keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Hetki kauneudelle - ripset esiin!

Tänään päivällä sain nauttia pienestä hemmottelusta, jonka mulle tarjosi Kauneuskeskus Eleganssi. Pääsin kokeilemaan uudenlaista ripsienkäsittely MAXCARA -kestomaskaraa.


Eleganssi oli mulle ennestään täysin tuntematon Kauneuskeskus, joten en tiennyt yhtään mitä odottaa. Ensivaikutelma sisään tultaessa oli ihastuttava. Paikka oli sisustettu todella viihtyisästi ja henkilökunta vaikutti jo tervehtiessään mukavalta. Heti alkuun sain kupin kahvia ja sitä siemaillessa en pystynyt kuin ihmettelemään "miksen ole käynyt täällä aiemmin?"
No siihen tiedän vastauksen; Jyväskylässä tuntuu, että kaikki mikä ei ole sijoitettu Kävelykadulle, on niin kaukana ettei sinne vahingossakaan eksy. Näin jyväskyläläisenä on tottunut, että kaikki tarpeellinen sijaitsee keskustassa yhden kadunpätkän varrella. Muualle ei kovinkaan usein tule lähdettyä. Näköjään pitäisi lähteä hiukan (siis Eleganssi sijaitsee Kauppakadulla, eli n. 500 metriä Kävelykadulta, joka taitaa kuulua Kauppakatuun(?)) sivummallekin.


Mä mietin, että onko mulla mitään rakentavaa tai kriittistä kirjoitettavaa koko paikasta, kunnes tajusin, että ystävällinen henkilökunta ja mut suuresti hurmannut sisustus sai mut täysin unohtamaan paikan esteellisyyden. Eli tosiaan, sisään ei pyöriksellä yksin pääse korkean portaan/kynnyksen vuoksi. Sisällä (kuten ylläolevasta kuvasta näkyy) menee portaat muutamaan hoitohuoneeseen, mutta onnekseni myös alakerrassa oli kaksi hoitohuonetta, joten mun ei tarvinnut opettaa henkilökuntaa vetämään mua portaissa. Yksi syy esteellisyyden unohtamiseen saattoi myös olla se, että henkilökunta kuunteli hyvin ohjeitani ja halusi auttaa mua ulkoportaalla kulkemisessa.


Mun hemmotteluni oli siis ripsienkäsittely MAXCARA. MAXCARA on siis aivan uudenlainen "ripsiväri", joka kestää viikkoja. Se on vedenkestävä ja samalla hiukan ripsiä pidentävä ja värjäävä hoito. Tulokset ovat erilaiset omista ripsistä riippuen. Mitä pidemmät ja tuuheammat ripset, sitä suurempi ja näyttävämpi lopputulos. Voisin sanoa, että MAXCARA on jotain ripsien pidennysten ja kestovärjäyksen väliltä. Ei kumpikaan, mutta kuitenkin jotain kummastakin.


Mun ripset ovat aika lyhyet ja vaatimattomat, joten hoidon pohjalle mulle tehtiin tyven kohotus. Ei ripsipermanentti, mutta hiukan sen kaltainen. Näin munkin lyhyistä ripsistä saatiin vieläkin näyttävämmät.
Lopputulos oli (ja on) mun mielestä erittäin hyvä. Aivan kuin mulla olisi siististi ripsiä pidentävää ripsaria, joka ei leviä edes kuntosalilla! Luonnollinen, mutta ainakin mun mielestä paljon näyttävämpi kuin mun meikitön silmä. Nyt voinkin aamuisin herätä kuin Kauniissa ja rohkeissa - aina näyttävänä!!

Tämä hoito on kuulemma suosittu kokkien ja sairaanhoitajien keskuudessa. Hehän tekevät töitä, joissa ei (välttämättä) saa meikata. Myös kiireiset ihmiset, jotka haluavat säästää aamumeikkaamisessa, ottavat mielellään ripsivärin, joka pysyy jopa kolme viikkoa ripsissä. Itse tajusin tämän olevan loistava juttu kuntosalilla ja uidessa - saatan näyttää jopa ihan järkevältä harrastuksissani.

