Jos muistelen aikaa tasan kaksi vuotta sitten ja vertaan sitä tähän päivään mulle tulee surkea olo ja ottaa päähän tämä koko tuolissa istuminen. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan koulussa reenailtiin wanhojen tansseja ja odoteltiin innolla, että enää puoli vuotta niin olemme jo lukion kolmannella - ja pian on lukio ohi. Silloin, kaksi vuotta sitten mun elämä oli aivan uskomattoman mahtavaa. Kaverilleni ja vanhemmilleni kehuin useasti, kuinka hyvin mulla on kaikki.
Kuvaa 2010 wanhojen tansseista..
Mutta kun miettii aikaa tasan vuosi sitten, niin mun tämän hetkinen tilanne tuntuukin oikein hyvältä. Vuosi sitten olin tässä ehkäpä reilu viikko sitten vihdoin päässyt Oulun yliopistollisesta sairaalasta Jyväskylän keskussairaalaan. Mulla oli vatsa auki, kovien lääkkeiden takia en ollut tässä maailmassa ja en edes vielä tiennyt mitä oikein oli tapahtunut. Ja jos ajattelen aikaa, jolloin mä jo olin tässä maailmassa ja mulle oli kerrottu jo kaikki tapahtunut, niin sehän se vasta oli outoa aikaa. Tuntuu kuin puhuisin asioista jotka ovat sattuneet jollekin muulle kuin mulle. En onneksi enää muista niitä kamalia kipuja joita mulla oli, enkä tarkkaan niitä kaikista vaikeimpia hetkiä, joita koin sairaalassa ollessani.
Yksi ainoista kuvista, jotka on otettu sairaala-aikoihin (tässä olen kyllä kotona käymässä), ja joka löytyy vielä mun koneelta. Tässä ei eihkä kunnolla näy kuinka kamala ruipelo olin silloin..
Tämä hetki, mun tilanne tällähetkellä on itseasiassa todella hyvä, jos vertaa aikaan vuosi sitten. Ja jos miettii että lääkärit eivät osanneet ennustaa miten mä tulen kuntotumaan.. vai kuntoudunko ollenkaan. Tässä sitä ollaan, lähes itsenäisenä ja jatkamassa opintoja. En vuosi sitten olisi uskonut, että saan edes koskaan housuja itse itselleni jalkaan, luulin myös että en pysty käyttämään enää normaaleja kenkiä - vaan joudun pitämään isoja jalkalastoja aina jaloissa. No, jos niin olisi käynyt sen kanssa olisi elettävä. Onneksi ei käynyt niin.
Oikeastaan mulla on siis kaikki erittäin hyvin vieläkin. Pystyn lähitulevaisuudessa muuttamaan itsekseni asumaan, voin opiskella johonkin mieluiseen ammattiin, voin ehkä mahdollisesti jotenkin perustaa jonkinnäköisen perheen joskus, mulla on kaikki kaverit tallella ja kaikenlisäks mulla on tahto saavuttaa tulevaisuudessa jotain hienoa ja toteuttaa unelmia. Mä en pysähtynyt vuosi sitten paikalleni ja jättänyt asioita kesken. Mä ponnistelin eteenpäin ja tässä sitä nyt ollaan. Erilailla kuin ennen, mutta tärkeintä on se, että tässä mä olen.
Hiukan terveemmän näköisenä kuin edellisessä kuvassa..
Nyt toivotan teille kauniita unia, alan katsomaan romanttista elokuvaa ja luultavasti masentelen sitä, että olisipa mun elämä yhtä ihanaa ja romanttista kuin elokuvissa. Hmph..
xoxo, Jassu
