lauantai 28. tammikuuta 2012

tässä mä olen tälläisena

Jos muistelen aikaa tasan kaksi vuotta sitten ja vertaan sitä tähän päivään mulle tulee surkea olo ja ottaa päähän tämä koko tuolissa istuminen. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan koulussa reenailtiin wanhojen tansseja ja odoteltiin innolla, että enää puoli vuotta niin olemme jo lukion kolmannella - ja pian on lukio ohi. Silloin, kaksi vuotta sitten mun elämä oli aivan uskomattoman mahtavaa. Kaverilleni ja vanhemmilleni kehuin useasti, kuinka hyvin mulla on kaikki.

 Kuvaa 2010 wanhojen tansseista..

Mutta kun miettii aikaa tasan vuosi sitten, niin mun tämän hetkinen tilanne tuntuukin oikein hyvältä. Vuosi sitten olin tässä ehkäpä reilu viikko sitten vihdoin päässyt Oulun yliopistollisesta sairaalasta Jyväskylän keskussairaalaan. Mulla oli vatsa auki, kovien lääkkeiden takia en ollut tässä maailmassa ja en edes vielä tiennyt mitä oikein oli tapahtunut. Ja jos ajattelen aikaa, jolloin mä jo olin tässä maailmassa ja mulle oli kerrottu jo kaikki tapahtunut, niin sehän se vasta oli outoa aikaa. Tuntuu kuin puhuisin asioista jotka ovat sattuneet jollekin muulle kuin mulle. En onneksi enää muista niitä kamalia kipuja joita mulla oli, enkä tarkkaan niitä kaikista vaikeimpia hetkiä, joita koin sairaalassa ollessani. 

Yksi ainoista kuvista, jotka on otettu sairaala-aikoihin (tässä olen kyllä kotona käymässä), ja joka löytyy vielä mun koneelta. Tässä ei eihkä kunnolla näy kuinka kamala ruipelo olin silloin..

Tämä hetki, mun tilanne tällähetkellä on itseasiassa todella hyvä, jos vertaa aikaan vuosi sitten. Ja jos miettii että lääkärit eivät osanneet ennustaa miten mä tulen kuntotumaan.. vai kuntoudunko ollenkaan. Tässä sitä ollaan, lähes itsenäisenä ja jatkamassa opintoja. En vuosi sitten olisi uskonut, että saan edes koskaan housuja itse itselleni jalkaan, luulin myös että en pysty käyttämään enää normaaleja kenkiä - vaan joudun pitämään isoja jalkalastoja aina jaloissa. No, jos niin olisi käynyt sen kanssa olisi elettävä. Onneksi ei käynyt niin. 

Oikeastaan mulla on siis kaikki erittäin hyvin vieläkin. Pystyn lähitulevaisuudessa muuttamaan itsekseni asumaan, voin opiskella johonkin mieluiseen ammattiin, voin ehkä mahdollisesti jotenkin perustaa jonkinnäköisen perheen joskus, mulla on kaikki kaverit tallella ja kaikenlisäks mulla on tahto saavuttaa tulevaisuudessa jotain hienoa ja toteuttaa unelmia. Mä en pysähtynyt vuosi sitten paikalleni ja jättänyt asioita kesken. Mä ponnistelin eteenpäin ja tässä sitä nyt ollaan. Erilailla kuin ennen, mutta tärkeintä on se, että tässä mä olen.

Hiukan terveemmän näköisenä kuin edellisessä kuvassa..

Nyt toivotan teille kauniita unia, alan katsomaan romanttista elokuvaa ja luultavasti masentelen sitä, että olisipa mun elämä yhtä ihanaa ja romanttista kuin elokuvissa. Hmph..

xoxo, Jassu

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

huomenna!!

Apua. Huomenna se taas alkaa, koulu nimittäin. Juuri tän koulun takia mä en ole koko viikolla ehtinyt päivittämään tänne mitään. Mä olen saanut kokoajan kotona ollessani olla kirja naamassa kiinni, sillä mulla oli muutama viikko aikaa tehdä kaksi itsenäistä kurssia kouluun. Tietenkin mun tekniikka oli jättää suurin osa tehtävien tekemisestä viime tippaan, joten olen saanut niska limassa tehdä tehtäviä (joita en nyt kokonaan saanut edes valmiiksi, anteeksi opet).


Siinä mä ja mun rakas neloskurssin (käyn sitä vasta kolmatta kertaa) matikan kirja. Mä olen ollut ennen täysi ääliö. Olen käynyt varmaan puolet (no en ehkä aivan) lukion kursseista kahteen kertaan, sillä usein on käynyt niin, että en ole jaksanut palauttaa jotain kurssiin kuuluvaa yhtä tehtävää. En voi muuta sanoa kuin, voi että mikä ääliö! Huhuh. Ilman näitä tupla kursseiluja mä olisin varmasti päässyt lukion läpi vaikka kahdessa vuodessa..