Jään tarkkailemaan, kestääkö Maxcara mun ripsissäni sen kolme viikkoa, vai joudunko uusimaan hoidon jo aiemmin!
Mitäs mieltä te olette lopputuloksesta?
xoxo, Jassu


30 kommenttia:

  1. Minätahdon minätahdon!!! Paljonko moisella käsittelyllä oli hintaa? Onkohan jo ihan yleisessä käytössä pitkin Suomea? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla sen 45 euroa? Hmm vissiin tuota on jo monessa paikkaa ympäri Suomea, mutten ole varma, että missä kaikkialla. Jos siis oikein muistan niin 200 paikassa..

      Poista
  2. kivan näkönen :) paljonko tollanen makso?

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintosta, en oo ennen moiseen törmännyt eli innolla jään odottelemaan "tuloksia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin mielenkiinnolla odottelen, että miltä näyttää jatkossa. Vielä ainakin näyttää hyvältä =)

      Poista
  4. Kivalta näyttää :) Oon muutaman kokemuksen kuullu, että rapisee helposti pois :/ Toivottavasti sulla pysyy paremmin ja kerro sitten kokemuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei! Ai voi harmi.. no vielä ainakin (alle viikon ollut) on pysynyt tosi hyvin! Saa nähdä miten jatkossa..

      Poista
  5. Näyttääpäs ihanalta paikalta ! :) ja huomattava ero on kyllä ! :) minkä hintainen tuo aine on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi viihtyisä tuo paikka! Hyvä, että muutkin huomaa tuon eron :) 45e!

      Poista
  6. Mä en ollut aiemmin kuullutkaan mistään kestomascarasta, piti googlata lisää tietoa.. Kuulostaa kyllä hyvältä! Toi taitaa olla aika uusi juttu vielä?
    Minulla on ihan vaaleat mutta suht pitkät ripset. Värjääminen ei houkuta kaikkien kemikaalien yms takia, mutta ainainen meikkaaminenkin tympii tosin ilman meikkiä silmät on niin.. valjut.
    Toi kuulostaa oikein hyvältä.. Ja näköjään näyttää myös :)

    Mutta kestääkö tuo siis myös kaikki kasvojenpuhdistus mömmöt? Entä jos haluaa lisätehosteeksi käyttää tavallista ripsaria, onnistuuko se.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vissiin tosi uus juttu! Tän kanssa ei saa (kannata) käyttää öljypohjaisia meikinpoistoaineita, mutta muuten kyllä kestää. Tavallista ripsaria ei saa (tai suositella). Ainakin Eleganssissa oli myytävänä ripsria, jota voi käyttää tän kanssa. En ainakaan vielä ostanut sitä!

      Poista
  7. Tosi hyvä lopputulos. Näinki jossain mainoksen tuosta hoidosta, mutta epäilin sen toimivuutta :D Sun ripset näyttää ainakin paljon näyttävämmiltä jälkeen-kuvassa! Sen verran kysyisin, että kertoiko ne tyypit siellä, miten hoito vaikuttaa omaan ripseen? Itse en uskalla ottaa ripsenpidennyksiä just siksi, ku omat voi mennä siitä huonoiksi. Mulla on itellä tosi pitkät ripset luonnostaan, niin en haluais että ne menee pilalle. Ja minkä verran tuollainen kustantaa? Jos tekee tyven kohotuksen myös?

