torstai 10. huhtikuuta 2014

mäkin haluan vielä joskus olla hyvä

Olin viime viikonloppuna soveltavan alppihiihdon leirillä Himoksella, kuten jo edellisessä postauksessa mainitsinkin. Kaverin vinkistä innostuneena ilmoittauduin muutama viikko sitten tälle leirille, hiukan ilmoittautumisesta myöhässä tietenkin.. kuten aina. Kelkkalaskettelu on kiinnostanut mua koko pyöriselämäni ajan, mutta jotenkin en ollut koskaan ehtinyt sitä aiemmin kokeilemaan. Onneksi vielä tänä talvena (okei mun mielestä keväällä) oli mahdollisuus testata tätä upeaa talviurheilulajia.


 Ajomatkalla Jyväskylästä Jämsään aloin (oikeastaan aloimme) epäröidä koko leirille lähtöä. "Miksi ihmeessä mä ilmoittaudun aina kaikkeen mukaan?" "Laura älä enää ikinä anna mun ilmottautua mihinkään" "Eihän me kuitenkaan mitään osata". Nauroimme jo etukäteen koko tulevalle viikonlopulle. Toivottavasti sieltä ruutujen takaa löytyy muitakin, jotka harrastavat tätä alkupanikointia ja epäröintiä uusista asioista!?



Ensimmäisenä päivänä tutustuimme alkuun omiin ryhmiimme (meidän jaettiin vammatason ja laskettelukokemuksen mukaan ryhmiin) ja jokaiselle etsittiin sopivat laskuvermeet. Mun mielestä homma meni jo liian hurjaksi siinä vaiheessa, kun tunkeuduin kelkan kyytiin! Jo paikallaan pystyssä pysyminen oli vaativaa. 
Himokselle parkkiin ajaessa tsekkailimme Lauran kanssa rinteitä ja kaikki näyttivät toinen toistaan liian haasteellisilta (lue tappavilta) meille, joten meillä kävi mitä uskomattomin tuuri, kun ensimmäisen päivän laskut tehtiinkin lastenrinteessä. Voi kun mä olin onnellinen juuri siitä rinteestä.. Ennen kuin huomasin (kuvassakin näkyvän) liukuhihnahissin. Mä huusin jo siinä hississä, koska jännitti niin kovasti. Taisimme tehdä ensimmäisen hissinousun aikana muuhun porukkaan todella hyvän vaikutuksen.. 
Ensimmäinen päivä sujui pienestä pelosta ja paniikista huolimatta melko hyvin, eikä pahoja karjumisia tai kaatumisia tapahtunut. Opin tärkeimmät; kelkan täytyy olla tiukka ja hyvän asennon saavuttamiseksi kelkkailija on sidottava kelkkaan monilla sidoksilla, hississä täytyy pitää tasapaino ja jarruttaminen on erittäin tärkeä taito. 



Toinen päivä alkoi järkytyksellä; ryhmämme suuntasi aamusta ensimmäisenä ankkurihissiin - isommalle rinteelle siis. Jo hissimatkan alkumetreillä olin "OMG". Seuraavan kymmenen metrin aikana olin vieläkin, että "OMG". Jossain vaiheessa taisin hiukan jo huutaa (tai kirkua tai en tiedä mitä se oli) ja lopulta kaaduimme. Kyllä, kaaduimme hississä kohtaan, josta ei ollut suoraa pääsyä rinteeseen. Vaihtoehtoina olivat parin metrin pudotus nurmikolle, siirtyminen viereisen hissin alle, jäätävän jyrkkä ja kapea lasku hissikuilua alas tai melko jyrkkä kipuaminen rinteen ylös. Muutaman avustajan saavuttua paikalle ja mun ajateltua "tää oli nyt tässä, mä kuolen tähän", mut saatiin roudattua hissireittiä pitkin ylös, elävänä. Ylhäällä päätin, että en enää ikinä mene hissiin. Enkä muuten laske alas. No, lähdimme kuitenkin heti laskemaan kohti muuta ryhmää..
Huonoin seurauksin. Jarrutus ei oikein onnistunut, eikä kyllä mikään muukaan ja suhahdimme koko porukan ohi järkyttävän huudon saattelemana. Siellä menimme vauhdilla karmean paniikin vallassa, kunnes pysähdyimme. Tarkemmin sanottuna tömähdimme. En tiedä mitä kävi, mutta jotenkin saimme itsemme nurin ja laskumme tyssäsi siihen. Laura oli tämän syöksyn aikana jo aivan varma, että tässä käy huonosti, mutta jollain ihmeen tuurilla selvisimme kokonaisina tästä(kin). 
Nyt olin todellakin sitä mieltä, että en enää koskaan koske kelkkaan. En enää koskaan palaa rinteeseen enkä todellakaan aio laskea tätä rinnettä loppuun. Toisin kävi. Saimme tiimiimme kolmannen jäsenen - yksi hiihdon opettajista tuli avustamaan mut rinteen alas.