No kuitenkin, mä voisin huomisesta alkaen pitää viikon koulussa jonkinnäköistä "päiväkirjaa", siitä miten ja mitä moneltakin teen koulussa. Tän idean sain eräältä lukijalta, joka pyysi mua kertomaan mun koulupäivistäni. Eli ens viikonloppuna olisi mahdollista tälläisen postauksen löytyä täältä.

Vielä lyhyesti mun viikonlopusta (kerrankin saatte nauttia ainoastaan teksteistä, eikä samanlaisia kuvia viikonloppu viikonlopun perään):

Perjantai: Ainiin, perjantai oli pyhä, ja kaikki oli aamulla kotona. Kuinka omituista. Siinä mä herättyäni kiireenvilkkaan valmistauduin kaupungille lähtöön ja leffaan menoon. Kävin sitten erään kaverini kanssa katsomassa elämäni ekan kerran (eikä kun tokanpas) scifi-leffaa. Hahhh. Se oli onneksi parempi kuin tosiaankaan osasin edes odottaa. Leffailun ja kahvittelun jälkeen suuntasinkin toisen kaverini kanssa baareilemaan ja kiertelemään kuppiloita. Paljon näkyi kivoja tuttuja, inttipoikia ja muuta mukavaa. Siinä se.

Lauantai: Herättyäni olin äkäinen itselleni, etten edellisenä päivänä saanut yhtäkään koulutehtävää tehtyä, joten aloitin lauantain mukavasti vääntämällä pari tuntia matikan tehtäviä. Tämän loistavan työskentelyn jälkeen mä lähdinkin kaverille yöksi hirmuisen tavara määrän kanssa. Siellä kaverilla se ilta menikin pelaillessa, äidinkielen tehtäviä tehdessä ja syödessä.

Sunnuntai: Heräsin. Tulin kotiin. Tein matikkaa ja äidinkieltä. Sisko perheineen tuli kylään sekä pari kaveria tuli moikkaamaan mua. Siinäpä tämä päivä lyhykäisyydessään.

Nyt voisin katsastaa tämän päivän Idolsin, jonka jälkeen pakko yrittää saada unta, että jaksan aamulla herätä. Toivottavasti saan fiiliksen kohdilleen huomenna. Tuntuu tyhmältä, että nyt ei kiinnostaisi mennä kouluun. Mutta puoli vuotta sitten olisin antanut mitä vain, jotta olisin päässyt kouluun! Hassua, kuinka mä ja mun ajatukset ollaan muututtu tässä puolen vuoden aikana. Mihin se erittäin pieneen tyytyväinen Jassu on kadonnut. Taidan etsiä sen jälleen, se oli kivempi Jassu.

Kauniita unia!
xoxo, Jassu

perjantai 30. joulukuuta 2011

vuosi 2011

Vuosi 2011alkaa olemaan loppusuoralla, joten on aika ynnätä kaikki tapahtuneet asiat yksiin kuoriin.

IHMISSUHTEET


Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? -  Juu, montakin olen tainnut saada!

Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - Jep, tosi paljon sellasia juttuja! Esim. pyörätuolilla rullaportaissa kulkemista en ollut ennen tosiaankaan kokeillut..

Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? -En mä sellasia.

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - Se, kun pääsin ekan kerran istumaan pitkästäpitkästä aikaan. Myöskin parhaita hetkiä oli ne, kun näin sairaalassa aina jonkun ekan kerran!

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana ? - Enpäs taida olla.

ITSE


Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - Juu, kyllä mä jonkin verran..

Oletko tehnyt jotain mitä kadut? - Kerranki vuos, että mä en ole tehnyt mitään sellaista!!

Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - En vissiin.

Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - En ikinä. Nolottais.

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - JUU!


 TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS


Kuka oli paras uusi tuttavuus? - En mä osaa sanoa. Niitä on monia. Ekana tulee mielee kaikki hienot pyöriskaverit Synapsiasta!

Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - Enpä kerennyt lupaamaan mitään.

Synnyttikö kukaan läheisesi? - Muutamakin tuttu synnytti.

Kuoliko kukaan läheisesi? -  Ei tämän vuoden puolella. Onneksi.

Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011? -Tähän voisin luetella pitkän listan. Mutta mm. matka ulkomaille!

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011? -19.08

Vuoden suurin saavutuksesi? -Tätä en olisi koskaan aiemmin sanonut: LIHOMINEN..

