lauantai 24. maaliskuuta 2012

vastaukset osa 1

Mua jännittää lukea, mitä kaikkea mun kaverit ovat vastanneet teidän kysymyksiinne. Tämä on siis vastauspostaus osa 1, jeij! Mä yllätyin kuinka paljon noita kysymyksiä tulikaan. Eli tässä .ekassa osassa nää kysymykset koskee ihan mun luonnetta ja mun ja kavereiden välistä ystävyyttä. Huomenna aamulla julkasen toisen osan, joka taitaa koskea onnettomuutta ja aikaa vuosi sitten. Myöhemmin iltapäivällä huomenna tulee myös se viimeinen eli kolmas osa, joka koskee nykyistä aikaa sekä tuolissa oloani. Oli pakko jakaa nämä kysymykset osiin, sillä muuten postauksesta olisi tullut kerralla niin pitkä, ettei kukaan olisi sitä lukenut kokonaan. Mutta tästä se lähtee.

Värväsin neljä kaunista ja ihanaa kaveriani vastailemaan kysymyksiin. Mä olin ahkera. Nimittäin kirjoitin kaikki kysymykset papereille (huom. monikko) ja kopioin kaikille neljälle ne, jotta he saivat itse kirjoittaa vastauksensa aivan kuten tahtoivat. Istuimme viidestään tänään muutama tunti Jyväskylän keskustassa kahvilla, jonka lomassa nämä neljä hurmaavaa naisen alkua pohtivat varmasti upeita vastauksiaan. Nämä neljä kaveriani olivat Emmi, Jenna, Rosa ja Rosa (tässä postauksessa tunnetaan nimellä Salama).
 Salama ja Rosa on tässä kuvassa väärinpäin mun esittelytekstiin verrattuna..

Miten/milloin tutustuit Jassuun?

E: Lukion oppilaskunnan hallituksen kokouksessa sovittiin, että lähetään käymään kahestaan toisessa koulussa kokouksessa. Käveltiin tietenkin käsikädessä siellä :) Se oli rakkautta ensisilmäyksellä <3
J: Kolmos-luokalla, kun mentiin samalle luokalle.
R: Ala-aste aikoihin kuorossa <3 Paremmin sitten kesällä -08 isosina ollessa.
S: Yläasteen näytelmäkerhossa. KERHOLLA. Sit vähän paremmin kun olin isosena sen riparilla. Sit vielä vähän paremmin kun oltiin yhessä isosina riparilla. Lähdin jopa AAMULENKILLE sen kanssa, sitä en ihan kenen tahansa kanssa tekis. Huhhuh. Hyi.

Tulitteko heti juttuun, vai lämpesittekö vasta myöhemmin toisillenne?

E: No Japi tyylii vihas mua ennen ku tutustuttii kunnolla...
J: Se oli rakkautta ensisilmäyksellä...
R: Ei varmaan heti tultu. Eli varmaan myöhemmin? 
S: No vähän pentuna kyllä pidin, että enemmänki myöhemmin lämpesin. Sit kun jouduin leirillä samaan huoneeseen niin pakko oli opetella pitämään.

Kerro joku hauska muisto, mikä liittyy sun ja Jassun ystävyyteen (esim. mitä hauskaa hän on tehnyt/sanonut)

E: No niitähän riittää. Ehkä se kun ekaa kertaa hengattii nii istuttii mäkkärissä joku kolme tuntii ja jauhettii syntejä syviä. Kaikki Kharma-illat ja Kharma miehet...
J: Koko 2009 kesä oli uskomaton. Siitä riittäis juttuja kirjaks asti. Vietettii koko kesä yhdessä, tehden mitä hienoimpia reissuja. Yks hienoista jutuista on mm. ranu ja lörtsy (siinäpä teille pähkinä purtavaks).
R: Provinssi 2010, saman kesän laivareissu ja päivä Tukholmassa :) + viime lokakuun yllärisynttärihunksristeily ja PERINTEINEN Tampereen reissu, hirveesti muistoja.
S: Rokkiairopik, mitä se Provinssirockissa meille piti. Ja ainakin tälleen JÄLKEENPÄIN ajateltuna hauska juttu, että jos Japukalle lainaa tietynlaista kirjaa sen saa hakea poliisiasemalta takasin. Ja HUNKS-reissu kokonaisuudessaan.