Loppupäivän ajan tämä hiihdon opettaja, toinen ryhmämme vetäjistä olikin avustamassa mua ja Lauraa hississä ja laskuissamme. Olimme siis äärimmäisen säälittäviä, emme pärjänneet kahdestaan. 
Jossain vaiheessa lauantaita aloin kuitenkin nauttimaan kelkkailusta. Tajusin, ettei homma toimi voimalla vaan tekniikalla - käden siirtäminen oikeassa asennossa olikin paljon tärkeämpi kuin kaikkien lihaksien käyttäminen. Se oli uskomaton tunne, kun huomasin, että "vau mä nautin tästä, tää on ihan mahtavaa!". 
Illasta olikin aika lähteä kohti kotia lepäämään viimeistä leiripäivää varten.
Toinen päivä alkoi kauhulla ja loppui mahtavaan oloon sekä laskemisesta nauttimiseen! Ei siis yhtään hullumpi kasvu yhden päivän aikana. Täytyy vielä mainita; kelikin oli mitä uskomattomin! Aurinko paistoi eikä kylmä ehtinyt tulemaan missään vaiheessa. Unelmallista siis.



Kolmas ja viimeinen leiripäivä käynnistyi innostuneella asenteella. Nyt tiesin jo jonkin verran miten homma menee ja kelkkailu ei tuntunut enää pelottavalta. Pääsimme Laurankin kanssa jo kahdestaan laskemaan ja muutamaan otteeseen laskin pätkiä aivan yksinkin! Wou, se se vasta hienoa olikin.  Sunnuntain laskut lopettelimme hyvissä ajoin, ennen kuin väsymys vei voiton. Päätimme, että on hyvä lopettaa tämän kevään laskut hyvään fiilikseen, jotta seuraavien lumien tullen on suuri into lähteä opettelemaan kelkkailua kunnolla! Ja niinhän tässä kävi, että mä rakastuin tähän lajiin! En malta odottaa seuraavaa talvea ja laskettelukelejä. Haluan oppia hyväksi kelkkailijaksi. 
Mä mietin, että johtuukohan mun palava rakkaus tätä lajia kohtaan siitä, että olen koko ikäni (kävellessä) laskenut vai siitä, että alku oli niin äärimmäisen hankala? Jos kaikki olisi ollut helppoa ja yksinkertaista olisin voinut kyllästyä tähän nopeastikin.. 


Koko viikonlopusta jäi ihan huikea fiilis! Kelkkailu on hurjinta, mitä mä olen koskaan tehnyt. Ihan uskomaton laji. Vau. Ehkäpä juuri sen vauhdin, tekniikan ja pelottavuuden takia mä siitä pidänkin? 
Jälleen kerran sain kokemuksen, jollainen jokaisen tulisi saada kokea. Leiri oli täynnä ihan uskomattomia tyyppejä! Paraolympialaisista tuttuja kasvoja, erilaisista elämäntilanteista tulleita ihmisiä, kovia kokeneita tyyppejä ja miten mahtava ryhmähenki koko porukalla olikaan erilaisuuksista huolimatta. Sain kuulla mielenkiintoisia tarinoita ja katsella hymy korvissa huikeita ammattitason laskijoita. Mäkin haluan vielä joskus olla hyvä! Mä haluan oppia tän!

Kiitos Laura kun lähdit hurjastelemaan mun kanssa <3 Ja kiitos kaikille leirillä olleille!
xoxo, Jassu

18 kommenttia:

  1. Täytyykö olla pyörisläinen että tommosta pääsee kokeilemaan? (:

    VastaaPoista
  2. Täällä ilmoittautuu yks sun suuri fani, oot Jassu niin ihanan rohkea, elämäniloinen ja asenne mimmi ! <3 Tykkään sun blogista PALJON !

    VastaaPoista
  3. Alku aina vaikeaa. Lopussa kiitos seisoo!

    Jasmine jos olet kerran oppinut laskettelemaan niin osaat varmasti edelleenkin teit sen sitten jaloilla tai ilman!!!

    Ps. Täältä löytyy samanlainen uusien asioiden alkupanikoija!!!

    Pps. Välillä on jopa käynyt niin että olen ollut pidempään asiaa tehneitä / mukana olleita parempi yllättäen vaikka olen kuvitellut mennessäni mukaan uuteen juttuun että minut nauretaan sieltä ulos!!!

    VastaaPoista
  4. Ihana kirjoitus! Ja ensi talvena sitten taas rinteeseen!
    Mari, kelkalla laskevan tytön äiti

    VastaaPoista
  5. Sä olet jo nyt ihan superhuippu Japukka!!!