...ja suurin epäonnistuminen? - Hmm.. hankala. Asioiden hoitaminen ripeästi (en vieläkään ole autokoulussa!??!).

Kärsitkö vammoista? - Ööö.. Ainiin, ehkä MUUTAMISTA.

 Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? -Monien. Mutta erityisesti kavereiden (ootte ollut hirmusuuri apu!)

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - Ei oikeastaan kenenkään.. ainakaan enää.

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? -Vaatekaapin sisällön uusimiseen (muutamaan otteeseen)..

Mistä innostuit eniten ? - Shoppailusta

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - Jos vertaan aikaan TASAN vuosi sitten, niin nyt olen paljon onnellisempi :)

Sosiaalisempi? - Aikalailla yhtä sosiaalinen..

Rikkaampi vai köyhempi? - Tuota.. pikkuisen rikkaampi.

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - En mä tiedä. Ei mitään hajua.

...entä vähemmän? -En mitään.

Miten aiot viettää uuden vuoden? -Kavereiden kanssa hengaillen.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - Niitä hetkiä on monia.

Rakastuitko vuonna 2011? - Hahahh, kerrankin voin sanoa, että en! Herttinen sentään.

Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? - Ihan kamalan paljon.

Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - Vampyyri päiväkirjat!

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - En vihaa ketään.

Mikä oli paras lukemasi kirja? -En ole tainnut lukea yhtään kirjaa.

...entä musiikillinen löytö?  - Bruno Mars.

 Mitä halusit ja sait? - Halusin kotiin, ja tännehän mä pääsinkin.

 Mitä halusit, muttet saanut - Entiset ajat takaisin..

 Mitä teit syntymäpäivänäsi? - Olin kotilomalla sairaalasta ja näin ihania kavereita!

 Ketä kaipasit? - Maijaa <3

Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - Mun vanhemmat ehkä?


 MUUTA


Kuinka montaa ihmistä olet suudellut vuoden aikana? - En ees jaksa laskea, niin kauheasti olen lipitellyt..

Oletko joutunut tappeluun? - MELKEIN..! Ihan oikeasti, olin äkänen..

Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - Ööm, en? Joopas.

Oletko juonut "perseitä"? - Hheehe. Kerran vuodessa saa tehdä niin.

Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - Tätähän kysyttiin jo? Mutta ennätys: EN!

Ps. Kukas se siellä, hih :)

xoxo, Jassu

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

vuosi

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut mukava ja rauhallinen joulu! Mulla ainakin on mennyt joulu ihan kivasti, mutta olen silti onnellinen, että joulu on vain kerran vuodessa.. Onneksi pyhät eivät kestä hirveän montaa päivää, sillä pidän arjesta enemmän. Silloin ei ehdi murehtia ja pähkäillä kaikenmaailman asioita.


Joulussa on kyllä se hyvä, että saa olla aivan rauhassa ja lepäillä (paitsi nyt on kyllä ollut aikalailla vilinää ja vilskettä). Toisaalta joulu on mun mielestä tosi surullista aikaa. Itseasiassa mua mietityttää kovasti huominen.. 26.12 on vuosipäivä meidän onnettomuudesta.


Vuosi on hurahtanut aivan hirmuista vauhtia. Toisaalta se on hyväkin asia, että aika menee nopeasti. Tässä tulee aivan kamala ikävä kaikkea entistä, kun ajattelee, millä innolla odotin vuosi sitten huomista päivää..


Kävin tänään ja käyn huomennakin viemässä kynttilän rakkaalle ystävälleni.. Aina se on yhtä vaikeaa, mutta jollain tapaa siitä tulee hyvä mieli.

Hyvää joulua rakas sinne missä oletkin <3

xoxo, Jassu

perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulua!

Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntumaan oikeasti joululta. Viimeiset lahjatkin on paketoitu ja kuusi koristeltu.


Tänä iltana laitetaan kinkku uuniin paistumaan! Nam.


Huomenna aukeaa viimeinen luukku joulukalenterista ja pukki lähtee matkaan. Fiuuu, olenkohan ollut tarpeeksi kiltti saadakseni lahjoja..


... ja mitähän muut tykkäävät mun lahjoista!? Se se vasta jännittääkin.


Hyvää joulua teille kaikille ja syökäähän niin, että jaksatte ensi vuoteen :)

Ps. Tässä linkki tämän päivän Keski-Suomen uutispätkään, jossa mä olen. Tuolta nettisivuilta löytyy myös mun pidempi haastattelu tekstinä. Ja tässä myös linkki parempaan versioon tuosta pätkästä (tuossa on koko K-S uutiset, niin kohdasta 06.20 eteenpäin on se mun kohta).

xoxo, Jassu