    Kerro sitten ihmeessä kuinka kauan tämä väri pysyy ja miltä muuten vaikuttaa! Ehkä sitte uskaltais itsekin kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis yllätyin siitä kuinka hyvin tuo aine vaikutti! Siis ei pitäisi vaikuttaa niin paljoa kun ripsienpidennykset.. mulla on siis ollut nekin ja otin ne omin keinoin (heh hups) pois ja eihän mulla sit ollut enään paljon minkäänlaisia ripsiä jäljellä. Tän pitäisi vain karista oikeastaan pois. Eli omat ripset eivät (toivottavasti) pahemmin kärsi. Aineen voi käydä poistamassa ihan Eleganssissakin, se olisi vissiin suositeltavaa, kun haluaa eroon tästä. 45 euroa maksaa, ja en muista nyt paljon tyvenkohotuksen kanssa.. Netistä varmasti löytyy hinnat!
      Kerron, kuinka aineen kanssa kävi :)

      Poista
  8. Juuri olen miettinyt, että uskaltaisinko ottaa tuollaisen, kun niistä kaikista myrkyistä on ollut lehdissä näidenkin osalta.....ja muutenkin, että minkälainen on lopputulos. Minulla on aivan onnettomat ripset, vieläkin lyhyemmät kuin sinulla ja sikin sokin - ....Oikein onnistunut on lopputulos, luonnollinen, mutta näyttävä!
    Saanko kysyä, paljonko maksoi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä lopputulos on oikein onnistunut! Maksaa 45 euroa.

      Poista
  9. Ostin Grouponista Eleganssin Maxcara-ripsivärin taannoin. Lopputulos oli hyvin luonnollinen, kuvittelin että sillä olisi saanut hieman tavallista ripsiväriä enemmän näköä. Kätevä se kyllä oli, kun mun meikkaukseen ei kulu kuin ripsiväri, niin ei tarvinnut sitäkään enää laittaa. =) Maxcara kesti siistinä sen kolme viikkoa, jo sitä ennen ripsiä tipahteli pikkuhiljaa. Meinasin, että olisin uusinut käsittelyn, mutta en kuitenkaan raskinut vaan aloin kolmen viikon jälkeen vaan laittaa taas ripsiväriä. Pari sinnikästä maxcara-käsiteltyä ripseä kesti sitä vielä viikon ja tippuivat sitten. Eli ihan jees tuote, mutta turhan arvokasta saatuun hyötyyn nähden. Kanebo 38 pysyy ripsissä kuntoilutkin ja lopputulos on samannäköinen.

    VastaaPoista
  10. Näin jyväskyläläisenä kiinnostaisi tietää kuinka paljon tuo kustantaa? :)

    VastaaPoista
  11. Tein salapoliisityötä (eli katsoin tuon kauneuskeskuksen nettisivuilta..) näyttäis olevan 45e hintaa käsittelyllä.

    VastaaPoista
  12. http://www.eleganssi.fi/fi/hoidot

    tuolla on tietoa maxcara-jutuista : )

    VastaaPoista
  13. Ompas sulla pigmenttiläiskäinen iho. Suosittelen hoidattaan sitäkin kosmetologilla, olis enemmän hyötyä ku ripsarista.. Voisit näyttää vähän nätimmältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pisamat? Mä tykkään niistä, sais olla mun mielestä enemmänkin. Mutta ei kaikki voi niistä tykätä. Ja en usko, että tätä naamaa vois tuon avullakaan saada kovin nätiks. Kiitti vinkistä vaan silti :D

      Poista
    2. siis voiko kosmetologi muka "hoitaa" pisamia pois? Kerro ihmeessä lisää, haluan kuulla! Itselläkin siis pisamia, eikä ihan yhtä söpöjä pieniä ku sulla Jassu :) Vaan osa on isompia ja kesällä ne on TOSI häiritseviä.. Vaikka muut niistä muka tykkääkin :D

      -H

      Poista
    3. Voi tsiisus, mikä kommentti. Kiva, että ihmiset keskittyy oleelliseen.. Sitä paitsi mun mielestä Jasmine on ihan älyttömän kaunis - oli meikkiä tai ei.

      Poista
  14. Hei, en tiedä auttaako kommenttini enään, mutta löysin blogisi ja postauksia lukiessani luin että haluaisit kokeilla ratsastusta. Voin suositella, ihan oikeasti Mennalan Ratsutilaa. On ramppi josta nousta selkään, mukavat hevoset ja taluttajat, mukava opettaja. :--)

    VastaaPoista