    VastaaPoista
  6. Wau, kiitos tosi mielenkiintosesta tekstistä! Upee tsemppi sulla :)

    VastaaPoista
  7. Mie kyllä ihailen sinua kovasti! Kaiken rankan jälkeen mitä oot kokenu, susta kuitenkin huokuu elämänilo ja positiivisuus! Saan niin paljon tsemppiä sun blogista omaanki elämään, kun huomaan miten kaikesta voi oikeesti selvitä ja asenne ratkaisee - kiitos sulle! :)

    VastaaPoista
  8. Kylläpä oli seikkailu, hyvin pääsi tarinaasi sisälle ja voi kuvitella ne kauhun ja sitten sen onnistumisen riemun!

    VastaaPoista
  9. Kysymys: Pääsetkö itse siirtymään pyöriksestä tuohon kelkkaan ja kelkasta pyörikseen vai tarvitsetko avustajaa? Entä saatko kaikki nuo hihnat kiinni/auki itse?

    VastaaPoista
  10. Mä myös ihan elin mukana tätä sun kertomusta, mahtavaa on varmasti ollut lopulta oppiakin tota haasteelliselta kuulostavaa laskutekniikkaa! :) Saan niin paljon energiaa omaankin kuntoutumiseen susta, oot niin mahtavan positiivinen! Ei muuta ku seuraavilla lumilla takas rinteeseen! Ihanaa pääsiäistä :)

    VastaaPoista
  11. Meidän vapaa-ajan ohjaaja kävi kans kokeilemassa lajia (vammattomana siis, mutta muuten asiasta kiinnostuneena) ja oli ottanu sen verran kaatumisia ja kolhuja, että oli seuraavan viikon suhteellisen kipeä töissä... Joten en ihmettele, jos laji tuntui aluksi hurjalta.

    Hienoa, että tohdit lähteä mukaan!

    Tiina

    VastaaPoista
  12. Olipa mielenkiintoinen postaus! :)

    Sä kun olet jyväskyläläinen, niin osaatko sanoa kuinka esteetön paikka baari Poppari Jyväskylässä on? Onko baari katutasos

    VastaaPoista
  13. Hitto kun puhelin ei suostunut kirjoittaan äsken kommenttikenttään enempää! Niin eli tiedätkö onko Poppari katutasossa ja pystyykö sisällä liikkumaan ilman portaita? :) t. Lihassairas

    VastaaPoista
  14. Hei Jassu! Sää oot ihana ihminen! Ja ihanan sitkeä. Kuulostaa wauwauwautsihienolta toi skimbailu! Näin "vanhempana" herrasmiehenä pidän peukkuja että vauhtia riittää tässä harrastuksessa ja ilman kaatumisia. Summer is crazy! t. Palotelli.

    VastaaPoista
  15. Moikka! (seuraava kommentti ei liity postauksen sisältöön)

    Monet on ehkä huomannut että tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa puhututtaa tuo kauppojen pikkupussikäytäntö. (Facebook: Ei laiteta pakasteita pieneen pussiin, kiitos)

    Olen nyt lähestynyt muutamaa blggaajaa tällä viestillä, ja innostuneitakin on oltu :)

    Kiinnostaisiko sinua laittaa lähteä haasteeseen, jossa säästää kaiken muovin viikon ajalta heittämättä sitä roskiin ja kuvaa lopuksi tuotoksen? Itse olen huomannut että jo viikossa kertyvän muovin määrä on niiiin valtava. Minulla ei kuitenkaan ole mitään blogia enkä luule muutamien face-kavereideni avulla saavani hankkeelle sen suurempaa huomiota, joten keksin sitten että ehkäpä sinä/joku muu innostuisi tällaisesta kokeilusta? Olisi niin mahtavaa saada tälle asialle hiukka huomiota.

    - Heiiid

    VastaaPoista
  16. Hei mun on pakko tähän kommentoija, kun luin kaikki sun tekstit ihan alusta saakka, tosin en kyllä todellakaan putkeen siihe ois menny ikuisuus, mutta kumminki!
    Sä oot ihan hirmu vahva ja kaunis nainen, ja oon kyllä kieltämättä hieman kateellinen tuosta sun elämänasenteesta! Ite oon ajanu kolarin, itseasiassa samana päivänä kun teidän kolari oli mutta vuoden myöhemmin ja sekin tuntu olevan maailman loppu mulle, vaikkei mulle mitään pysyviä haittoja siitä tullutkaan, sama kun oma pikkuveli oli tosi pahassa kolarissa niin en tiennyt miten oisin siitä selvinnyt.. Sun läheiset ja sä ootte ollu ihan uskomattoman vahvoja! <3

    VastaaPoista
  17. Jassu oot huipputyyppi!!! Niin ja olit päässyt Kouvolan Sanomiin kertomaan autostasi mahtavaa.

    VastaaPoista