö jotain.
S: Olin just tullut joulunvietosta porukoilta omalle kämpälle ja olin tosi ilosella fiiliksellä. Sitten kaveri soitti.

Mikä oli ensireaktionne tai ajatuksenne, kun kuulitte kolarista?

E: Sellanen epätietoisuus kun ei tienny mitä niille oli tapahtunu. Ja ajatteli vaan, että miks sen piti tapahtua. Itku.
J: Shokki, en uskonu sitä todeks.
R: Aika hämmentynyt, ei voi oikein muistaa. Epätodellinen olo.
S: Polvet petti alta enkä oikein tajunnu heti koko asiaa. Lopetin sen puhelun ja laitoin jostain syystä Japukalle viestin, että kertoo onko kunnossa :D Loppuillan kävin 5min välein koneella kattomassa onko tullu mitään uutta tietoa mihinkään.

Millaisia tunteita kävitte läpi, kun ei ollut vielä varmaa miten Jassun tulee käymään?

E: Ihan hirveetä se oli kun ei voinu tehä mitään ja pelotti kokoajan vastata puhelimeen. Muistan että koko ajan oli  pala kurkussa.
J: Surua, vihaa, pahaa mieltä, paljon toivoa, itkua. Positiivisista uutisista hyvää mieltä.
R: Kaikkea laidasta laitaan. Aika tuntui menevän tosi hitaasti. Tuntui että oli kulunut odotellessa viikkoja vaikka oikeasti oli mennyt muutama päivä.
S: Varmaan kaikki, en muista yhtään. Sekavia tunteita. HEI NYT TIIÄN, epäuskoa vähän.

Kävittekö katsomassa Jassua jo Oulussa?

E: En käyny. Kun olin lähössä sinne niin Japi siirrettiinkin Jyväskylään sillon. Se huus mun nimee siel yöllä, mut niin se tekee varmaa joka yö.
J: Kyllä. Siitä tuli uskomaton fiilis.
R: En käynyt.
S: En.

Miten piditte yhteyttä Jassuun tämän ollessa sairaalassa, ja saitte tietää hänen toipumisestaan?

E: Kun se oli teholla niin se soitti mulle maailman jäisimmän puhelun ja kysy mitä mulle kuuluu, heh hassua. Ja yötä tuli oltua monen monta kertaa. Soiteltii ja tekstailtii ja facebook tietty.
J: Soiteltiin ja viestiteltiin. Ja tietenkin kävin viihdyttämässä Japua sairaalassa. Ei vaa, ei pidetty yhteyttä..
R: "Kylässä" tuli käytyä tosi usein, monta kertaa viikossa, joskus jopa päivittäin. Yötä tuli oltua sairaalassa seurana varmaan lähes viikottain. Soiteltua ja viestejä tuli laitettua usein. Toipumisesta kuulin siis Jassulta itseltään.
S: Aviomies Hannun kautta. Ja aika pitkään se tais sairaalassa olla niin kyllä sille jossain vaiheessa pysty itekin soittamaan ja käymään siellä. Ja sit tää meidän telepatia toimi tietty taas.
Jassu: Noi tytöt tais unohtaa kertoa, et alussa (kun olin Oulussa) niin tiedot tais tulla suurimmaks osaks mun vanhemmilta. Ainakin Emmi ja Jenna soitteli mun vanhempien kanssa usein. Ja tuo Salaman mainitsema "aviomies Hannu" on siis Jenna.

Tuntuiko esim. viime keväänä luontevalta puhua Jassulle omista suruista ja murheista, koska hänellä oli asiat huonommin kuin itsellä?

E: No tottakai sille pysty kertoo kaikki murheet.
J: Ei välttämättä semmosista, että ai hitto löin mun varpaan ja se murtu. Mutta iha yhtälailla se halus kuulla mitä mulle kuuluu, eikä jäädä ulkopuoliseks mitä sairaalan ulkopuolella tapahtuu.
R: Tuntui ihan luontevalta.
S: Alussa ei, mutta se hävisi aika pian kun Japukka itse oli niin normaalisti ja puhui kaikesta. Ihan luontevaa oli sit kertoa omia murheita.

Huomatkaa kuinka monia hienoja lempinimiä mulla on näitten vastausten perusteella. Ja hei tänään myöhemmin luultavastikin tulee kolmas osa näistä vastauksista. Niitä odotellessa!

xoxo, Jassu (+ Emmi, Jenna, Rosa ja Salama)