Mikä on ihaninta Jassussa?

E: Sen nauru ja se kun se jätti tän kysymyksen jälkeen ison tilan kirjottaa..
J: Sen hempeet katseet ja hellät kosketukset.
R: Se kuinka se osaa aina olla oma itsensä, eikä esitä mitään.
S: Se kun se näyttää vähän multa. Ja jyrsijän hampaat kun ne on vähän kun mun hampaat. On se joskus ihan hauskakin. Meillä on ihan kivaa keskenään.

Kuvaile Jassua viidellä sanalla

E: Übernätti, blondi (:D), (oikeesti) positiivinen, huumorintajunen (tosin aivan oma huumorintaju), paras!
J: Ihana, luotettava, pirtee, paras kaveri.
R: Extempore, hölöttäjä, iloinen, nauravainen, PENTU
S: Hölöttäjä, ihan nätti kun se muistuttaa mua ja PENTU.  Pistin paremmaks, KAHEKSAN SANAA.
Jassu: Salama.. tossa on yheksän sanaa.

Nouseeko Jassu koskaan aamulla "väärällä jalalla"?

E: Ei se pysty nousta sillei kun ei se pysty kävelee... Daa.
J: Ei, toisin kun mä.
R: No ei kai.
S: No ei ainakaan sillon kun se nousee mun vierestä.

Hermostuuko Jassu? Jos, niin millainen hän on silloin?

E: Tosi khuuli verrattuna esim. muhun :D Aika harvoin se hermostuu ja jos hermostuu niin siihen on kyllä sillon tosi hyvä syy.
J: Harvemmin. Sillon kun hermostuu niin kirosanat lentää.
R: Joskus, mutta tosi harvoin, eikä sitä oikein huomaa.
S: No ei sitä oikein voi mun mittakaavalla hermostumiseks laskea, koska se HYMYILEE sillonkin? Vaikka se keuhkois miten paljon ja ois miten ärsyyntyny, sillä on aina hymy. Saakelin rasittavaa...

Millainen Jassu on vihaisena tai ärtyneenä?

E: Ei tuu muuta nyt mielee ku se, että se hakkaa nyrkillä pöytään sillon, ja kiroilee pirusti.
J: Nauraa ja kiroilee yhtäaikaa.
R: Samanlainen kun iloisenakin, pälättää ja naureskelee koko ajan. Mutta jotenkin sen jutut on ärtyneempiä ja äkäsempiä ja kirosanoja tulee paljon.
S: Nyrkki pöytään ja kiroilua.

Millainen Jassu on humalassa?

E: No siis silmäthän sillä kattoo molemmat eri suuntiin.. Tosi tunteellinen se on aina kun se naukkailee. Hervoton rapajuoppo.
J: Niinno.. villi kaveri, juttuu lentää nii, että suunvuoroa on vaikea saada, uskomattoman hienoo läppää. Parasta seuraa siis :)
R: Rakkautta täynnä. Juttua tulee minkä kerkee ja vähän enemmänki..
S: Tulee niin paljon kälätystä, että se ei varmaan ees vedä henkeä missään välissä. Ja se halailee.

Mihin työhön Jassu luonteensa ja kykyjensä puolesta sopisi parhaiten?

E: Joku palveluammatti varmasti, ihmisten kanssa tekemisissä tietenkin.
J: Joku missä se saa olla esillä, myös sellanen missä se saa olla ihmisten kanssa tekemisissä.
R: Johonkin missä ollaan paljon muiden kanssa tekemisissä, myyntityötä tai muu asiakaspalvelutyö.
S: No siis ydinfyysikko. Tai kuulemma lääkäri, kun se osaa käyttää Googlea. No ihan oikeesti se vois suunnitella jotain vaatteita.

xoxo, Jassu (+ Emmi, Jenna, Rosa ja Salama)

5 kommenttia:

  1. kyl on kiihkeen näköne toi jenna

    VastaaPoista
  2. taa oli tosi ihana, nyt jaan odottelemaan niita seuraavia osia!!

    VastaaPoista
  3. oli pakko tulla viela sanomaan etta uups, kun noi osat 2 ja 3 onkin jo taalla myos :D luin vaan vanhimmasta uusimpaan niin en huomannu..
    t. taa edellinen anonyymi

    VastaaPoista